Hyvinvointivaltion demokratiasta rahakkaiden harvainvaltaan

Björn Wahlroos esittelee uusimmassa kirjassaan ajatuksiaan kuinka hyvinvointivaltion demokraattisen enemmistön pitäisi luovuttaa valtansa markkinavoittajille eli kapitalisteille.  Muutamia julkisuudessa olleiden Wahlroosin ajatusten herättämiä kommentteja ennen koko kirjan lukemista.

Taloustieteen tohtori, hallituksen puheenjohtaja ja reservin kapteeni Björn Wahlroos on kirjoittanut kirjan.  Otsikkona Otavan julkaisemassa on "Markkinat ja demokratia - Loppu enemmistön tyrannialle".   En ole kirjaa lukenut mutta seurasin sen julkaisun tiimoilta tehtyä Wahlroosin haastattelua MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.  Tuossa haastattelussa provosoiduin tähän kirjoitukseen kun Wahlroos esitteli demokratiakäsityksiään.

Wahlroosin esittämä teoria lähtee ihmisen valinnanvapaudesta.  Hän johtaa siitä demokratian olemuksen ja käytännön jossa hänen mukaansa ihmisen toteutuneet valinnat ovat demokratiaa.  Hän esitti nuo valinnat n.s. jaloillaan äänestämisenä jota hän kuvasi demokratian uudeksi ja tulevaisuuden ilmenemismuodoksi nykyisen edustuksellisuuteen ja vaaleihin perustuvan tilalle.

Oikeasti Wahlroosilta kuitenkin on jäänyt tai hän tietoisesti on jättänyt huomiotta muutaman seikan.  Ensinnäkin demokratia on kansanvaltaa jossa ihmiset päättävät yhdessä yhteisistä asioista ja silloin enemmistöllä pitääkin olla enemmän sananvaltaa kuin vähemmistöllä.  Se ei ole tyranniaa ellei enemmistö sorru sortamiseen, kuten esimerkiksi apartheid, rasismi, natsismi t.m.s.  Sen sijaan yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus jossa yhdessä rakennettua myös yhdessä käytetään, ei sitä ole.  

Toisaalta Wahlroos esitti esimerkissään itäisestä Euroopasta kapitalistiseen länteen tapahtuneessa, osittain laittomassa muuttoliikkeessä, että ihmiset äänestivät jaloillaan kapitalismin puolesta: eläköön kapitalismi.  Sen sijaan hän ei näytä tunnistavan ihmisten halua eläkkeelle äänestyksenä suomalaista johtamista ja työelämän olosuhteita avstaan.  Siinä on kyse kuulemma ihmisten laiskuudesta ja hänen mielestään ihmiset pitäisi kiristää töihin sosiaaliturvaa purkamalla.  Hänhän on ilmoittanut pitävänsä ihanteenaan suomalaista RUK-johtamista eli management-by-Perkele -tyyliä.  Se on lähempänä hirmuvaltaa eli tyranniaa kuin konsanaan hyvinvointivaltion demokratia.

Wahlroos myös esitteli haastattelussa ihmisten muuttoa ja uranrakentamista ulkomaille sekä verokilpailua osoituksena oikeasta demokraattisesta äänestämisestä.  Siinä häneltä on kadonnut demokratian pääominaisuus eli käsitys tasa-arvosta kansalaisten kesken.  Tuollaiset valinnathan ovat yleensä mahdollisia vain niille joilla on resursseja valita tuollaisia vaihtoehtoja.  Muut, vähempiosaiset, eivät pääse mukaan wahlroosilaiseen demokratiaan. Aiemmin Wahlroosin käsityksiä olisi nimitetty harvainvallaksi eli oligarkiaksi ja kun ottaa huomioon keillä nuo resurssit valintojen tekemiseen on, myös rahavallaksi eli plutokratiaksi.


Valtioajattelussaan tiukkana kapitalismin edunvalvojana profiloitunut Wahlroos sen sijaan tuntuu tulevan kapitalismin kehityksen jälkijunassa, ainakin jos on uskominen Taloussanomat-lehden juttua hänen kirjastaan.  Hän kaipaa ameriikkalaistyylistä vahvan johtajan valtioita.  Ne ovat kuitenkin jo historiaa sillä ylikansalliset kapitaalikasautumat ovat jo ajaneet niiden ohi.  Johtajat niissä, kuten esimerkiksi Barack Obama, ovat rahoittajiensa vankeja eivätkä vahvoja itsenäisiä toimijoita. Epäilen Wahlroosin sen ymmärtävän mutta haluavan kuorruttaa kapitaalien etuja ajavaa sanomaansa demokrattisella valtiojohtajan valinnalla.  Meidän muiden sen sijaan pitäisi nähdä ohi ja edelle Wahlroosin ajattelusta.

Wahlroos on aiemminkin kunnostautunut tiukkana ja oman asiansa osaavana oman etunsa ajajana.  Niin tässäkin,  Hän vain piilottaa oman etunsa passiivimuotoihin mutta nimeää vastustajansa, nuo ilkeät laiskurit jotka sosiaaliturvassaan imevät häneltä hänelle mukamas kuuluvaa lisäarvoa.  Wahlroosin älyllistä terävyyttä ja nokkeluutta sananpyörittäjänä ei pidä aliarvioida vaan siihen on vastattava toisaalta asiallisesti perustellen mutta toisaalta sananokkeluuttakaan ei pitäisi unohtaa sillä se tuo julkisuutta ja sitä kautta parhaimmillaan voidaan herättää ajattelua.


Kuten alussa mainitsin, en ole, vielä, kirjaa lukenut vaan purkaukseni perustuu hänen kirjanjulkaisun yhteydessä antamaansa buffihaastatteluun ja muutamaan nettilehden kirjoitukseen.  Pyrinkin siis rajaamaan kommentointini niissä esiintyviin.  Lukenen teoksen myöhemmin kun sen divarista tai kirjastosta käsiini saan.  Sitä ennen pidättäydyn tukemasta kirjan hinnalla Wahlroosia ja Reenpäiden kirjaimperiumia.

Tiedonlevitteet väkivallan asialla

Länsimailla on lyhyen ajan sisällä jo toinen melko samanlaisen kaavan mukaan menossa oleva vallassaolijoiden vaihto sotimalla.  Vain muutamia kuukausia sitten USA ja sen apuri NATO vaihtoi Muammar Gaddafin omituiseen kapinallishallintoon Libyassa kapinallisten ja valikoitujen NATO-maiden käymällä sodalla.  Silloin läntisessä valtajulkisuudessa, s.o. täälläkin Suomessa hegemonia-asemassa olevassa, esitettiin kuinka hallinto sorti aseettomia siviilejä.  Vain muutaman viikon kuluttua nuo aseettomat olivat vallassa ja paukuttelivat pyssyjään Tripolissa.  Nyt samainen valtajulkisuus vaikenee siitä kuinka uudet vallassa olijat hoitavat etniset puhdistukset kun osa libyalaisista on väärän värisiä eli liian tummia. 

Sen sijaan meille kerrotaan nyt tismalleen saman kaavan mukaan kuinka Syyrian läntisille vallanpitäjille epämiellyttävä hallinto sortaa syyrialaisia.  Heiltä jää kertomatta kuinka nuo, taas aseettomiksi ja rauhantahtoisiksi kuvatut, tappavat erivärisiä ja -uskoisia.  Edes kristittyihin arvoihin perustavat läntiset vallanpitäjät ja -tiedonlevittäjät eivät viitsi kertoa, että kapinallisten aseista saavat osansa myös Syyrian kristityt.  Sen sijaan jotkin n.s. "indie-mediat" eli itsenäiset tiedonvälittäjät niitä julkaisevat, esimerkiksi The New American. 

Molemmissa prosesseissa on likaisen työn tekevinä palkkasotilaina käytetty erilaisia islamisti- eli fundamentalistimuslimiryhmiä.  Ne yleistetään yleensä Al Quaida -nimen alle.  Rahat ja aseet tulevat öljyrikkailta arabimailta kuten Saudi-Arabiasta ja sen kaltaisilta USAn liittolaisilta Arabiliiton kautta.  Silloin USAn hallinto ja valtaapitävät voivat keskittyä "vain" julkisuuden hallintaan ja kuten Libyassa ilma-apuun.

Menettelyä kutsutaan kutsutaan siviilien suojelemiseksi ja tyrannien kaatamiseksi.  Suomessa samalla asialla olevat käyttävät myös termiä rauhanturvaaminen.

Sen sijaan valtajulkisuudessamme eikä julkisessa keskustelussamme herätä minkäänlaisia väristyksiä kun samaiset arabimaat tukevat vallassa olevia mutta mieluisia hallituksia kuten esimerkiksi Jemenin. Siellähän apu menee irakilaisten asesalakuljettajien estämiseen eikä sortavan presidentin, Ali Abdullah Saleh:n hallinnon tukemiseen kuten USA-laiset valtaa tukevat sanomalehdet tietävät kertoa,kuten esimerkiksi The New York Times viimekuun puolivälissä.

Meidän suurimman huomion saavat tiedotusvälineemme ovat siis väkivallan asialla.  Ne tukevat sitä jolla on suurimmat resurssit käyttää väkivaltaa ja joka sitä käyttää, häikäilemättä saadakseen maksimaalisen hyödyn.  Ovatko meidän tiedotusvälineidemme omistajat tuolla asialla omaa pahuuttaan vai omaa hyötyään hakeakseen?  Veikkaan jälkimmäistä. 

Meidän tulee olla erityisen tarkkoina näinä tälläisinä aikoina kun kansakuntamme ulkopoliittiset valta-asemat on päässyt valloittamaan joukko joka niin tiukasti vannoo noiden samaisten arvojen nimiin ja  tekee kaikkensa jotta olisimme samoissa joukoissa.   Kun tiedotusvälineet eli kolmas valtiomahti on ymmärtänyt roolinsa vallan vahtikoirana nurinpäin, on meidän tavallisten taatiaisten hoidettava sekin homma itse eli vahdittava ja haukuttava vallanpitäjät jotta valta säilyisi kansalla.

EVAn EU tiedotusvälineissä

Elinkeinoelän valtuuskunta (EVA) on julkaissut arvio- ja asennetutkimuksen "EU vai ei?".  Tutkimus kertoo EU-myönteisyyden lisääntyneen.  Monet tiedotusvälineet ovat uutisoineet sen nimen omaan tuosta myönteisyyden kasvun näkökulmasta.


EU-myönteisuuden kasvua mainostetaan niinkuin kyseessä olisi jonkinlainen hyväksyntä harjoitetulle politiikalle, siis nykyisen hallituksen hyväksyntänä.  Toisaalta selitellään ihmisten jakautumisella PeSujen kannattajiin ja muihin.  Ilmeisesti ajatuksena on, että PerSujen vastustajat haluaisivat profiloitua m.m. kannattamalla EU:a. 


Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jätetty, että tutkimustapaa on muutettu aiemmasta niin, että otosjoukko on  valikoitu eritavalla.  Kuitenkin esimerkiksi Helsingin-Sanomat tuo sen kuitenkin esille mutta ei YLE. Aiemmin lähetettiin kirjeitä suomalaista satunnaisotannalla valikoiduille ja odoteltiin vastauksia.  Nyt joukko on  valikoitu satunnaisotannalla Taloustutkimus Oy:n internet-paneelista eikä kaikista suomalaista. Vastaajajoukko on siis aivan erilainen ja erityinen.  Tulokset eivät silloin ole vertailukelpoisia aiempien kanssa.


Toisaalta toimittajat eivät ole analysoineet ollenkaan tutkimuksen ajankohdan vaikutusta.  Tutkimuksen kyselyt tehtiin peresidentinvaalien aikana.  Silloin vaalikampanjassa esillä olevat keskustelut ja kannanotot ovat taatusti vaikuttaneet asiaan.  Olisikin siis syytä arvioida miten ihmisten suhtautuminen esillä olleisiin EU:n vastustajiin, Timo Soini/PerSuli ja Paavo Väyrynen/KePuli, vaikutti asiaan.


Oma lukunsa kuvaamaan tiedonlevitteiden suhtautumista on tutkimusten muiden osien uutisointi.  NATO-kysymys eli suomalaisten NATO-vastaisuuden kasvu ei ylittänyt uutiskynnystä ilmeisesti muualla kuin Metro-lehdessä ja sielläkin yhdellä palstalla.  Suuremmat tiedonvälitteet kuten HS ja YLE jättivät sen huomiotta.


Samoin ilman huomiota näyttää jääneen tutkimuksen osio jossa tutkittiin n.s. "impivaaralaisuutta" kysymyksellä keskittyvätkö suomalaiset poliitikot liikaa kansainvälisiin asioihin ja jättävät kotimaiset ongelmat liian vähälle.  Senkään tulos ei tue tiedotusvälineiden välittämää kuvaa impivaaralaisuuden pelosta joten se on jätetty uutiskynnyksen tuolle puolen.


Kaiken kaikkiaan siis valtatiedotusvälineemme jatakavat kampanjaansa EU:n ja NATO:n puolesta.  Ne tuovat esille vain tähän tarkoitusperää ja tavoitetta tukevia uutisia ja jättävät siinä suhteessa vastemieliset julkaisematta. Kannaatkin asioista perille pyrkivien hakea tietoa alkuperäisistä lähteistä.  Meidän tiedonvälitteistömme kun näyttää olevan tälläisissä asioissa niin yksisilmäistä ja -puolista, että vastakkaiset näkemykset jäävät pienimpien lehdykäisten marginaaleihin jos mahtuvat sinnekään.  Pitäisikö tässä oikein tyrmistyä tuollaisesta?

Tyrmistynyt liito-orava

Viime aikoina bulevardi-lehtien lööpeistä vakavampiin tiedonlevitteisiin on katsottu hyväksi tyrmistellä.  Milloin Hilkka Ahde kohtelustaan, milloin meteorologi pieleen menneestä sääennnusteesta ja kaikkea siltä väliltä.  Viimeisimmäksi Espoon kokoomuslainen kaupunginjohtaja johtamansa kaupungin kohtelusta kokoomuslaisen pääministerin johtaman hallituksen budjettikehyksissä.


Verkon sivistysanakirja määrittelee tyrmistyksen: hämmentyä perin pohjin jostakin odottamattomasta epämiellyttävästä asiasta. esim. Tyrmistyä sanattomaksi. Oli tyrmistyneen näköinen. Seurasi tyrmistynyt hiljaisuus.


Onkohan Suomen kieli sanastoltaan todella noin köyhä, että ammattitoimittajat eivät löydä muita sanoja kuvaamaan hämmentymistä, pettymistä, tuohtumusta, raivostumista, suuttumista, harmistumista, kärsimystä tai muuta sellaista tunnetilaa jossa olo on kuin liito-oravalla keskellä hakkuuaukeaa. Enpä usko vaan pitäisin kieltämme varsin rikkaana. Taitava tai ainakin sanoista kiinnostunut toimittaja löytäisi niitä muutenkin kuin apinoimalla tai koneellisesti englanninkielestä niitä kääntämällä.

Kannattaisiko toimittajien siis paneutua synonyymien käyttöön jotta julkisen keskustelua seuratessa ei tarvitsi tyrmistyä ylenmääräisestä tautologiasta.  Laajempikin ilmaisun monipuolistaminen ilahduttaisi tälläistä meidän savolaisten kansallisurheiluun eli verbaaliakrobatiaan viehtynyttä.

Katainen avoimena

Pääministeri Jyrki Katainen on puolustellut kreikkalaispankkien kanssa tehdyn sopimuksen salailua m.m. YLE/Radio Suomen Pääministerin haastattelutunti -ohjelmassa.  Lukaisin tuossa pika pikaa julkisuuslain Finlexistä.  Minä en löytänyt sieltä perusteita tälläiselle salailulle. 

Laki lähtee siitä, että kaikki asiakirjat ovat julkisia jollei ole erityistä perustetta niitä suojata salaisiksi.  Viranomaisten, siis myös pääministeri Kataisen, tulee edistää kaikin tavoin julkuisuutta ja avoimmuutta hallinnossa.  Tässä suhteessa kreikkalaispankkien vaatimukset eivät mene yli Suomen lainsäädännöstä.

Mikäli sopimuksessa on kohtia jotka paljastaisivat kreikkalaispankkien liikesalaisuuksia, ne on mahdollista peittää julkisuudessa.  Sen sijaan nekään eivät saa olla peruste estää Suomen korkeimman vallan haltijoita eli kansanedustajia tutustumasta perinpohjin valtiosopimukseen josta he joutuvat tekemään päätöksensä.

Tällä kertaa joudun olemaan Timo Soinin/PerSu kanssa samaa mieltä hänen yrittäessään saada sopimusta julkiseksi. Tosin hänen touhuissaan on persumaista suureellista mesoamista Kataisen arvovalloista sun muuta.

Toivottavasti joku tiedotusvälineiden edustaja lähtee kysymään sopimusta esille ja pakottaa Kataisen apupojat ja -tytöt joko antamaan sen tai tekemään virallisen päätöksen sen peittelemisestä.  Sen jälkeen päätöksen kanssa voi lähteä oikeuteen Kataista vastaan.

Korkmanin rakenteellinen juustohöylä

Korkeassa 64 vuoden iässä eläkkeelle ETLAn ja EVAn toimitusjohtajan tehtävästä juuri kuunvaihteessa jäävä Sixten Korkman on avautunut YLEn Ykkösaamu -ohjelmassa eilen lauantaina taloudenpidosta.  Kyse lienee eläköitymishaastattelusta.

Minulle jäi epäselväksi mitä Korkman oikeasti haluaakaan.  Toisaalta hän selitteli rakenteellisten muutosten tarpeita nykyisissä talous- ja finanssikriiseissä ja tuskaili niiden poliittista vaikeutta.  Sitten hän kuitenkin tarjosi n.s. juustohäylää säästöjen tekoon.  Miten hän aikoo oikoa rakenteita hviemällä tasaisesti rahaa kaikista kuluista?  Ilmeisesti hänen tarkoituksensakaan ei ole muuta kuin ajaa nythetikaikkimulle -tekniikalla isäntiensä etua vielä eläkkeelle jäädessäänkin.

Toisaalta hän jatkoi myös työnantajien kestoaiheesta eli eläkeikien nostosta.  Hänen mukaansa eläkeiän nosto lisää työllisyyttä.  Tarjonta muka lisää kysyntää.  Tässä hän puhui aivan päinvastoin kuin hänen ideologisten taustaoppiensa mukaan tapahtuu sillä kansantaloustieteen mukaanhan asiakkaiden rationaalinen käytös luo kysyntää ja siihen vastataan tarjonnalla.  Oikeasti hänellä lienee tausta-ajatauksenaan työvoiman hinnan laskeminen lisäämällä työmarkkinoita väkisin manipuloimalla suhteellista liikaväestöä ja siten työvoiman tarjontaa. 

Mistä löytyisi näille Korkmaneille vastaajat jotka ylittäisivät valtatiedonvälityksen uutiskynnykset.  Ammattiyhdistysliikekin on saatu samaan aikaan tuskailemaan Hilkka Ahteen työpaikkakiusaamis- ja erottamishässäkän kanssa.  Tiedonlevitteet selvittävät hyvin tarkkaan ja värikkäin sanakääntein Ahteen ja hänen puolustajiensa tuohtumusta mutta eivät vaivaudu edes selvittämään onko Ahde irtisanottu vai onko hänen työsuhteensa purettu vai vasta erottamisprosessi pantu liikkeelle.  Älämölö AKT:n ja Timo Rädyn ympärillä, tietenkin, saa porvarilliset tiedotusvälineet hekumoimaan ja samalla Korkmanin ja hänen kaltaistensa möläytykset jäävät elämään "totuuksina".   Sen sijaan AKT:n ja Rädyn kanta esimerkiksi eläkekysymyksiin ei näytä tiedotusvälineitä kiinnostavan vaikka siinä olisi vuoropuhelua ja kommenttia Korkmanillekin.

Varuskunnalle potkut ja potkua paikkakunnalle

Armeijan uudelleenjärjestelyjen yhteydessä on nostettu taas esille varuskuntien lakkauttamiset.  Esimerkiksi Joensuussa on osoitettu mieltä aiheesta.  lakkauttamissuunnitelmiin suhtaudutaan toisaalta hyvin tunnepitoisesti pitämällä varuskuntia ja joukko-osastoja paikkakunnan symboleina.  Toisaalta yritetään pitää kiinni paikkakunnan suuresta työllistäjästä.  Yleensä varuskunnat tuovat suoria työpaikkoja ja välillisesti vielä enemmän. Niinpä varuskuntien lakkauttamiset aiheuttavatkin vipinää n.s. "poliittisessa kentässä" kun poliitikot näkevät äänien olevan liikkeellä.

Paikkakunnan kehityksestä suhteessa varuskuntaan näyttäisi olevan myös toisenlaista kokemusta.  Mikkelistä lopetettiin vuoden 2006 lopussa Savon prikaati.  Se vei kapiaisten työpaikkoja ja tilalle tuli armeijan johto- ja eskuntakeskittymä.  Siinä on vähemmän työpaikkoja ja iso osa niiden työntekijöistä pendelöivät Mikkeliin jopa pääkaupunkiseudulta.  Ainakaan johtavat "kissakaulat" eivät ole muuttaneet Mikkeliin.

Sotilastyöpaikkojen menetyksestä huolimatta tai jopa sen ansiosta Mikkelin pitkä paikallaan junnaava kehitys on nyt Savon prikaatin lopettamisen jälkeen lähtenyt vauhtiin.  Asukasluku kääntynyt nousuun, keskustaa n.s. "elävöitetty" ja saatu erilaisia palkintoja aiheesta.  Kaupungin keskustaan on investoitu yli sata miljoonaa Euroa.  Jos vaikka kaikki investoinnit, kuten esimerkiksi torin alle kaivettu parkkiluola, eivät tunnukaan kokonaisuuden kannalta järkeviltä, niin joka tapauksessa ne osoittavat jonkinlaista käännettä aikaisemmasta paikallaan junnaamisesta kehityksen ja muutoksen suuntaan.

Miten tämä muutos on saatu aikaiseksi?  Onko kyseessä luonnollinen kehitys joka olisi tapahtunut vaikka Savon prikaati olisi säilynyt vai olisiko sen lakkauttaminen sysäys alkaa ajatella toisin?  Mikä vaikutus oli sotilaiden poismuutolla työpaikkojensa perässä?  Aiheuttiko kapiaisten väheneminen kulttuurimuutoksen kaupungin asioiden hoitamisessa? Noihin kysymyksiin ei liene, vielä, vastausta mutta jonkun asiaa osaavan olisi varmaan hyvä sitä selvittää.

Omalta osaltani Mikkelistä kotoisin olevana ja näkövinkkelistäni täältä Otavan takaa näyttäisi, että ainakin touhottaminen Mannerheimin perässä olisi hieman laantunut ja olisi keskitytty enemmän muuhun.  Että kiinnostaisi tämänpäiväinen eikä menneet sodat.  Ehkäpä vielä joskus saamme jopa unohtaa vitsin Mikkelistä ainoana eurooppalaisena kaupunkina joka vielä käy II Maailmansotaa.

Oma näkemykseni ja hypoteesini on, että militarismin ja sotilaiden väheneminen paikkakunnalla antaa mahdollisuuden nykyaikaiseen ja monipuoliseen kehitykseen.  Se avartaa vuorovaikuksen kulttuuria käskyttämisestä keskusteluun ja mielipiteiden monipuolisempaan käsittelyyn.  Niinpä Joensuussa, Keuruulla j.n.e. varuskunnan lakkauttaminen pitäisi nähdä pikemminkin mahdollisuutena.