eroakirkosta.fi

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Työmarkkinaälämölön korkea veisu

Taas on ylenpalttisen työmarkkinaälämölön aika. Valtatiedotusvälineet suoltavat virsiä suoraan työnantajien veisuukirjasta. Onhan käynnissä ihan oikea normaaliin työehtosopimusmenettelyyn kuuluva työtaistelu.

Ensimmäisessä värssyssä demonisoidaan työtaisteluun joutuneen a-järjestön johtaja, tällä kertaa AKT:n Timo Räty. Kaikki pahuus projisoidaan häneen ja hänen henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa, ahneuteensa j.n.e. Samalla spekuloidaan järjestöjen välisillä suhteilla eli pyritään estämään yhteistyö ja solidaarisuus. Tietenkin unohdetaan, että riitaan tarvitaan kaksi. Työnantajapuolta ei nimetä eikä henkilöidä. Harva edes tietää kuka on AKT:n vastapuoli ahtaajien TES-neuvotteluissa. Tiedoksi, että se on Suomen satamaoperaattorit ry toimitusjohtajanaan Juha Mutru ja työmarkkinajohtajanaan Markku Hakala.

Toisessa säkeistössä osoitetaan, että lakko on tietenkin laillinen työtaistelutoimenpide mutta aivan tietenkin aikansa elänyt eikä varsinkaan tähän tilanteeseen sopiva. Kukaan ei vain ole vielä kertonut mitkä olisivat nykyaikaiset keinot puolustaa työläisten asemaa. Sopivaa ajankohtaakaan lakolle ei ole pystytty kertomaan sillä jollei ole nousun edellytykset vaarassa niin sitten on lasku uhkaamassa.

Kolmannessa itketään vaikutuksia sivullisille. Se onkin tavallaan totta mutta miten vaikuttaa työnantajan liiketoimintaan niin, että siitä ei aiheudu vaikeuksia asiakkaille? Muuhan ei työnantajaan pure kuin heidän tulojensa uhkaaminen.

Neljännessä säkeistössä sotketaan lailliset ja laittomat lakot keskenään. Kun AKT käy täysin laillista työtaisteluaan työehtojensa puolesta, valtatiedotusvälineissa revitellään laittomien lakkojen turmiollisuudella. Sillä pyritään antamaan mielikuva, että laillinenkin lakko olisi jotenkin laiton. N.s. laittomistakin lakoista puhuttaessa tietenkin unohdetaan, että ne ovat seurausta työnantajan yksipuolisesta oikeudesta tulkita työehtosopimusta.

Viidenneksi paisutellaan lakon taloudellisia vaikutuksia. Tehtaita kuulemma joudutaan pysäyttämään, kaikki ulkomaankauppa tyrehtyy, ruoka loppuu j.n.e. Tähän asti on aikaistettu huoltoseisokkeja. Paperitehtaille sitäpaitsi on ihan mieluista pysäyttää tuotanto koska markkinat eivät vedä muutenkaan ja tuotantoa on markkinoilla liikaa. Sama on muillakin aloilla. Ne seisokit on tietysti kiva laittaa jäseniensä eduista taistelevan ammattiyhdistysliikkeen niskaan.   Sitäpaitsi kaikki ulkomaankauppa ei mene rahtisatamien kautta. Rekkaralli jatkuu ihan entisellään autolautoilla ja onnistuu myös Suomen- ja Pohjanlahtien ympäri. Samoin lentorahdit kulkevat.

Kuudennessa värssyssä osoitetaan, että lakkoilijat menettävät tuloja enemmän kuin lakolla saavutetaan. Siinä onkin joskus perää jos joudutaan tyytymään huonoon sopimukseen työtaistelusn jälkeenkin. Monasti niin käykin kun johto on liian lepsu ja suostuvainen työnantajien painostukseen. Toisaalta jää mainitsematta, että onnistuneet työtaistelut lisäävät liiton uskottavuutta neuvotteluissa vielä vuosienkin jälkeen.

Seitsemännessä värssyssä osoitetaan miten hyväosaisia lakkoilijat ovat ja yritetään luoda kateutta muissa työläisissä sekä kuvaa ahneista paskiaisista. Se tehdään paisuttelemalla palkkatilastoja ja laskemalla kaikki ylimääräiset ja laskennallisetkin lisät normaalin palkan päälle ja laskemalla palkankorotusehdotukset moninkertaisina yhdistelemällä eri aikoina tehtäviä korotuksia ikäänkuin ne tulisivat heti. Yleinen tapa on myös "myydä" samat korotukset moneen kertaan n.s. palkkaperintönä.

Kahdeksantena kerrotaan kuinka lakkoherkkä kulloinkin lakossa oleva ala on. Silloin aina unohdetaan kuinka viime vuosikymmeninä lakkojen ja lakoissa menetettyjen työpäivien määrä on koko ajan alentunut. Satamissakin on lakkoiltu kai viimeksi vuonna 1991 joten herkässä on.

Lisäksi kiekaistaan vielä encorena kuinka meidän suomalaisten Talvisodassa ja velanmaksussa työllä ja tuskalla hankittu maineemme nyt menee ikiajoiksi. Eipä kuitenkaan ranskalaisten ja saksalaisten maine mene vaikka siellä lakkoillaan paljon herkemmin ja paljon näyttävämmin. Siellä lähdetään panderollien kanssa kaduille mutta täällä pilkille.

Koskahan valtatiedotusvälineet käsittelisivät ihan oikeita lakon syitä ja molempien osapuolten kantoja ja vaatimuksia sekä todellisia olosuhteita kiihkottomasti ja tasapuolisesti. Sellaista ei tietenkään kannata odottaa porvarillisilta tiedotusvälineitä koska he ovat jo oletusarvoisesti työnantajaleirin edustajia. Sen sijaan esimerkiksi YLEltä julkisen palvelun yhtiönä pitäisi voida odottaa tasapuolisempaa otetta.

P.s. Työmarkkina-asioita näin taantuma-aikana tarkasteltaessa ei pidä myöskään unohtaa, että viime vuonna palkkoja maksettiin prosentin vähemmän kuin edellisenä vuonna mutta vastaavasti pörssiyhtiöt maksavat samalta vuodelta osinkoja 13 prosenttia enemmän kuin edelliseltä. Toisille tuntuu rahaa löytyvän mutta toisille ei.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Käpertymisen pitkä linja

EU- ja NATO-henkisissä tiedotusvälineissä kuvataan usein vastustajia Impivaaraan käpertyjiksi. Näin tapahtui taas eilisessä Helsingin Sanomissa kun siellä arvioitiin KEPUn puheenjohtajaehdokkaita.

Olivat toimittajat rakentaneet mitta-asteikon jonka toisessa päässä oli Impivaara ja toisessa päässä kansainvälisyys. Näissä arvioissa tuntuu aina menevän (vähintään) kaksi asiaa sekaisin. Toisaalta jos yrittää pitää kiinni omasta päätäntävallasta ja demokratiasta niin syytetään impivaaralaisuudesta. Toisaalta kansainvälisyys tuntuu asuvan Brysselissä sekä EU:n ja NATOn kabineteissa.

Suomalaisten porvarien kansainvälisyydessä voi nähdä pitkän linjan. Jo 1900-luvun alussa eräät porvarilliset piirit haaveilivat saksalaista miehitystä Suomen suuriruhtinaanmaahan. Vuonna 1918 he saivatkin saksalaiset miehittäjät paikalle vähäksi aikaa. Vain keisarillisen Saksan tappio sodassa pelasti Suomen itsenäisyyden. Sitä mukaa kun Saksa pääsi jaloilleen, alkoi uusi liehittely joka huipentui liittolaisuuteen Natsi-Saksan kanssa. Jälleen vain Saksan tappio sodassa pelasti meidät. Siis kaksi kertaa Saksan tappio suursodassa on pelastanut meidät suomalaisten porvarien kansainvälisyydeltä. Nyt II Maailmansotaa seuranneen pienen välivaiheen jälkeen ollaan taas samalla tiellä. Nyt Saksa on vain vaihtunut EU:iin ja NATOon mutta samanlaisesta oman itsemääräämisoikeuden myymisestä omia etuoikeuksia vastaan on taas kyse.

Impivaaralaissyyttelyssä on kyse suomalaisen kapitalistien epäluottamuksesta omia voimia kohtaan. He eivät luota, että pystyvät säilyttämään etuoikeutetun asemansa ilman tukea laajemmilta kapitaaleilta. He kuvittelevat, että niistä pöydistä joissa päätökset tehdään, varisee riittävästi muruja heillekin kun he vain osoittavat riittävästi nöyryyttä ja sitä "vastuunkantoa" olemalla mukana erilaisissa miehityssodissa pitkin maailmaa.

Koskahan suomalaisille porvareille kasvaisi sen verran uskoa niin kovasti mainostettuun demokratiaan ja kykyyn hoitaa itse omia asioita, että eivät pitäisi tarpeellisena mennä toisten selän taakse kähmimään. Samalla lailla kaipaisi poliittista lukutaitoa suomalaisille äänestäjille, että osattaisi nähdä miten puheet ja teot osuvat yksiin.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Turvallista matkaa raiteilla

Belgiassa on tapahtunut valitettava ja surullinen rautatieonnettomuus. En lähde nyt selvittelemään sen teknisiä yksityiskohtia tai yksittäisiä syitä. Sen sijaan mieleeni on tullut verrata rautatieliikenteen kehittämistä vai pitäisikö sanoa muuttamista eri maissa.

Belgiassa on perinteisesti ollut valtiollinen rautatietyhtiö SNCB (Société Nationale des Chemins de fer Belges) tai sama flaamiksi NMBS (Nationale Maatschappij der Belgische Spoorwegen). Nyttemmin se on jaettu hallintoviranomaiseksi, liikennettä hoitavaksi yhtiöksi ja rautatieinfrastruktuurista vastaavaksi yhtiöksi. Tarkoituksena on jatkaa samalla tiellä kohti yksityistämistä ja kilpailua.

Tie on siis sama kuin tässä suhteessa niin surullisen kuuluisassa Isossa Britanniassa ja suunniteltu kehityspolkua mennään täällä Suomessakin. Suomessa jako on myös tehty likipitäen samalla mallilla ja kilpailua ollaan avaamassa. Ensimmäinen hakijakin eli Proxion on jo liikkeellä Pieksämäeltä.

Belgiassa veturinkuljettajat ovat aiheesta huolissaan turvallisuudesta ja samoin meillä täällä Suomessa kannattaa olla huolissaan. Yhteistä kaluston kunnon romahtamaiselle ja turvallisuusongelmille on yksityisten yritysten väliseen kilpailuun siirtyminen. Siinä ei enää kanneta huolta turvallisuudesta vaan omistajien voitoista. Olisiko tässä Belgian esimerkissä taas yksi lisäsyy katkaista sama kehityspolku täällä Suomessa ennenkuin tapahtuu jotakin yhtä kauheaa tai vielä...

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Niinistö, ego ja teot

Tähän asti olen vältellyt kirjoittamasta Sauli Niinistön touhuista ja olen odotellut koska tiedotusvälineet löytävät uuden lemmikkin "kansalle". Eduskunnan puhemiesäänestyksen kommentointi sai kuitenkin minut näppäimistölle kirjoittamaan hänestä.

Bulevardilehtien mukaan mukaan Niinistön kannatuksen tippuminen puhemiesvaalissa ei olisi kunniaksi demokratialle, Niinistön omia sanoja kuulemma. Eduskunnan arvovalta on siis suoraan verrannollinen Niinistölle osoitettuun palvontaan. Ompa hänen egonsa kasvanut megalomaanisiin mittoihin.

Julkisuudessa olevien tietojen mukaan Niinistö on johtajana pikkusieluinen nipottaja ja työpaikkakiusaaja. Hän saa sinällään aiheelliset säästötoimet näyttämään kitupiikkimäiseltä vahtimiselta. Mutta sen lisäksi hän on suoltanut rahaa erilaisille konsulttifirmoille eduskunnan organisaation uudistamisen nimissä.

Kaikki tämä on tietenkin nähtävä hänen presidentinvaalikampanjaansa vasten. Hän rakentaa ja hänestä rakennetaan kuvaa verorahoja säästävänä kansan sankarina, eräänlaisena poliitikon peilikuvana.

Eduskunnassa on todella eletty suureellisesti ja kansanedustajien edut työpaikan kautta ovat paisuneet kuin pullataikina. Edellisten puhemiesten, etenkin Uosukaisen/Kok ja Lipposen/SDP, aikana elettiin kuin "siat vatukossa". Tosin taisi heidän edeltäjänsäkin, esimerkiksi Erkki Pystynen/Kok vaimoineen, osata. Samoin edelleenkin pääsihteerinä olevalla Seppo Tiitisellä on kallis ooppera- ja viinimaku. Niinistö on siis tarttunut ihan oikeaan asiaan. Mutta hänen tapansa ja toimensa ovat vain sellaiset, että hän tuntuu aiheuttavan enemmän haittaa kuin hyötyä. Hänen organisaatio- ja toimintamalliuudistuksensa näyttää muodostuvan vain kalliimmaksi kuin se mihin hän on puuttunut. Lisäksi hän on tehnyt suurimman asian rahallisesti pikkujutuista. Niistä kun saa näyttäviä juttuja keltaiseen lehdistöön ja esitettyä olevansa veronmaksajan asialla. Isommat mutta vähemmän raflaavia otsikoita tarjoavat, todelliset ongelmat saavatkin sitten jäädä ratkaisutta.

Toisaalta viime päivinä on myös saanut nähdä tiedotusvälineissä vilahduksia jutuista joista on aistittavissa hutkivien zurnalistien kyllästymistä Niinistöön. Olisikohan meillä odotettavissa kansan lemmikkielätin vaihtoviikot. Kuka onkaan seuraava meille sankariksi nostettava?

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Akateemista argumentointia

Lueskelin tämän aamun Helsingin Sanomista m.m. Helsingin taidemuseon johtajan Janne Gallen-Kallela-Sirenin jutun taidepolitiikasta otsikolla "Suomettuminen varjostaa yhä kuvataidetta" ja Helsingin yliopiston professori Timo Vihavaisen kirja-arvostelun uudesta venäläisestä Venäjän historiaa koskettelevasta teoksesta otsikolla "Stalin saa ansaitsemansa moraalisen tuomion". En tunne riittävästi suomalaisen taidepolitiikan syvimpiä pohjamujuja enkä ole kyseistä teosta lukenut joten jätän sisällön arvioimatta. Sen sijaan huomioni kiinnittyi kummankin sinällään oppineen ja sivistyneen ihmisen argumentaatioon.

Gallen-Kallela-Siren on kirjoittanut mielipidekirjoituksen Kiasman johtajavalinnan tiimoilta ja arvioi nykyisen väistyvän johtajan Berndt Arellin ja Nicolaus Schafhausenin linjaeroja. Hän tuntuu kokevan painavaksi argumentiksi omille mielipiteilleen suomettumisella ja muilla historian menneillä poliittisilla kytkennöillä, kuvitelluilla ja todellisilla, toisten lyömisen. Hänelle taiteen kansainvälistyminen näyttää tarkoittavan tiettyä ideologista ilmansuuntaa: Pariisi on kansainvälistä, Moskova ei. Samoin hän tuntuu sotkevan historialliset muistomerkit ja taiteen. Hän arvostelee luovuuden näivettävää samanmielisyyden pakkopaikaa tarkoittaessaan, että hänen edustamansa linja ei saa yksin päättää.

Vihavainen arvostelee, tai oikeammin ylistää mutta ei arvioi Andrei Zubovin toimittamaa teosta Istorija Rossii 1894-1939 (AST-Astrel, Moskova 2009) . Hän tuntuu tuntevan itsensä kanssa samaa mieltä olevat asiallisiksi ja erimieltä olevat "kvassipatrioottisiksi *) suurvaltanationalisteiksi" ja "mustasotnialaisiksi" **). Hän jopa menee historioitsijana niin pitkälle, että katsoo historioitsijoiden tehtäväksi moraalisten tuomioiden jakelemisen ja haluaa k. o. teoksen siinä suhteessa esimerkiksi läntisille historioitsijoille.

Yhteistä näille kummallekin vekkulille on omien mielipiteiden nostaminen ikäänkuin asiallisuuden normiksi ja erimieltä olevien henkilöiden lyöminen erilaisilla nimittelevillä leimoilla. Leimat he valitsevat omassa maailmankuvassaan ilmeistä inhotusta herättävillä tekijöillä, Gallen-Kallela-Siren itäblokilla ja suomettumisella sekä Vihavainen kvassilla ja tsaarinaikaisilla mustilla sotnioilla.


Onko meidän n.s. akateemisen sivistyneistömme, molemmat ovat viisaustieteen tohtoreita, todella noin matalaotsaisia, että eivät korkeampitasoiseen keskusteluun pysty. Forum oli tosin molemmilla päivälehti mutta kuitenkin itse itseään laatulehtenä pitävä eikä mikään keltainen bulevarditabloidi. Silti voisi toivoa, että tuontasoiset henkilöt pystyisivät korkeampitasoiseen kirjoittamiseen ja argumetoisivat oman asiansa puolesta sisällöllisillä asioilla eikä ala-arvoisella nimittelyllä.

*) Kvassi on venäläinen rukiista tehty olut.
**) Mustasotnialaiset olivat Venäjällä toiminut tsaarin hallinnon salaa tukemia terroristeja.

torstai 28. tammikuuta 2010

Eläkeputket tyhjiksi

Työnantajien EK on taas aktivoitunut ajamaan työttömien n.s. "eläkeputken" poistamista eläkeiän nostamiseksi. He ovat taas syyllistämässä itse pois potkimiaan ihmisiä tulevaisuuden talouden romuttamisesta. Vaikka he kuinka saisivat "putken" poistettua, ei synny yhtään uutta työpaikkaa. On ainoastaan kurjistettu ihmisten elämää ja rokotettu kysyntää jotta taloudessa menisi entistä huonommin.

Ihan oikeasti, jos työnantajat haluaisivat, he saisivat putken tyhjäksi kertaheitolla. Heidän täytyy vain lopettaa ihmisten irtisanominen sinne putkeen. Asia on todella niin yksinkertainen.

Samaten työnantajat vaikeroivat työkyvyttömyyseläkeläisten määrää. Nuokin eläkeläiset ovat menettäneet pääsääntöisesti työkykynsä samojen työnantajien palveluksessa. Työnantajien tarvitsee siis vain kohentaa niin henkinen kuin fyysinenkin työturvallisuus työpaikoillaan tasolle jolla ihmiset eivät menetä työkykyään.

Kyse on siis puhtaasti työnantajien omassa vaikutuspiirissä ja -vallassa olevista heidän omista päätöksistään. Ei muuta kuin tekemään niitä. Fagernäs voi aloittaa vaikkapa ohjeistamalla omaa jäsenkuntaansa.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Historian iterointia

Usein sanotaan historian toistavan itseään, ensin varsinaisena tapahtumana, sitten tragediana ja lopuksi farssina. Tuleeepa silloin mieleeni parikin rauhan jaksoa Suomen historiassa, erilaisia ja siten odottavat toista iteraatiokierrostaan. 1800-luvulla elimme historiamme toistaiseksi pisintä rauhanjaksoa, mitä nyt välillä saatiin aihetta Oolannin sotalauluun. Seuraava rauhanjakso koettiin 20- ja 30-luvuilla. Molemmat jaksot pystyimme lopettamaan sotkemalla itsemme sotiin.

1800-luvun rauhaa alettiin tärvellä keinottelemalla Saksan keisarikunnan kanssa. Poliittiinen oikeistomme alkoi haikailla saksalaisia tänne miehittäjiksi. Lopulta onnistuttiin sotkemaan itsemme sisällissotaan ja sen aikana miehitetyksi.

20- ja 30-luvuilla oikeistomme touhotti Suur-Suomea ja heimosoti. Taas suhmurointikumppanina oli Natsi-Saksa. Ja lopputulokseksi saatiin meidän sotkemisemme II Maailmansotaan ja taas saksalainen armeija tänne.

Mikä oikeistoja aina riivaa kun rauha ei kelpaa ja pitää päästä sotimaan? Nytkin nimen omaan oikeisto haikailee sotilasliittojen perään ja on sotkenut meidät mukaan jo Afganistanin sotaan. Lisäksi on oikeistolaisia pikkuryhmiä, Pro Karelioita ja tykistökiltoja joille rajat ei riitä ja etsitään kaikki mahdolliset keinot kiusantekoon naapureille.

Molemmat kehityskulut johtivat sotiin ja olivat siten jo tragedioita. Sotia ei muuksi saakaan. Toivottavasti tätä nykyistä rauhanjaksoa, joka lienee toistaiseksi historiamme toiseksi pisin, ei pilata samanlaisella kehityksellä. Toivottavasti Pro Karelioiden ja muiden revanssististen rajaspekulanttien sekä NATO-kiimakkojen tohotus kääntyy mahdollisimman pian farssiksi ja päättyy hersyvään röhönauruun ennenkuin pahempaa ehtii tapahtua ja pääsemme rikkomaan kaikki ennätykset tällä nykyisella rauhanjaksollamme.