Kenraali Puheloinen on pitänyt puheen maanpuolustuskurssin avajaisissa. Puheloinen asetti puheessaan ihmiset perusteettomasti eriarvoiseen asemaan sota-oppien opettelemisen perusteella.
Puolustusvoimien komentaja, neljän kissan kenraali Ari Puheloinen on osoittanut uusimman, 203. maanpuolustuskurssin avajaisissa pitämässään puheessa kuinka hän asettelee ihmisten arvon. Hänen mielestään armeijassa opetetut taidot tekevät ihmisestä sillä tavalla arvokkaamman, että hänet tulee palkita verohelpotuksilla.
Puheloinen on huolissaan armeijasta vapautuvien asemasta. Hän kehuu armeijan koulutusta ja työnantajien suhtautumista siihen. Hän esittelee ikäänkuin tutkimustuloksia kuinka parempia armeijan käyneet ovat. Hänellä ei taida kuitenkaan olla vertailuarvoja siitä miten esimerkiksi siviilipalvelu kasvattaa ihmisiä tai vaikka vain työelämä samassa iässä. Hän vain olettaa, että hänen johtamansa laitos tekee ihmisistä parempia kuin heistä mukamas muuten tulisi. Ajattelutapa on äärimmäisen arrogantti eikä perustu mihinkään muuhun kuin militantteihin mielikuviin pyssyjen autuudesta.
Puheloinen esitteli myös puheessaan työnantajien suhtautumista armeijan käymiseen. Siitäkään hänen esittämänsä numerot eivät osoita armeijan käymisen jalostavaa vaikutusta vaan työnantajien militantteja asenteita.
Ihan oman elämänkokemukseni eli armeijan varusmiehille tarjoaman johtamiskoulutuksen pitkän kaavan läpi käyneenä ja sen jälkeen työelämässä sekä johdettavana että hieman pikkupomon asemassa olleena voin sanoa, että armeijan johtamiskoulutus olisi pikemminkin poisopittava ennen työelämään menoa kuin sitä siellä hyödyntää. On käsittämätöntä ja suorastaan vaarallista siitä vielä palkita. Olisikohan työelämämme pahoinvointi ja ihmisten halu mahdollisimman pian eläkkeelle juuri tuon RUK-johtamisen, management by perkeleen, syytä? Kun ihmisten työuria halutaan jatkaa, olisiko nimen omaan aloitettava armeijan perua olevan johtamiskulttuurin muuttamisesta?
Kaikkein pahinta Puheloisen puheessa oli tuo hänen tapansa asettaa oman organisaationsa läpi käyneet ihmiset parempaan asemaan kuin muut. Hän siis ylimielisesti eriarvoistaa ihmisiä. Kehityssuunta yhteiskunnassamme pitäisi olla ihan päinvastainen.
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
maanantai 5. marraskuuta 2012
Niinistön linja
Sauli Niinistö vähättelee edelleen NATO-operaatioihin osallistumista. Suomen turvallisuuspolittinen peruslinja kuulemma sisältää sellaisen. Kuka ja missä sellaisen linjan on hyväksynyt?
Sauli Niinistön mukaan "Suomen ja Ruotsin osallistuminen Nato-johtoiseen operaatioon ei merkitsisi mitään muutosta turvallisuuspolitiikan peruslinjaan!" (lainaus YLEn uutisesta).
Niinistö ilmeisesti tarkoittaa, että joku jossakin hyväksynyt Suomen turvallisuuspolittiseksi peruslinjaksi NATOn kanssa sotimisen ja mukaan menon NATOn sotilaallisiin operaatioihin. Minun käsittääkseni on hyväksytty pieniä yksittäisiä toimia joiden on selitetty olevan ihan muuta kuin NATOon sitoutumista. Nyt sitten yht'äkkiä meillä onkin NATOttunut linja. Kuka ja missä tälläisen linjan on hyväksynyt?
Valta osa suomalaisista kuitenkin taitaisi haluta rauhanomaisemman ja -tahtoisemman linjan.
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
NATOttamista Islannin taivaalla
Suomen osallistumisesta NATO-Islannin ilmavalvontaan näytetään jo päätetyn. Prosessi on ollut kummallinen ja ihmisiä harhaanjohtava. Lopputuloksen seurauksia ei olla ajateltu. Miten saisimme demokratian toteutumaan?
Viimepäivien uutiskuohun ylimpänä keikkuu juttu NATO-kiimaisen eliittimme, höystettynä ulkoministeri Erkki Tuomiojalla, lupautumisesta lähettämään sotakoneita Islantiin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Jyrki Katainen ja puolustusministeri Carl Haglund esittävät ikään sovittuna asiana, että Suomi osallistuu NATO-maa Islannin ilmavalvontaan yhdessä NATO-maa Norjan ja NATOn ulkojäsenen Ruotsin kanssa lähettämällä muutaman sotakoneen, Hornetin, Islannin ympäristön valvontaan. Valvonta tarkoittanee Islannin ilmatilan valvontaa loukkauksilta ja lähiympäristön ilma- ja meriliikenteen seurantaa ja alusten tunnistamista NATOn ilma- ja merivalvonnan tapeisiin. Islannilla itsellään ei periaatteessa ole armeijaa eikä sillä ilmavoimia. Asiaa ajavat tuntuvat kovin hädissään peittelevän päätöstä harjoitukseksi ja pohjoismaiseksi yhteistyöksi.
Joutumisemme tähän jamaan on kummallinen mutta kuvaava kehityskulku. Ensin meille vakuutetaan, että emme ole lähestymässä NATOa vaan teemme vain tiivistyvää yhteistyötä. Sen jälkeen jokainen yksittäinen tiivistymisetoimi esitetään kulloinkin ihan joksikin muuksi, esimerkiksi tässä tapauksessa pohjoismaiseksi yhteistyöksi. Sillä ilmeisesti koetaan olevan niin hyvä kaiku kansalaisten silmissä ja korvissa, että sillä voi peitellä ihan mitä tahansa.
Seuraavaksi peiteltiin päätöksen sotilaallinen luonne vain harjoitteluksi ja viattomaksi lentelyksi ilman aseita tai ainakaan "kovia" ammuksia. Ei kuulemma ole sovittu mistään voimankäytöstä tyyliin "ei me mutta ne muut".
Ja varmemmaksi lopuksi selitetään, että yksityiskohdista ei vielä ole edes päätetty vaan vasta nyt aletaan NATOn kanssa sopia mitä meidän pitää tehdä. Kuinka Niinistöt, Kataiset ja muut voivat vakuuttaa, että ihan normaalia eikä vaaraa?
Oma lukunsa on, miten hallitus ja presidentti ovat miettineen mitä sitten tapahtuu jos valvontalennolla oikeasti löytyy jotain valvottavaa? Tapahtuu joku kriisin puhkeaminen esimerkiksi ehkä mahdollisesti venäläisten kanssa? Mitä silloin tapahtuu omilla raukoilla rajoillamme ja vain sen takia, että ollaan sekoiltu NATOn kanssa? Välittääkö kukaan siitä, että kiltit suomalaiset ovat ilmoittaneet olevansa käyttämättä n.s. "voimaa" mutta muut ovat sitä käyttäneet? Uskooko kukaan?
NATOttajien selittelyihin liittyy monenmoista surkuhupaisaa n.s. ulostuloa. Esimerkiksi kaikkien NATO-kiimakkojen äiti, sosia(a)lidemokraattinen EU-edustaja Liisa Jaakonsaari on julistanut viikonlopun paperisen Ilta-Sanomien mukaan yhtä aikaa, että Suomea ei liitetä tiiviimmin NATOon ja, että tiivis yhteistyö NATOn kanssa on selvää pässinlihaa ja virallinen linjamme. Kumpaakohan Jaakonsaari ristiriitaisessa mielessään takoittaa?
Samaisessa jutussa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan, Perri Salolaisen/Kok suulla kerrotaan, että puolustusvoimissa on ollut jo vuosikausia pyrkimyksenä NATO-yhteensopivuus. Salolainen ilmeisesti tahallaan unohtaa, että puolustusvoimilla ei saa olla mitään omia pyrkimyksiä vaan niiden takana pitää olla aina poliittisen tason päätökset. Tässä tapauksessa sellaista ei ainakan demokraattisesti ole tehty.
Salolainen kummeksuu myös, että SDP on alkanut keskustella asiasta vasta sen jälkeen kun muut eli NATO-mielinen Kokoomuseliitti höystettynä ulkoministerillä on asiasta jo päättänyt. Toivoa sopii, että SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Bäckmanin toive laajasta käsittelystä Eduskunnassa toteutuu.
Oma lukunsa on opposition toiminta. Keskusta toimii kuten oppositiossa toimitaan eli vastustaa aikaisempia tekemisiään. Edellisessä hallituksessa he olivat miltei yhtä kiihkeitä NATOttajia kuin Kokoomus tai heitä ennen ja nykyisin Demarit. Kepulipotrukkien Seppo Kääriäisen ja Risto Volasen vuodatukset eivät siksi olekaan uskottavia. PerSuista taas ei tiedä. heidän "hörhöosastonsa" Tossavaiset ja kumppanit puhuvat lämpimikseen ihan mitä tahansa mutta Timo Soini tällä hetkellä on kuin se kuuluisa ku..pissa sukassa koska hän on aikaisemmin suhtautunut myötämielisesti NATOon.
Vasemmistoliitto ja Paavo Arhinmäki kaipaavat lisäselvityksiä ja jättivat "varauman". Epäilen heidän asettavan priorisoinnissa kuitenkin lopulta hallituspaikkansa etusijalle ja lipeävän NATOttajien kelkkaan jollakin tekosyyllä. Ruotsalaiset Haglundin johdolla ovat innolla mukana NATOttamassa ja kristilliset, oliko heillä joku kanta johonkin jossa ei voi lyödä Raamatulla päähän. Ainoa ryhmä Eduskunnassa jonka kanta lienee selkeästi sama kuin suomalaisten valtaenemmistöllä, lienee Vasenryhmä eli Vassuleista erotetut Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho. Heidän merkityksensä niin Eduskunnassa kuin valtajulkisuudessakin on marginaalinen.
Julkiset valtatiedonvälitteet näyttävät valinneen selvästi jo puolensa. Ne ovat NATOttajien eli rahan puolella. Vain vaihtoehtoiset, ilman suurta julkisuusarvoa olevat ovat erimieltä. Niiden viesti ei tavoita n.s. suurta yleisöä kun tiedonvälityksen valtavirran täyttää porvarilliset tiedonlevitteet. Siitä huolimatta valtaosa ihmisistä vastustaa Islannin kaltaisia operaatioita. Mitenköhän tuo kanta saataisi vaikuttamaan demokraattisesti päättäjien päätöksiin ennenkuin on liian myöhäistä?
Viimepäivien uutiskuohun ylimpänä keikkuu juttu NATO-kiimaisen eliittimme, höystettynä ulkoministeri Erkki Tuomiojalla, lupautumisesta lähettämään sotakoneita Islantiin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Jyrki Katainen ja puolustusministeri Carl Haglund esittävät ikään sovittuna asiana, että Suomi osallistuu NATO-maa Islannin ilmavalvontaan yhdessä NATO-maa Norjan ja NATOn ulkojäsenen Ruotsin kanssa lähettämällä muutaman sotakoneen, Hornetin, Islannin ympäristön valvontaan. Valvonta tarkoittanee Islannin ilmatilan valvontaa loukkauksilta ja lähiympäristön ilma- ja meriliikenteen seurantaa ja alusten tunnistamista NATOn ilma- ja merivalvonnan tapeisiin. Islannilla itsellään ei periaatteessa ole armeijaa eikä sillä ilmavoimia. Asiaa ajavat tuntuvat kovin hädissään peittelevän päätöstä harjoitukseksi ja pohjoismaiseksi yhteistyöksi.
Joutumisemme tähän jamaan on kummallinen mutta kuvaava kehityskulku. Ensin meille vakuutetaan, että emme ole lähestymässä NATOa vaan teemme vain tiivistyvää yhteistyötä. Sen jälkeen jokainen yksittäinen tiivistymisetoimi esitetään kulloinkin ihan joksikin muuksi, esimerkiksi tässä tapauksessa pohjoismaiseksi yhteistyöksi. Sillä ilmeisesti koetaan olevan niin hyvä kaiku kansalaisten silmissä ja korvissa, että sillä voi peitellä ihan mitä tahansa.
Seuraavaksi peiteltiin päätöksen sotilaallinen luonne vain harjoitteluksi ja viattomaksi lentelyksi ilman aseita tai ainakaan "kovia" ammuksia. Ei kuulemma ole sovittu mistään voimankäytöstä tyyliin "ei me mutta ne muut".
Ja varmemmaksi lopuksi selitetään, että yksityiskohdista ei vielä ole edes päätetty vaan vasta nyt aletaan NATOn kanssa sopia mitä meidän pitää tehdä. Kuinka Niinistöt, Kataiset ja muut voivat vakuuttaa, että ihan normaalia eikä vaaraa?
Oma lukunsa on, miten hallitus ja presidentti ovat miettineen mitä sitten tapahtuu jos valvontalennolla oikeasti löytyy jotain valvottavaa? Tapahtuu joku kriisin puhkeaminen esimerkiksi ehkä mahdollisesti venäläisten kanssa? Mitä silloin tapahtuu omilla raukoilla rajoillamme ja vain sen takia, että ollaan sekoiltu NATOn kanssa? Välittääkö kukaan siitä, että kiltit suomalaiset ovat ilmoittaneet olevansa käyttämättä n.s. "voimaa" mutta muut ovat sitä käyttäneet? Uskooko kukaan?
NATOttajien selittelyihin liittyy monenmoista surkuhupaisaa n.s. ulostuloa. Esimerkiksi kaikkien NATO-kiimakkojen äiti, sosia(a)lidemokraattinen EU-edustaja Liisa Jaakonsaari on julistanut viikonlopun paperisen Ilta-Sanomien mukaan yhtä aikaa, että Suomea ei liitetä tiiviimmin NATOon ja, että tiivis yhteistyö NATOn kanssa on selvää pässinlihaa ja virallinen linjamme. Kumpaakohan Jaakonsaari ristiriitaisessa mielessään takoittaa?
Samaisessa jutussa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan, Perri Salolaisen/Kok suulla kerrotaan, että puolustusvoimissa on ollut jo vuosikausia pyrkimyksenä NATO-yhteensopivuus. Salolainen ilmeisesti tahallaan unohtaa, että puolustusvoimilla ei saa olla mitään omia pyrkimyksiä vaan niiden takana pitää olla aina poliittisen tason päätökset. Tässä tapauksessa sellaista ei ainakan demokraattisesti ole tehty.
Salolainen kummeksuu myös, että SDP on alkanut keskustella asiasta vasta sen jälkeen kun muut eli NATO-mielinen Kokoomuseliitti höystettynä ulkoministerillä on asiasta jo päättänyt. Toivoa sopii, että SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Bäckmanin toive laajasta käsittelystä Eduskunnassa toteutuu.
Oma lukunsa on opposition toiminta. Keskusta toimii kuten oppositiossa toimitaan eli vastustaa aikaisempia tekemisiään. Edellisessä hallituksessa he olivat miltei yhtä kiihkeitä NATOttajia kuin Kokoomus tai heitä ennen ja nykyisin Demarit. Kepulipotrukkien Seppo Kääriäisen ja Risto Volasen vuodatukset eivät siksi olekaan uskottavia. PerSuista taas ei tiedä. heidän "hörhöosastonsa" Tossavaiset ja kumppanit puhuvat lämpimikseen ihan mitä tahansa mutta Timo Soini tällä hetkellä on kuin se kuuluisa ku..pissa sukassa koska hän on aikaisemmin suhtautunut myötämielisesti NATOon.
Vasemmistoliitto ja Paavo Arhinmäki kaipaavat lisäselvityksiä ja jättivat "varauman". Epäilen heidän asettavan priorisoinnissa kuitenkin lopulta hallituspaikkansa etusijalle ja lipeävän NATOttajien kelkkaan jollakin tekosyyllä. Ruotsalaiset Haglundin johdolla ovat innolla mukana NATOttamassa ja kristilliset, oliko heillä joku kanta johonkin jossa ei voi lyödä Raamatulla päähän. Ainoa ryhmä Eduskunnassa jonka kanta lienee selkeästi sama kuin suomalaisten valtaenemmistöllä, lienee Vasenryhmä eli Vassuleista erotetut Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho. Heidän merkityksensä niin Eduskunnassa kuin valtajulkisuudessakin on marginaalinen.
Julkiset valtatiedonvälitteet näyttävät valinneen selvästi jo puolensa. Ne ovat NATOttajien eli rahan puolella. Vain vaihtoehtoiset, ilman suurta julkisuusarvoa olevat ovat erimieltä. Niiden viesti ei tavoita n.s. suurta yleisöä kun tiedonvälityksen valtavirran täyttää porvarilliset tiedonlevitteet. Siitä huolimatta valtaosa ihmisistä vastustaa Islannin kaltaisia operaatioita. Mitenköhän tuo kanta saataisi vaikuttamaan demokraattisesti päättäjien päätöksiin ennenkuin on liian myöhäistä?
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Omnipotentiuden harha
Fundamentalistikristityt uskovat maailmassa olevan yliluonnollisen, omnipotentin auktoriteetin. He olettavat kaikkien muidenkin maailmankuvaan kuuluvan sellaisen.
Olen viime aikoina osallistunut useammallakin keskustelupalstalla kinasteluihin erilahkoisten kristittyjen uskovaisten kanssa evoluutioteoriasta, elämän ja maailmankaikkeuden synnystä. Kaikissa niissä, ennemmin tai myöhemmin on sivuttu myös moraalia ja sitä kautta myös sekulaaria humanismia. Kristittyjen väite menee silloin niin, että sekulaari ja humaani ihminen palvoo ihmistä ja korottaa itsensä jollekin yliluonnolliselle tasolle.
Väite on kummallinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin sekulaari humanismi ei sellaista tee vaan se lähtee ihmisten keskinäisestä toisiaan kunnioittavasta kanssakäymisestä ja siitä, että ihmisten apu toisille ihmisille on järkiperäisesti selitettävissä ja lähtee ihmisten keskinäisistä tunnistetuista yhteisistä eduista. Ihminen auttaessaan muita ja kohdellessaan muita ihmisarvoisesti, auttaa myös itseään ja saa ihmisarvoista kohtelua vastaansa. Sekulaaria humanismia kuvataan melko hyvin m.m. Vapaa-ajattelijoiden lehdessään julkaisemassa Humanistisessa manifestissä (alkup. Paul Kurtz).
Brittiläinen käyttäytymis- ja eläintieteilijä Desmond Morris kuvasi ihmisen käyttäytymisen taustaa "Alaston apina" -teoksessaan (1967) eläinten käyttäytymisen kautta. Siinä hän todistaa kuinka ihmisen yhä laajempia kokonaisuuksia käsittävä yhteisöllisyyden ja yhteisen edun kulttuuri periytyy aiemmasta heimo- ja sitä edeltäneestä laumakäyttäytymisestä. Samalla tavalla voidaan johtaa myös sekulaarit humanistiset eettiset normit. Siinä ei ole mitään palvomista tai ylintä auktoriteettiä vaan ihmiset vain tiedostavat ihmismäisen yhteiselämän toisiaan auttaen kollektiivisesti ja henkilökohtaisesti hyödyllisemmäksi kuin kaikkien sodan kaikkia vastaan.
Toiseksi kristityt, tai ainakin äärifundamentalistinen osa heistä, haluaa aina nähdä kaikilla jonkun ylimmän auktoriteetin jota palvotaan ja jolle ollaan uskollisia ja jolla on ylinvalta. Tuolle auktoriteetilleen he antavat omnipotentin eli kaikkivaltiaan luonteen. Omassa uskomusmaailmassaan he pitävät tuollaisena auktoriteettina Jahvea sivupersoonineen ja he ovat rakentaneet dogminsa tukemaan tuota maailmankuvaa.. Samalla he olettavat, että muiden on pakko ajatella ja rakentaa maailmankuvansa rakenteellisesti samalla tavalla kuin he ovat pystyttäneet omat uskomuksensa.
Olisi toivottavaa, että fundamentalistikristitytkin huomaisivat heidän oman maailmankuvansa ja sen rakenteen olevan heidän omansa ja muiden ajattelevan ja rakentavan omat maailmankuvansa omalla tavallaan. Heillä ei ole keinoja eikä mahdollisuuksia pakottaa omaa uskomustapaansa muille ajattelun tavaksi ja maailmankuvan rakenteeksi.
Olen viime aikoina osallistunut useammallakin keskustelupalstalla kinasteluihin erilahkoisten kristittyjen uskovaisten kanssa evoluutioteoriasta, elämän ja maailmankaikkeuden synnystä. Kaikissa niissä, ennemmin tai myöhemmin on sivuttu myös moraalia ja sitä kautta myös sekulaaria humanismia. Kristittyjen väite menee silloin niin, että sekulaari ja humaani ihminen palvoo ihmistä ja korottaa itsensä jollekin yliluonnolliselle tasolle.
Väite on kummallinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin sekulaari humanismi ei sellaista tee vaan se lähtee ihmisten keskinäisestä toisiaan kunnioittavasta kanssakäymisestä ja siitä, että ihmisten apu toisille ihmisille on järkiperäisesti selitettävissä ja lähtee ihmisten keskinäisistä tunnistetuista yhteisistä eduista. Ihminen auttaessaan muita ja kohdellessaan muita ihmisarvoisesti, auttaa myös itseään ja saa ihmisarvoista kohtelua vastaansa. Sekulaaria humanismia kuvataan melko hyvin m.m. Vapaa-ajattelijoiden lehdessään julkaisemassa Humanistisessa manifestissä (alkup. Paul Kurtz).
Brittiläinen käyttäytymis- ja eläintieteilijä Desmond Morris kuvasi ihmisen käyttäytymisen taustaa "Alaston apina" -teoksessaan (1967) eläinten käyttäytymisen kautta. Siinä hän todistaa kuinka ihmisen yhä laajempia kokonaisuuksia käsittävä yhteisöllisyyden ja yhteisen edun kulttuuri periytyy aiemmasta heimo- ja sitä edeltäneestä laumakäyttäytymisestä. Samalla tavalla voidaan johtaa myös sekulaarit humanistiset eettiset normit. Siinä ei ole mitään palvomista tai ylintä auktoriteettiä vaan ihmiset vain tiedostavat ihmismäisen yhteiselämän toisiaan auttaen kollektiivisesti ja henkilökohtaisesti hyödyllisemmäksi kuin kaikkien sodan kaikkia vastaan.
Toiseksi kristityt, tai ainakin äärifundamentalistinen osa heistä, haluaa aina nähdä kaikilla jonkun ylimmän auktoriteetin jota palvotaan ja jolle ollaan uskollisia ja jolla on ylinvalta. Tuolle auktoriteetilleen he antavat omnipotentin eli kaikkivaltiaan luonteen. Omassa uskomusmaailmassaan he pitävät tuollaisena auktoriteettina Jahvea sivupersoonineen ja he ovat rakentaneet dogminsa tukemaan tuota maailmankuvaa.. Samalla he olettavat, että muiden on pakko ajatella ja rakentaa maailmankuvansa rakenteellisesti samalla tavalla kuin he ovat pystyttäneet omat uskomuksensa.
Olisi toivottavaa, että fundamentalistikristitytkin huomaisivat heidän oman maailmankuvansa ja sen rakenteen olevan heidän omansa ja muiden ajattelevan ja rakentavan omat maailmankuvansa omalla tavallaan. Heillä ei ole keinoja eikä mahdollisuuksia pakottaa omaa uskomustapaansa muille ajattelun tavaksi ja maailmankuvan rakenteeksi.
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Menetetty mahdollisuus ja Suomi-kuva
Suomi ei tullut valituksi YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi. Selitykset vaihtelevat ja niitä käytetään erilaisten poliittisten asioiden edistämiseksi. Ulkopolitiikkamme toimien tulisi paremmin noudattaa puheitamme ja niiden suuntautua maailmanlaajuisesti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamiseen. Silloin voisi rakentua kuva Suomesta joka kannattaa valita edustamaan muuta maailmaa.
Yhdistyneet kansakunnat (YK) valitsi männäviikolla uusia vaihtuvia jäseniä turvallisuusneuvostoonsa. Tyrkyllä ollut Suomi ei tullut valituksi ja sekös on kirvoittanut keskustelun syistä.
Päälimmäisiksi syiksi on nostettu, että emme halua kantaa vastuutamme EU:ssa ja rahoittaa rajoituksetta kansainvälisiä pankkeja emmekä ole riittävästi NATOttaneet itseämme. Kumpikin näyttää tarkemmassa tarkastelussa kummalliselta sillä valintaa eivät tehneet EU eikä NATO. Kumpaakin selitystä on, tietenkin, käytetty poliittisena lyömäaseena sisäisessä kesksutelussa NATO-jäsenyyden puolesta ja rahan syytämiseksi kansainvälisille pankeille.
Suhtautumisellamme eteläisen Euroopan kriisimaihin saattaa todella ollakin vaikutusta yhdessä kehitysavun leikkaamisen kanssa. Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa se saatetaan todella nähdä tylynä suhteutumisena köyhyyteen. Eikä nekemys kaukana totuudesta olekaan. Porvarillinen eliittimme todella tylyttää köyhiä ja köyhdytettyjä miltei aina kun se on mahdollista.
Yhdistyneet kansakunnat (YK) valitsi männäviikolla uusia vaihtuvia jäseniä turvallisuusneuvostoonsa. Tyrkyllä ollut Suomi ei tullut valituksi ja sekös on kirvoittanut keskustelun syistä.
Päälimmäisiksi syiksi on nostettu, että emme halua kantaa vastuutamme EU:ssa ja rahoittaa rajoituksetta kansainvälisiä pankkeja emmekä ole riittävästi NATOttaneet itseämme. Kumpikin näyttää tarkemmassa tarkastelussa kummalliselta sillä valintaa eivät tehneet EU eikä NATO.
Suhtautumisellamme eteläisen Euroopan kriisimaihin saattaa todella ollakin vaikutusta yhdessä kehitysavun leikkaamisen kanssa. Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa se saatetaan todella nähdä tylynä suhteutumisena köyhyyteen. Eikä nekemys kaukana totuudesta olekaan. Porvarillinen eliittimme todella tylyttää köyhiä ja köyhdytettyjä miltei aina kun se on mahdollista.
Virallisen NATO-jäsenyyden puuttuminen vaikka eliittimme näkisi meidän olevan vieläkin innokkaammin mukana NATOn agressioissa antaa toki kuvan epärehellisyydestä ja halusta peitellä tekemisiämme. Mutta tuskin avoin jäsenyys olisi saanut YK:n jäsenmaiden suuren enemmiston kallistumaan Suomen puoleen ja Luxenburghin ensimmäistä turvallisuusneuvostopaikkaa vastaan.
Enemmän varmaankin on ollut vaikutusta toisaalta kehitysavun ja sen kohdemaiden määrän supistaminen. Samaten edustustojen sulkeminen on saattanut antaa kuvaa, että täällä ei pidetä yhteyksiä EU:n ulkopuolelle tärkeänä.
Oma syynsä voi olla myös aidon ja oikean rauhanturvaamisen vaihtuminen osallisuuteen. Oikeaa rauhanturvaamistahan on rauhaturvaajien sijoittaminen aiemmin taistelleiden osapuolten väliin molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella. Ennenhän meidän haluttiin nähdä rauhanturvaamisen suurvaltana. Nyt me olemme mukana NATOn ja USA:n miehitysjoukoissa Afganistanissa. Tuosta kehityksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen eikä se ole rauhantahtoisuus.
Oma lukunsa selittelyissä on kummallinen halu syytellä muita. Ovat kuulemma luvanneet ja sitten eivät äänestäneetkään, ketkut. Siinä lienee taas tuttua kohteliasuuksien ottamista tosissaan. Ilmeisesti ulkopoliittinen eliittimme ja toimittajat ovat asuneet niin vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että eivät ymmärrä diplomaattisen kohteliaisuuden pitävän sisällään kaikenlaista n.s. "small talk":ia jolla ei tarkoiteta sen enempää. Samalla tavallahan tehtiin taannoin Paavo Lipposesta EU:n presidenttiä ja sitä aiemmin Max Jakobsonista YK:n pääsihteeriä ja niin monesta muusta ties mitä. Molemmissa mainituissa tapauksissa henkilö oli sopimaton ja epäpätevä mutta ulkomaalaiset vastasivat kohteliaasti kun heiltä kannanottoja tivattiin.
Jos jatkossa haluamme tuollaisien valintojen kohdistuvan meihin, meidän politiikkamme käytännön toimien tulisi paremmin vastata puheita ja niiden suuntautua pois agressioiden lietsomisesta kohti rauhantahtoa, kriisien sovittelua ja ihmisten hyvinvointia.
Virallisen NATO-jäsenyyden puuttuminen vaikka eliittimme näkisi meidän olevan vieläkin innokkaammin mukana NATOn agressioissa antaa toki kuvan epärehellisyydestä ja halusta peitellä tekemisiämme. Mutta tuskin avoin jäsenyys olisi saanut YK:n jäsenmaiden suuren enemmiston kallistumaan Suomen puoleen ja Luxenburghin ensimmäistä turvallisuusneuvostopaikkaa vastaan.
Enemmän varmaankin on ollut vaikutusta toisaalta kehitysavun ja sen kohdemaiden määrän supistamisella. Samaten edustustojen sulkeminen on saattanut antaa kuvaa, että täällä ei pidetä yhteyksiä EU:n ulkopuolelle tärkeänä.
Oma syynsä voi olla myös aidon ja oikean rauhanturvaamisen vaihtuminen osallisuuteen. Oikeaa rauhanturvaamistahan on rauhaturvaajien sijoittaminen aiemmin taistelleiden osapuolten väliin molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella. Ennenhän meidän haluttiin nähdä rauhanturvaamisen suurvaltana. Nyt me olemme mukana NATOn ja USA:n miehitysjoukoissa Afganistanissa. Tuosta kehityksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen eikä se ole rauhantahtoisuus.
Mikään noista edellämainituista ei rakenna mairittelvaa Suomi-kuvaa vaan päinvastoin, kuvaa maasta joka haluaa kuristaa ja kurjistaa tavallisten ihmisten elämää ovat he sitten alikehittyneissä maissa tai eteläisessä Euroopassa, Samalla nähdään kuinka Suomi haluaa olla mukana erilaisissa agressioissa USA:n rinnalla ja vahtimassa sen kansallisia etuja.
Oma lukunsa selittelyissä on kummallinen halu syytellä muita. Ovat kuulemma luvanneet ja sitten eivät äänestäneetkään, ketkut. Siinä lienee taas tuttua kohteliasuuksien ottamista tosissaan. Ilmeisesti ulkopoliittinen eliittimme ja toimittajat ovat asuneet niin vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että eivät ymmärrä diplomaattisen kohteliaisuuden pitävän sisällään kaikenlaista n.s. "small talk":ia jolla ei tarkoiteta sen enempää. Samalla tavallahan tehtiin taannoin Paavo Lipposesta EU:n presidenttiä ja sitä aiemmin Max Jakobsonista YK:n pääsihteeriä ja niin monesta muusta ties mitä. Molemmissa mainituissa tapauksissa henkilö oli sopimaton ja epäpätevä mutta ulkomaalaiset vastasivat kohteliaasti kun heiltä kannanottoja tivattiin.
Jos jatkossa haluamme tuollaisien valintojen kohdistuvan meihin, meidän politiikkamme käytännön toimien tulisi paremmin vastata puheita ja niiden suuntautua pois agressioiden lietsomisesta kohti rauhantahtoa, kriisien sovittelua ja ihmisten hyvinvointia. Eli meidän tulisi olla aidosti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolella väkivaltaa ja ahnetta riistoa vastaan. Ja tärkeimpänä kaikesta meillä tulisi olla oikea kuva itsestämme eikä kuvitella, että ulkomailta katsottuna meidät nähdään sellaisina kuin me itse itsemme päiväunissamme näemme.
Yhdistyneet kansakunnat (YK) valitsi männäviikolla uusia vaihtuvia jäseniä turvallisuusneuvostoonsa. Tyrkyllä ollut Suomi ei tullut valituksi ja sekös on kirvoittanut keskustelun syistä.
Päälimmäisiksi syiksi on nostettu, että emme halua kantaa vastuutamme EU:ssa ja rahoittaa rajoituksetta kansainvälisiä pankkeja emmekä ole riittävästi NATOttaneet itseämme. Kumpikin näyttää tarkemmassa tarkastelussa kummalliselta sillä valintaa eivät tehneet EU eikä NATO. Kumpaakin selitystä on, tietenkin, käytetty poliittisena lyömäaseena sisäisessä kesksutelussa NATO-jäsenyyden puolesta ja rahan syytämiseksi kansainvälisille pankeille.
Suhtautumisellamme eteläisen Euroopan kriisimaihin saattaa todella ollakin vaikutusta yhdessä kehitysavun leikkaamisen kanssa. Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa se saatetaan todella nähdä tylynä suhteutumisena köyhyyteen. Eikä nekemys kaukana totuudesta olekaan. Porvarillinen eliittimme todella tylyttää köyhiä ja köyhdytettyjä miltei aina kun se on mahdollista.
Yhdistyneet kansakunnat (YK) valitsi männäviikolla uusia vaihtuvia jäseniä turvallisuusneuvostoonsa. Tyrkyllä ollut Suomi ei tullut valituksi ja sekös on kirvoittanut keskustelun syistä.
Päälimmäisiksi syiksi on nostettu, että emme halua kantaa vastuutamme EU:ssa ja rahoittaa rajoituksetta kansainvälisiä pankkeja emmekä ole riittävästi NATOttaneet itseämme. Kumpikin näyttää tarkemmassa tarkastelussa kummalliselta sillä valintaa eivät tehneet EU eikä NATO.
Suhtautumisellamme eteläisen Euroopan kriisimaihin saattaa todella ollakin vaikutusta yhdessä kehitysavun leikkaamisen kanssa. Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa se saatetaan todella nähdä tylynä suhteutumisena köyhyyteen. Eikä nekemys kaukana totuudesta olekaan. Porvarillinen eliittimme todella tylyttää köyhiä ja köyhdytettyjä miltei aina kun se on mahdollista.
Virallisen NATO-jäsenyyden puuttuminen vaikka eliittimme näkisi meidän olevan vieläkin innokkaammin mukana NATOn agressioissa antaa toki kuvan epärehellisyydestä ja halusta peitellä tekemisiämme. Mutta tuskin avoin jäsenyys olisi saanut YK:n jäsenmaiden suuren enemmiston kallistumaan Suomen puoleen ja Luxenburghin ensimmäistä turvallisuusneuvostopaikkaa vastaan.
Enemmän varmaankin on ollut vaikutusta toisaalta kehitysavun ja sen kohdemaiden määrän supistaminen. Samaten edustustojen sulkeminen on saattanut antaa kuvaa, että täällä ei pidetä yhteyksiä EU:n ulkopuolelle tärkeänä.
Oma syynsä voi olla myös aidon ja oikean rauhanturvaamisen vaihtuminen osallisuuteen. Oikeaa rauhanturvaamistahan on rauhaturvaajien sijoittaminen aiemmin taistelleiden osapuolten väliin molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella. Ennenhän meidän haluttiin nähdä rauhanturvaamisen suurvaltana. Nyt me olemme mukana NATOn ja USA:n miehitysjoukoissa Afganistanissa. Tuosta kehityksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen eikä se ole rauhantahtoisuus.
Oma lukunsa selittelyissä on kummallinen halu syytellä muita. Ovat kuulemma luvanneet ja sitten eivät äänestäneetkään, ketkut. Siinä lienee taas tuttua kohteliasuuksien ottamista tosissaan. Ilmeisesti ulkopoliittinen eliittimme ja toimittajat ovat asuneet niin vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että eivät ymmärrä diplomaattisen kohteliaisuuden pitävän sisällään kaikenlaista n.s. "small talk":ia jolla ei tarkoiteta sen enempää. Samalla tavallahan tehtiin taannoin Paavo Lipposesta EU:n presidenttiä ja sitä aiemmin Max Jakobsonista YK:n pääsihteeriä ja niin monesta muusta ties mitä. Molemmissa mainituissa tapauksissa henkilö oli sopimaton ja epäpätevä mutta ulkomaalaiset vastasivat kohteliaasti kun heiltä kannanottoja tivattiin.
Jos jatkossa haluamme tuollaisien valintojen kohdistuvan meihin, meidän politiikkamme käytännön toimien tulisi paremmin vastata puheita ja niiden suuntautua pois agressioiden lietsomisesta kohti rauhantahtoa, kriisien sovittelua ja ihmisten hyvinvointia.
Virallisen NATO-jäsenyyden puuttuminen vaikka eliittimme näkisi meidän olevan vieläkin innokkaammin mukana NATOn agressioissa antaa toki kuvan epärehellisyydestä ja halusta peitellä tekemisiämme. Mutta tuskin avoin jäsenyys olisi saanut YK:n jäsenmaiden suuren enemmiston kallistumaan Suomen puoleen ja Luxenburghin ensimmäistä turvallisuusneuvostopaikkaa vastaan.
Enemmän varmaankin on ollut vaikutusta toisaalta kehitysavun ja sen kohdemaiden määrän supistamisella. Samaten edustustojen sulkeminen on saattanut antaa kuvaa, että täällä ei pidetä yhteyksiä EU:n ulkopuolelle tärkeänä.
Oma syynsä voi olla myös aidon ja oikean rauhanturvaamisen vaihtuminen osallisuuteen. Oikeaa rauhanturvaamistahan on rauhaturvaajien sijoittaminen aiemmin taistelleiden osapuolten väliin molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella. Ennenhän meidän haluttiin nähdä rauhanturvaamisen suurvaltana. Nyt me olemme mukana NATOn ja USA:n miehitysjoukoissa Afganistanissa. Tuosta kehityksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen eikä se ole rauhantahtoisuus.
Mikään noista edellämainituista ei rakenna mairittelvaa Suomi-kuvaa vaan päinvastoin, kuvaa maasta joka haluaa kuristaa ja kurjistaa tavallisten ihmisten elämää ovat he sitten alikehittyneissä maissa tai eteläisessä Euroopassa, Samalla nähdään kuinka Suomi haluaa olla mukana erilaisissa agressioissa USA:n rinnalla ja vahtimassa sen kansallisia etuja.
Oma lukunsa selittelyissä on kummallinen halu syytellä muita. Ovat kuulemma luvanneet ja sitten eivät äänestäneetkään, ketkut. Siinä lienee taas tuttua kohteliasuuksien ottamista tosissaan. Ilmeisesti ulkopoliittinen eliittimme ja toimittajat ovat asuneet niin vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että eivät ymmärrä diplomaattisen kohteliaisuuden pitävän sisällään kaikenlaista n.s. "small talk":ia jolla ei tarkoiteta sen enempää. Samalla tavallahan tehtiin taannoin Paavo Lipposesta EU:n presidenttiä ja sitä aiemmin Max Jakobsonista YK:n pääsihteeriä ja niin monesta muusta ties mitä. Molemmissa mainituissa tapauksissa henkilö oli sopimaton ja epäpätevä mutta ulkomaalaiset vastasivat kohteliaasti kun heiltä kannanottoja tivattiin.
Jos jatkossa haluamme tuollaisien valintojen kohdistuvan meihin, meidän politiikkamme käytännön toimien tulisi paremmin vastata puheita ja niiden suuntautua pois agressioiden lietsomisesta kohti rauhantahtoa, kriisien sovittelua ja ihmisten hyvinvointia. Eli meidän tulisi olla aidosti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolella väkivaltaa ja ahnetta riistoa vastaan. Ja tärkeimpänä kaikesta meillä tulisi olla oikea kuva itsestämme eikä kuvitella, että ulkomailta katsottuna meidät nähdään sellaisina kuin me itse itsemme päiväunissamme näemme.
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Väkivaltainen rauhanprojekti
Nobelin rauhanpalkintoa ollaan myöntämässä Euroopan Unionille (EU). Perusteluina on rauha Euroopassa ja demokratian levittäminen. Perustelut ontuvat pahasti ja ovat jopa osittain harhaanjohtavia. Vaarana on, että palkinto luo ihmisille vääriä mielikuvia EUn luonteesta.
Norjan Nobel komitea on valinnut tämän vuoden rauhannobelistin. Valinta osui Euroopan unioniin. Norjalaisten komiteajäsenten yksimielisen käsityksen mukaan EU on rauhan ja demokratian tuoja ja luoja.
Perusteluissaan komitea korostaa Ranskan ja Saksan suhteita. Sotaa niiden välillä ei komitean mielestä voi ajatellakaan. Tuossa suhteessa EU:n edeltäjät, Teräsunioni ja EEC todella ovat onnistuneet.
Sen sijaan muiden esimerkkien osalta perustelut ontuvat pahasti. Balkanin rauhanprosessi ei olisi ollut edes tarpeen jolloivat NATOon kuuluvat EU-maat USAn johdolla olisi hajottamalla hajottaneet Jugoslaviaa. Sehän oli varsinainen ja oikea rauhanprojekti Balkanilla.
Viittaukset Kreikan ja Espanjan jäsenyyksiin taas ontuvat koska niiden demokratisoitumiskehitys Kreikan sotilasvallankaappauksen ja Francon diktatuurin jälkeen olivat täysin EU:sta ja sen edeltäjistä riippumattomia kehityskulkuja.
Neuvostoliiton valtapiiriin aiemmin kuuluneiden maiden siirtyminen lännen leiriin ja kapitalismiin taas ei ole mikään erityisen demokraattinen kehityskulku eikä se ole vaikuttanut mitenkään rauhantilaan. Kylmän sodan rintamalinja on vain siirtynyt itäänpäin.
EU:n oma alue, joka ei ole koko Eurooppa, on ollut muutaman viime vuoden suhteellinen rauhallinen. On ollut vain paikallisia etnisiä kähinöitä ja maapalloistumisen vastustajia on kohdeltu väkivaltaisesti. Sen sijaan Norjan komitea on "unohtanut" EU-maiden agressiot alueensa ulkopuolella. Monet EU-maat ovat olleet hyvin aktiivisina mukana USAn sodissa niin Balkanilla, Irakissa, Afganistanissa, kuin Libyassakin. Sen lisäksi väkivaltaa on harjoitettu suoria sotatoimia lievemmin m.m. Irania, Syyriaa, Kuubaa j.n.e. vastaan. Minusta se ei vaikuta rauhan ja demokratian projektilta.
Tällä valinnallaan Norjan komitea asemoi rauhanpalkintonsa entistä tiukemmin maailmanpoliittisesti tarkoitushakuiseksi läntiseksi propagandakeinoksi. Tämänkertainen palkinto sijoittuu sujuvasti samaan jatkumoon kuin palkinnot esimerkiksi sotarikollisille Menahem Beginille, Henry Kissingerille, USAn juoksupojalle Martti Ahtisaarelle ja Barack Obaman katteettomille odotusarvoille.
Erityisen vaarallinen tämä palkinto on jos se alkaa vaikuttaa oikeasti ihmisten käsityksiin. Meidän on edelleenkin huomattava ja tunnistettava harjoitettu väkivalta vaikka se ei olisikaan EU-maiden välistä. Tällä perusteella emme myöskään saa ummistaa silmiämme rakenteellisilta taloudellisilta ongelmilta vaikka sitäkin on yritetty lietsoa tiedotusvälineissämme. Meillä ei ole mitään syytä tunkea rahaa kansainvälisille suurpankeille rauhan nimissä eli meidän ei tule "ostaa" rauhaamme niiltä. Rauha on luotava ja pidettävä ilman niitäkin.
Norjan Nobel komitea on valinnut tämän vuoden rauhannobelistin. Valinta osui Euroopan unioniin. Norjalaisten komiteajäsenten yksimielisen käsityksen mukaan EU on rauhan ja demokratian tuoja ja luoja.
Perusteluissaan komitea korostaa Ranskan ja Saksan suhteita. Sotaa niiden välillä ei komitean mielestä voi ajatellakaan. Tuossa suhteessa EU:n edeltäjät, Teräsunioni ja EEC todella ovat onnistuneet.
Sen sijaan muiden esimerkkien osalta perustelut ontuvat pahasti. Balkanin rauhanprosessi ei olisi ollut edes tarpeen jolloivat NATOon kuuluvat EU-maat USAn johdolla olisi hajottamalla hajottaneet Jugoslaviaa. Sehän oli varsinainen ja oikea rauhanprojekti Balkanilla.
Viittaukset Kreikan ja Espanjan jäsenyyksiin taas ontuvat koska niiden demokratisoitumiskehitys Kreikan sotilasvallankaappauksen ja Francon diktatuurin jälkeen olivat täysin EU:sta ja sen edeltäjistä riippumattomia kehityskulkuja.
Neuvostoliiton valtapiiriin aiemmin kuuluneiden maiden siirtyminen lännen leiriin ja kapitalismiin taas ei ole mikään erityisen demokraattinen kehityskulku eikä se ole vaikuttanut mitenkään rauhantilaan. Kylmän sodan rintamalinja on vain siirtynyt itäänpäin.
EU:n oma alue, joka ei ole koko Eurooppa, on ollut muutaman viime vuoden suhteellinen rauhallinen. On ollut vain paikallisia etnisiä kähinöitä ja maapalloistumisen vastustajia on kohdeltu väkivaltaisesti. Sen sijaan Norjan komitea on "unohtanut" EU-maiden agressiot alueensa ulkopuolella. Monet EU-maat ovat olleet hyvin aktiivisina mukana USAn sodissa niin Balkanilla, Irakissa, Afganistanissa, kuin Libyassakin. Sen lisäksi väkivaltaa on harjoitettu suoria sotatoimia lievemmin m.m. Irania, Syyriaa, Kuubaa j.n.e. vastaan. Minusta se ei vaikuta rauhan ja demokratian projektilta.
Tällä valinnallaan Norjan komitea asemoi rauhanpalkintonsa entistä tiukemmin maailmanpoliittisesti tarkoitushakuiseksi läntiseksi propagandakeinoksi. Tämänkertainen palkinto sijoittuu sujuvasti samaan jatkumoon kuin palkinnot esimerkiksi sotarikollisille Menahem Beginille, Henry Kissingerille, USAn juoksupojalle Martti Ahtisaarelle ja Barack Obaman katteettomille odotusarvoille.
Erityisen vaarallinen tämä palkinto on jos se alkaa vaikuttaa oikeasti ihmisten käsityksiin. Meidän on edelleenkin huomattava ja tunnistettava harjoitettu väkivalta vaikka se ei olisikaan EU-maiden välistä. Tällä perusteella emme myöskään saa ummistaa silmiämme rakenteellisilta taloudellisilta ongelmilta vaikka sitäkin on yritetty lietsoa tiedotusvälineissämme. Meillä ei ole mitään syytä tunkea rahaa kansainvälisille suurpankeille rauhan nimissä eli meidän ei tule "ostaa" rauhaamme niiltä. Rauha on luotava ja pidettävä ilman niitäkin.
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Libertaarikapitalismin juhlaa ja krokotiilit lihovat
Björn Wahlroos tulee viettämään syntymäpäiviään ja Olli Rehn on julkaissut taas kirjan. Köyhät tulevat entistä köyhemmiksi, rikkaat rikkaammiksi ja kadunkulmissa soi Syyrian rämisevä musiikki. Eli sama meno jatkuu.
Kymmenes lokakuuta Sampo-konsernin, UPM:n ja Nordea-pankin hallitusten puheenjohtaja ja Sammon pääomistaja Björn Arne Christer " Nalle" Wahlroos täyttää 60 vuotta. Erilaiset tiedonlevitteet ovat jo päivien ajan revitelleet hänen tekemisiään ja henkilöhistoriaansa sekä juhliaan hotelli Le Negrescossa Nizzassa. Toisaalta EU:n talouskomissaari ja komission varapuheenjohtaja Olli Rehn on julkaisut taas kirjan jossa hän hahmottelee EU-yhdentymisen vaihtoehdottomuutta ja erimieltä olevien tyhmyyttä.
Wahlroos on tullut kuuluisaksi erinomaisella oikeassa olemisen esittämisellä oli hän sitten marksilaiseksi julistautunut äärivasemmistolainen tai kapitalistien vapautta ajava ja siitä hyötyvä ääriporvari. Mielipiteistä riippumatta arroganttius ja itsensä muita parempana pitäminen on säilynyt ja säilynee seitsemännelläkin ikävuosikymmenellä. Saanemme edelleenkin kuulla kuinka kapitaaleilla ja kapitalisteilla ei ole velvollisuuksia kuin omaisuuksiaan kohtaan ja häviäjien holhoamista tulee välttää RUK:n opein.
Olli Rehn on jälleen, ainakin kirjaesittelyiden mukaan, taas uudessa kirjassaan Myrskyn silmässä (Otava) osoittanut kuinka EU-eliitin ja hänen harjoittamansa politiikka on ollut viisaiden ihmisten harjoittamaa ja ainoa vaihtoehto. Ainakin jos sitä vertaa Rehnin itsensä rakentamien olkiukkojen ehdottamiin hallitsemattomuuksiin. Hänkään ei katso olevan tarpeellista oikeasti ottaa huomioon mitä erimieltä olevat oikeasti ehdottavat.
Noita molempia liberaalin kapitalismin airuita yhdistää samankaltainen muiden mielipiteistä välittämätön oman oikeassa olemisen korostaminen. Muut, erimieltä olevat ovat tyhmiä, tietämättömiä, laiskoja ja vaaraksi muille. Sitten kun asiat eivät sitten menekään niinkuin he ovat luvanneet niin vika on aina muissa tai ainakin muut vaihtoehdot olisivat johtaneet vielä pahempaan.
Iltalehti julkaisi viikonlopun numerossaan Jyrki Vesikansan, Wahlroosin ilmeisen luottotoimittajan, jutun yhteydessä kuvan Wahlroosista ja kaveristaan Leif Salmenista jossa Wahlroosilla on olallaan plakaatti tekstillä "Vastuu tulevaisuudesta on meidän". Tuo tuolloisen nuorison julistus saa nyt pelottavan kaiun kun vastuu oikeasti on näillä Wahrooseilla ja ja Rehneillä. Miten he vastuunsa kantavat ja miten korjaavat aiheuttamansa hirveydet tästä politiikasta joka toteuttaa Mika Waltarin Sinuhen orjan Kaptahin suuhun laittamia sanoja köyhien köyhtymisestä, rikkaiden rikastumisesta ja Syyrian rämisestä musiikista kadunkulmissa? Syyrialainen musiikki on vain vaihtunut sikäläiseksi sodan räimeeksi osana tätä harjoitettua politiikkaa. Meidän ei olisi oikeasti pakko antaa näin aina olevan vaan yhdessä halutessamme voisimme lopettaa kapitalismin krototiilien lihottamisen.
Kymmenes lokakuuta Sampo-konsernin, UPM:n ja Nordea-pankin hallitusten puheenjohtaja ja Sammon pääomistaja Björn Arne Christer " Nalle" Wahlroos täyttää 60 vuotta. Erilaiset tiedonlevitteet ovat jo päivien ajan revitelleet hänen tekemisiään ja henkilöhistoriaansa sekä juhliaan hotelli Le Negrescossa Nizzassa. Toisaalta EU:n talouskomissaari ja komission varapuheenjohtaja Olli Rehn on julkaisut taas kirjan jossa hän hahmottelee EU-yhdentymisen vaihtoehdottomuutta ja erimieltä olevien tyhmyyttä.
Wahlroos on tullut kuuluisaksi erinomaisella oikeassa olemisen esittämisellä oli hän sitten marksilaiseksi julistautunut äärivasemmistolainen tai kapitalistien vapautta ajava ja siitä hyötyvä ääriporvari. Mielipiteistä riippumatta arroganttius ja itsensä muita parempana pitäminen on säilynyt ja säilynee seitsemännelläkin ikävuosikymmenellä. Saanemme edelleenkin kuulla kuinka kapitaaleilla ja kapitalisteilla ei ole velvollisuuksia kuin omaisuuksiaan kohtaan ja häviäjien holhoamista tulee välttää RUK:n opein.
Olli Rehn on jälleen, ainakin kirjaesittelyiden mukaan, taas uudessa kirjassaan Myrskyn silmässä (Otava) osoittanut kuinka EU-eliitin ja hänen harjoittamansa politiikka on ollut viisaiden ihmisten harjoittamaa ja ainoa vaihtoehto. Ainakin jos sitä vertaa Rehnin itsensä rakentamien olkiukkojen ehdottamiin hallitsemattomuuksiin. Hänkään ei katso olevan tarpeellista oikeasti ottaa huomioon mitä erimieltä olevat oikeasti ehdottavat.
Noita molempia liberaalin kapitalismin airuita yhdistää samankaltainen muiden mielipiteistä välittämätön oman oikeassa olemisen korostaminen. Muut, erimieltä olevat ovat tyhmiä, tietämättömiä, laiskoja ja vaaraksi muille. Sitten kun asiat eivät sitten menekään niinkuin he ovat luvanneet niin vika on aina muissa tai ainakin muut vaihtoehdot olisivat johtaneet vielä pahempaan.
Iltalehti julkaisi viikonlopun numerossaan Jyrki Vesikansan, Wahlroosin ilmeisen luottotoimittajan, jutun yhteydessä kuvan Wahlroosista ja kaveristaan Leif Salmenista jossa Wahlroosilla on olallaan plakaatti tekstillä "Vastuu tulevaisuudesta on meidän". Tuo tuolloisen nuorison julistus saa nyt pelottavan kaiun kun vastuu oikeasti on näillä Wahrooseilla ja ja Rehneillä. Miten he vastuunsa kantavat ja miten korjaavat aiheuttamansa hirveydet tästä politiikasta joka toteuttaa Mika Waltarin Sinuhen orjan Kaptahin suuhun laittamia sanoja köyhien köyhtymisestä, rikkaiden rikastumisesta ja Syyrian rämisestä musiikista kadunkulmissa? Syyrialainen musiikki on vain vaihtunut sikäläiseksi sodan räimeeksi osana tätä harjoitettua politiikkaa. Meidän ei olisi oikeasti pakko antaa näin aina olevan vaan yhdessä halutessamme voisimme lopettaa kapitalismin krototiilien lihottamisen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
