On totta, että virpominen katsotaan ortodoksien perinteeksi ja noidat ja trullit länsisuomalaisen pakanakulttuuriin pohjautuvaksi perinteeksi. Todennäköisesti virpomisen taustat idässäkin menevät johonkin kristinuskoa edeltävään tapakulttuuriin. Nykyiset noidiksi naamioituneiden lasten virpomiskierrokset ovat kuitenkin perinteiden kehittymistä ja muuttumista ajan saatossa.
Erityisen vastenmieliseksi arkkipiispa Leon käytöksen tekee, että hän "unohtaa" kuinka monet kristittyjen nykyiset tavat ovat aikaisemmilta uskonnoilta ja maallisilta tavoilta varastettuja, niin Joulut kuin Juhannuksetkin. Kristilliset kirkot ovat varastaneet ja tuhonneet vanhojen uskontojen pyhät tavat ja paikat omilla virityksillään. Ja nyt he sitten mustasukkaisesti vahtivat niitä ja mukamas loukkaantuvat jos niitä kierrätetään uusiksi tavoiksi.
Tätä samaa kaksinaismoralistista meteliä pidetään syksyllä pyhäinpäivän yhteydessä samalla kuitenkin unohtaen, että kyse on jo kauan ennen kristinuskoa vietetystä vainajien henkien juhlasta. Ja näin keväisin he älämölöstävät trulleista.
Aiemmin tämä samainen Leo Makkonen on m.m. kunnostautunut Mitro Revon EU-vaaliasiassa. Silloin hän kielsi poliittisen toiminnan papilta kun valittu puolue ei miellyttänyt. Hänen suhteensa vapaaseen tiedonvälitykseen tuli myös ilmi kun hän esti toimittajia kyselemästä sellaisesta toiminnasta kyprolaiselta kolleegaltaan. Samoin arkkipiispa Leo lienee jsekaantunut myös Viron ortodoksisen kirkon ja sen omaisuuden jakoon.vaikka se lienikin hänen edeltäjänsä projekti.
Meillä on vielä pitkä matka sekulaariin yhteiskuntaan jossa herkkähipiäiset ja kaksinaismoralistiset uskovaiset eivät hyökkäile viattomien leikkivien lapsien kimppuun eivätkä uhkaile heidän vanhempiaan.
Tekstit
5 kommenttia:
Totisesti! Eikös kristillisyyteen kuulu myös suvaitsevaisuus? Vai onko kyseisen piispan mielestä näköalattomuuden kopiointi islaminuskoisilta hyvä asia. 8-vuotiaalle trulli tyttärelleni huudettiin auton ikkunasta että: haista v*"tu!. Paha mieli tuli tytölle, voitte uskoa. Hyvin on piispan viesti mennyt perille...
-Tomi
Olen samaa mieltä Leon kannanotosta ja tapaperinteiden sulautumisen luonnollisuudesta. Väitteesi Leon demarivihasta on kuitenkin perätön; ei Leo ole Mitron poliittista toimintaa kieltänyt tämän puoluetaustan takia vaan yksinkertaiseksi siksi, että ortodoksipapin ei ole ortodoksikirkon mukaan luvallista toimia poliitikkona. En ole itse ortodoksi, mutta annan ortodokseille oikeuden päättää itse pappiensa oikeuksista - maallikot ovatkin sitten eri asia.
Muistathan että ortodoksikirkko on oppeineen huomattavasti vanhempi instituutio kuin luterilainen uusioliikkeemme, jolla on sitä paitsi varaa uusiutua (ecclesia reformata, ecclesia semper reformanda eli 'uudistetun kirkon on aina uudistettava itseään'). Näin ollen ortodoksikirkko joutuu useissa tilanteissa näyttämään vanhoilliselta ja takapajuiselta suvaitsemattomuuden kehdolta luterilaisen kirkon rinnalla.
Sopii kuitenkin huomata, että luterilaisessa suvaitsevaisuudessakin on heikkoutensa: suvaitsevaisuus valitettavasti erottelee seurakuntalaisia esimerkiksi herätysliikkeisiin ja liberaaleihin sekä konservatiiveihin. Suvaitsevaisen tulee hyväksyä myös vanhoilliset homofoobikot, kreationistit ja ties mitkä.
Toivon että et kommentoi edellistä huomiotani toteamalla, että ei kannattaisi kuulua mihinkään uskontokuntaan - sinulla kun tuolla ylänurkassa on tuo En maksa kirkollisveroa -kyltti. Toivon sinun ottavan kantaa siihen, kumpi on sinun mielestäsi hankalampi lähtökohta: kirkko, joka opettaa yhdellä tavalla tekemään hyvää vai kirkko, joka antaa arvoa erilaisille hölmöillekin ajatuksille. Itse en ole toistaiseksi osannut päättää, vaikka tunnustankin olevani luterilainen.
Lopuksi toivon sinun perustelevan viimeisen kappaleesi idean. Kuinka ihmeessä sekulaari yhteiskunta sulkisi pois uskonnolliset kaksinaismoralistit? Kansankirkkojen ja valtion täydellinen ero ei heitä poistaisi eikä edes valtiollinen ateismi. Niin Neuvostoliitossa kuin Albaniassakin oli uskovaisia valtion kielloista huolimatta - ja yleensä uskovat olivat nimenomaan niitä kiihkeimpiä!
Toivottavasti en kuulosta nyt itse sellaiselta kaksinaismoralistilta, joka säntää sättimään toisin ajattelevaa. Haluan vain tarttua kiinnostaviin keskustelun aiheisiin.
Tanskis avaa mielenkiintoisen kysymyksen: "Toivon sinun ottavan kantaa siihen, kumpi on sinun mielestäsi hankalampi lähtökohta: kirkko, joka opettaa yhdellä tavalla tekemään hyvää vai kirkko, joka antaa arvoa erilaisille hölmöillekin ajatuksille."
Omalta kohdaltani valintani on ollut selviö; jo ennen tuon kysymyksen asettamista asetin kysymyksen voivatko eri uskontojen, myös muiden kuin kristittyjen, perusopit olla riittävästi totta. Päädyin siihen vastausta hakiessani vastaukseen että eivät voi. Siitä taas seuraa, että kysymys ei ole henkilökohtaisesti ollut merkityksellinen.
Sen jälkeenkin toki Tanskiksen kysymys on yleisellä tasolla mielenkiintoinen.
Suvaitsevaisuus tietysti oletusarvoisesti kuulostaa hyvältä ja kivalta. Mutta pidemmälle vietynä johtaa, siihen että suvaitaan kaikkea, jospa suvaitsemattomuutta. Ja sellainen relativismi taas sallii myös epähumaanin käytöksen.
Opillinen "tiukkapipoisuus" on tietenkin periaatteellista käyttäytymistä. Kirkkojen ja uskontokuntien kannalta ajatellen sen pitäisi kai olla ainut mahdollisuus? Pyhät kirjoitukset sanovat yhtä ja ne ovat pyhiä. Uskonnollisen uskomisen perimmäiseen olettamukseenhan kuuluu uskoa pyhien kirjoitusten oikeellisuuteen eikä epäillä.
Ev.lut.kirkko on tuosta taipumattomasta asenteestaan ollut pakettu luopumaan sitä mukaa kun ympäröivä yhteiskunta on kehittynyt yhä sekulaarimpaan suuntaan. Kehitys on vuosisatoja vanhaa mutta se on erityisesti nopeutunut 1900-luvun loppupuolella. Kirkon suvaitsevaisuus on siis reaktiota eikä sen omaa sisäistä olemusta.
Epäilen myös luterilaisen valtakirkkomme suvaitsevaisuuden aitoutta. Olen tulkinnut sen johtuvan pelosta, että suvaitsemattomuuteen kyllästyneet äänestävät jaloillaan ja etenkin lompakoillaan. Verotulojen menetyksen pelossa kirkko yrittää taiteilla suvaitsemattomia perusoppejaan kannattavien fundamentalistien ja jo pahasti sekularisoituneen jäsenistön enemmistön välimaastossa.
Mitä tulee sekululaarin yhteiskunnan ja uskonnollisen kaksinaismoralismin suhteeseen niin olen taipuvainen pitämään sekulaaria yhteiskuntaa vähemmän kaksinaismoralistisena koska ei ole uskonnollisa tabuja ylläpidettävänä. En kuitenkaan väitä, että sekulaarius poistaa kaiken kaksinaismoralismin. Ainakin kuitenkin uskonnollinen kaksinaismoralismi on vähemmän esillä kun se ei näy yhteiskunnan rakenteissa vaan vain yksityisemmässä elämässä.
NL:ssa uskonto ei ollut kielletty mutta se oli siirretty kuuluvaksi yksityiseen ja henkilökohtaiseen elämään. Sinne se minusta kuuluukin. Luopuminen yhteiskunnallisista valta-asemista oli kova pala Venäjän ort. kirkolle kun se oli ollut niin vahvassa asemassa aikaisemmin. Albania oli tuossakin suhteessa toista maata eli suorastaan äärivasemmistolainen jota esimerkiksi Lenin piti sosialismin lastentautina.
Ja vielä sananen Leo Makkosen demarisuhteesta. Hänen suhtautumisensa ei ole ollut samanlainen esimerkiksi KEPUssa ja Kokoomuksessa paikallispolitikoineisiin. Lisäksi hän esti toimittajia kysymästä arkkipiispa Makarioksen, Kyproksen politikoineen entisen presidentin seuraajalta politikoinnin ja ortodoksiuskonnon suhteesta. Mitä poliittisiin oikeuksiin tulee niin minusta ne kuuluvat ihmisille ammatista riippumatta.
"Pyhät kirjoitukset sanovat yhtä ja ne ovat pyhiä. Uskonnollisen uskomisen perimmäiseen olettamukseenhan kuuluu uskoa pyhien kirjoitusten oikeellisuuteen eikä epäillä."
Mistähän sanakirjasta Myyryläinen on uskon määrittelynsä omaksunut? Ei usko tarkoita vain sokeaa uskoa ja tahtoa olla epäilemättä; määritelmällisesti usko saattaa torjua epäuskon mutta ei epäilyä eikä terveitä kyseenalaistamisen periaatteita. Epäily ja epäusko eivät ole missään mielessä toistensa synonyymeja.
Toki on näitä Myyryläisen esiin tuomia fundamentalisteja, jotka unohtavat pyhää kirjaansa lukuun ottamatta kaiken muun, mutta fundamentalismi ei kuulu uskon käsitesisältöön. Fundamentalismi on kuin auton karvanoppa; ne eivät kumpikaan kuulu uskonnon tai auton perusolemukseen.
Nyt toivonkin Myyryläisen perustelevan uskon määritelmänsä selkeämmin.
"NL:ssa uskonto ei ollut kielletty mutta se oli siirretty kuuluvaksi yksityiseen ja henkilökohtaiseen elämään. Sinne se minusta kuuluukin. Luopuminen yhteiskunnallisista valta-asemista oli kova pala Venäjän ort. kirkolle kun se oli ollut niin vahvassa asemassa aikaisemmin."
Myyryläinen vähättelee Neuvostoliiton ortodoksikirkon ahdinkoa enemmän kuin saisi. Hän esittää kommunistisen linjauksen oikeastaan oikeaksi ratkaisuksi, joka heikensi kirkossa vain yhteiskunnallisia valta-asemia. Väite sivuuttaa kokonaan Stalinin vainot ja esimerkiksi sen, että valtio kielsi kirkolta kaiken muun paitsi jumalanpalveluksen. Esimerkiksi nuoriso- tai köyhäintyötä ei saanut harjoittaa.
Myyryläinen ei näytä muistavan myöskään sitä, että Neuvostoliiton valtiolliseen ideologiaan kuuluivat ateismi ja uskontokriittisyys. Vaikka uskonnollisuutta ei kielletty lailla, kansalaiset yritettiin taivutella ateisteiksi. Voiko tällaisesta käännyttäjämaasta siis sanoa, että se olisi muka jättänyt uskonnon yksityiseksi asiaksi?
"Ev.lut.kirkko on tuosta taipumattomasta asenteestaan ollut pakettu luopumaan sitä mukaa kun ympäröivä yhteiskunta on kehittynyt yhä sekulaarimpaan suuntaan. Kehitys on vuosisatoja vanhaa mutta se on erityisesti nopeutunut 1900-luvun loppupuolella. Kirkon suvaitsevaisuus on siis reaktiota eikä sen omaa sisäistä olemusta."
Suomalainen yhteiskunta on todellisuudessa kehittynyt sekulaarimpaan suuntaan juuri kirkkomme ansiosta. Esimerkiksi 1860-luvun kuntalaki, joka perusti kunnat hoitamaan maalliset asiat seurakuntien sijaan, rakennettiin papiston ehdotuksesta. 1869 kirkko sai puolestaan läpi ns. Schaumanin kirkkolain, joka erotti valtion lähes kokonaan kirkosta.
Väittääkö Myyryläinen näidenkin tietojen valossa, että kirkko vain hiihtää yhteiskunnan perässä?
Tanskikselle:
En löydä näistä paljon epäilyksen sijaa: http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Usko, http://www.evl.fi/kappeli/apostolinen.html, http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/2120678A0798EDF2C2256FEA00377AFE?OpenDocument&lang=FI j.n.e. Ne lähtevät siitä, että usko rakentuu dogmeista joiden totuudenmukaisuuteen on uskottava. Raamattukin nostaa uskovaisen malliksi lapsenkaltaisesti uskovan yksinkertaisen ihmisen. Sellaisen joka ei epäile. Kirkon usko nojaa edelleenkin kirkon tunnustuskirjoihin: http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ Jotenkin minusta tuntuu, että Tanskis pyrkii keräilemään rusinoita pullasta. Edellä mainittu on kirjoitettu kovasti kristinuskon ja etenkin sen ev.lut.lahkon pohjalta mutta pätee yleisemminkin.
NL:ssa valtio oli todella ateistinen eli siis uskonnoton ja jumalaton. Se ajoi sitä, että yhteiskunnallisessa ja julkisessa elämässä ei ollut sijaa uskonnoille vaan ne kuuluivat ihmisen yksityiseen elämään niillä jotka vielä olivat uskovaisia. Minusta NL oli sekulaari yhteiskunta joka jätti uskonnon yksityiseksi asiaksi. Ihmisillä oli mahdollisuus harjoittaa yksityisesti uskontoa yksin ja seurakunnissa vaikkei yhteiskunta pitänytkään sitä toivottavana eikä järkevänä.
Sosiaalitoimi ei mielestäni kuulukaan kirkolle vaan on maallisen yhteiskunnan toimialaa.
Minusta nuo mainitutkin lait ovat nimen omaan reaktioita yhteiskunnan maallistumiseen. Sitä paitsi kirkkoa ei vieläkään ole erotettu valtiosta. Erinomaisia esimerkkejä passiivisesta reaktiivisuudesta ovat kirkon jälkijättöinen taipuminen sukupuolten väliseen tasa-arvoon tai suhtautuminen homoseksuaaleihin. Molemmat muutokset toki ovatkin kirkon aikansa eläneiden dogmien vastaisia. Eli kirkko "hiihtää" muun yhteiskunnan perässä ja taipuu pikku hiljaa siihen minkä näkee väistämättömänä ja samalla ristiriita uskonkappaleiden ja elävän elämän välillä kasvaa.
Lähetä kommentti