Fas(c)ismin olemus

 Fasismi-sana on laajalle levinnyt ja monessa käytössä moneen merkitykseen. En malta olla takertumatta sananselitykseen tästäkin tärkeästä termistä.  Fasismi tai alunperin fascismi on tärkeä aihe sillä sitä käytetään moniailla tavoilla: sinä itsenään tiettynä poliittisena aatteena suppeammassa ja laajemmassa merkityksessä kuin myös iskusanana monelaisia asioita vastustettaessa, ihan äärioikeistolaisuudesta moniin epämiellyttäviksi koettujen arkipäivänkin asioidenkin vastustamiseen *). Ja paljon kaikkea siltä väliltä.  Siispä aloitetaan alusta:

Charles Chaplin:n elokuvasta "Diktaattori"
(1940, The Great Dictator):
diktaattorit Adenoid Hynkel ja Benzino Napaloni 

Mistä kaikki alkoi

Fasismin alkuna jotkut pitävät Ranskan suuren vallankumouksen jakobiineja. Jotkut myöhempiä ranskalaisia porvarillisia materialisteja ja rationalisteja joista kehittyi sosiaali-darwinisteja kun eivät erottaneet biologista evoluutiota yhteiskunnallisesta.  Hegel on myös mainittu, kuten myös Dostojevski, Nietzsche ja moni muu.  Ovatpa jotkut hakeneet juuria aina antiikin Kreikkaa ja spartalaista menoa myöten.  Ilmeisenä tarkoituksena on ollut saada aatteelle suurta perintöä kannettavaksi vaikkei sillä ihan välttämättä sellaista ole.

Oma ajatukseni lähtee lähempää Benito Mussolinin oppi-isästä, italialaisesta Vilfredo Pareto:sta (1848-1923).  Häneltä Mussolini omaksui ajatuksensa jotka hän liitti Niezsche:n yli-ihmisoppeihin.  Kun Mussoli sitten tuli omituisuuksiensa ja vallanhalunsa takia erotetuksi Italian sosialistisesta puolueesta hän perusti yhdessä fasismin filosofiksi nimetyn Giovanni Gentile:n (1875-1944) kanssa puolueensa Fasci d'Azione Rivoluzionaria (1914‍–‍1919)
ja muodosti sen pienistä ryhmistä joita nimitti vitsaskimpuiksi eli fascio:iksi joista nimi fascismo.  Myöhemmin muuttivat puoleen nimelle Fasci Italiani di Combattimento (1919-1921) ja sittemmin ensin Fasci Nationale:ksi (1921-1943)  ja lopuksi Partito Fascista Repubblicano:ksi (1943-1944).

Samaan aikaan toki oli myös m.m. Saksassa samansuuntaista poliittista liikehdintää jossa puhuttiin "vuoden 1914 ajatuksista" (I MS:n syttyminen) vastakohtana Ranskan Suuren vallankumouksen innoittamien "vuoden 1789 ajatusten" vastakohtana: ei henkilökohtaisille vapauksille, demokratialle, tasa-arvolle j.n.e.  Mutta vaikutussuunta oli pikemmin Italiasta muualle Benito Mussolinin noustua valtaan siellä.

Saksalainen natsismi nousi enemmän omista lähtökohdistaan.  Adolf Hitler:n (1889-1945) kuppikunta, vielä kaapattuaan Saksalaisen työväenpuolueen (DAP, Deutsche Arbeiterpartei ->(1920) NSDAP, Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei), olisi jäänyt omituiseksi historian sivujuonteeksi ja kuihtunut müncheniläisen beerstube:n yhteen looshiin jollei saksalaiset kapitalistit ja pankkiirit olisi nähneet sen mahdollisuuksia ja alkaneet kehittää siitä itselleen voimakasta nyrkkiä jonka avulla korvata I MS:n jälkeisessä Weimarin tasavallassa hajaantunutta valtaansa.  He eivät turhaan panostaneet saksalaista erityisyyttä korostaneeseen marginaalipoliitikkoon. Lyhyellä tähtäyksellä mutta pitemmällä kauhein seurauksin mutta se oli kapitaalien omistajille luontainen valinta siinä tiinä tilanteessa.

Sitten on vielä sitkeähenkisin: espanjalainen francolaisuus. Ihan omalaisensa joukkio Francisco Franco:n () johtamana joka ei olisi päässyt valtaan ilman Hitlerin apua mutta joka onnistui sinnittelemään II MS:n jälkimainingit eikä se ole vieläkään kuollut Espanjan "estado profundo":sta. 

Oma lukunsa on sodan jälkeinen uusnatsismi?  Se on pitkälti vanhan lämmittelyä ja muistoissa larppaamista.  Vasta ihan viime aikoina on näkynyt erilaisina Alt-Right -liikehdintöinä **) silläkin olla kysyntää kapitaalien nautintaoikeuksien turvaajana. Niinpä erilaisia äärioikeistolaisia liikkeitä on normalisoitu valtavirtaan (toki julkisuudessa se kieltäen).  Esimerkkeinä sisäsiistien porvaripuolueiden alkaessa kaveerata äärioikeistolaisten kanssa käykööt suomalaisen Kokoomuksen yhteiselo Perussuomalaisten kanssa ja vaikka saksalaisten kristillisdemokraattien viimeaikainen haikeilu yhteistyöhön Alternative für Deutschland (AfD):n kanssa sekä USA:n Republican Party:n (GOP) "trumpilaistaminen". 

Mitä kaikki on?

Miten määritellä fasismi, tai fascismi kuten se alkuperätietoisesti pitäisi kirjoittaa erotukseksi muista käytänteistä?

Fasismia on määritelty montaa kautta.  Yksi tapa on ollut tehdä se negaatioiden kautta: anti-liberalismi, anti-kommunismi ja anti-konservatismi. Se kuitenkin jo teknisesti ontuu sillä negaatio on aina huono määrittäjä.  Filosofistisestihan jos jonkin katsotaan olevan A niin kaikki ei-A ei ole B:ä. Se kääntäen: jos kiellämme jostakin A:sta jotakin, esimerkiksi X:n, Y:n ja Z:n niin emme ole vielä määritelleet mitään itse A:n omista ominaisuuksista vaan vain luetelleet attribuutteja joita A:ssa ei ole emmekä me vooi niitä kaikkia luetella saadaksemme kattavan määritelmän. 

Toinen tapa on määritellä se tyylin ja estetiikan kautta. Silloin määrittäviksi tekijöiksi nostetaan joukkojen näyttävä mobilisointi ja ryhmähenki, maskuliinisuus ja positiivinen suhtautuminen väkivaltaan sekä karismaattinen kansallinen auktoriteetti suurena johtaja.  Se ei kuitenkaan esitä kuin ilmiasua eikä mitään sisällöstä eikä tavoitteista.

Paras tapa on päämäärien kautta. Mutta mitkä ovatkaan fasismin päämäärät? Onko kaikilla fasistisilla suuntauksilla kokonaisuudessaan aina ja kaikkialla samat päämäärät? Voimmeko löytää niistä suurimman yhteisen nimittäjän joka löytyy kaikilta ja sitten jotain omaa lisäksi? Vai joudummeko tyytymään pienimpään yhteiseen? Joukkoon tekijöitä joika vähintään kaikilla on jotta voi hyvällä omalla tunnolla käyttää fasismin nimeä a.o. kokonaisuudesta?

Fasistisia liikeitä valtaan nostaneista rahoittajista, industrialisteista ja pankkiireista, voi päätellä tavoitteena olevan kapitaalien vallan tukeminen. Ei niiden vastustaminen kuten monet, etenkin fasistit itse haluavat esittää.  Kapitalistit pelkäävät valtansa ja nautintaoikeuksiensa menettämistä ja haluavat totaalisen hallinnon pitämään niitä yllä ja vastustajat kurissa.  Samalla tuottaa kuuliaista ja nöyrää työvoimaa sekä kulutusta.  Kun he katsovat pehmeämpien keinojen kuten porvarillisen demokratian riittävän, he käyttävät sitä. Mutta kun se ei enää näyttäisi heidän kannaltaan tuottavan sopivia tuloksia, he siirtyvät kovempien keinojen, m.m. fasismin käyttöön.  Tästä voi päätellä, että fasismi on nimen omaan kypsän kapitalismin piirre.  Nuorempi ja tuoreempi kapitalismi kestää ja kehittyy pehmeämmillä mutta kapitalismin kypsyessä ne menettävät tehoaan kun ongelmat kärjistyvät ja vanhat keinot inflatoituvat.  Silloin ottavat kalupakistaan järeämpää - fasismin.

Miten siis kirjoittaisin fasismin määritelmän:

Fasismi (käsite) on
oikeistolaista väkivaltaista, autoritaarista ja totaalista
hallintoa
kapitalismin tuotanto- ja nautintasuhteiden ylläpitämiseksi.

Näen siis fasismimin enemmän hallintomallina kuin ideologiana.  Se ei siltikään estä etteikö sen ympärille ja perusteluksi olisi tuotettu paljonkin ideologista tekstiä jo pitkään.  Näitä tekstejä kehiteltiin jo ennen ennen varsinaisten fasististen liikkeiden synnyttämistä fasistien niistä ammentaa.

Oleellisia ja keskeisiä piirteitä (attribuutteja) siinä ovat m.m.

- autoritaarisuus ja hierarkisuus, yleensä yhden karismaattiseksi koetun johtajuuden alaisuudessa

- omien ja vihollisten erottaminen, usein etnisin, uskonnollisten tai muiden helposti erotettavien piirteiden kautta

- militarisoitu ja mobilisoitu yhteiskuntakäsitys.

Edellä luetellut lienevät n.s. pienin yhteinen nimittäjä.Joukkoa voi laajentaa esim.

Kun tarkastellaan fasismin olemusta - määritellään sitä - on sen ominaisluonne pidettävä erillään siinä käytetyistä keinoista. Niinpä seuraavaksi:

Miten fasismi toimii

 Erilaisilla fasistisilla suuntauksilla on sekä yhteisiä että omalaatuisiaan keinoja toteuttaa sisintä olemustaan ja tavoitella annettua päämäärää.  Kun tarkastellaan kuinka fasistiset hallinnot ovat toimineet ja toimivat sekä arvioidaan kuinka tullevat toimimaan, voidaan nähdä joukko keinoja:

- rakennetaan hierarkinen ja autoritaarinen militarisoitu hallintokoneisto jolle otetaan/annetaan valta 

- muutetaan hallinnon väkivaltakoneistot johdon käsissä oleviksi militioiksi

- supistetaan tiedonvälitys yhdeksi "kansalliseksi" mediaksi jossa erimielisyys ei pääse ääneen

- demonisoidaan vastustajat ja erimieltä olevat, eristetään heidät ja tarvittessa ... endlösung

- luodaan mystifioidusta ja legendarisoidusta muinaisesta sankaruudesta visio tulevasta utopiasta

- rakennetaan kohdatuista vastoinkäymisistä, todellisista ja paisutelluista kansallisia traumoja jotta voidaan uhriutua ja lähteä hakemaan oikeutetuksi esitettyä revanssia

- rakennetaan ihannekuvia oikeista meikäläisistä tunteisiin vetoavilla hyvekuvilla kuten maskuliininen sankar'soturi (mies) ja perheenäiti kasvattamassa uusia kansallisia sotureita (nainen)

- rakennetaan sopivista symboleista kansallinen ikonostaasi jossa on yhdistelmä luvattua utopiaa ja mystistä kuviteltua menneisyyttä

- Luodaan tunnetta "omat ensin" ja "yhteinen asia" -priorisoinnista tunteisiin vetoavalla retoriikalla

- korostetaan uhrivalmiutta ja iskostetaan se kansana pidettyyn osaan ihmisistä.

Erilaisten fasismin/natsismin tyylisuuntien parissa keinoja sovellettiin ja sovelletaan paikallisiin oloihin tarpeelliseksi katsotuin variaatioin.  Esimerkiksi aikoinaan Saksassa, Italiassa ja Espanjassa käytettiin samoja ulkoiselta olemuksiltaan toisistaan poikkeavia keinoja. Esimerkiksi saksalaiset ammensivat vanhasta germaanisesta mytologiasta kun taas italialaiset katsoivat muinaisgermaanien viholliseen eli antiikin Roomaan.

Fasismi ja korporativismi

Oleellisia fasismeihin liitettyjä tekijöitä on n.s. korporativismi.  Sen normimääritelmän mukaan siihen liittyy ammattiliittojen mukanaolo hallintokoneistossa. Erimallisten fasismien toteutuksissa AY-järjestöt eivät kuitenkaan olleet työläisten yhteenliittymiä omien etujensa ajamiseksi vaan kapitaalien omistajien perustuttamia orgaaneja pitämään työläisiä kurissa ***).

Fasismin oloissa työläisten asema on korostetusti alisteinen, kurilla ja väkivallalla ylläpidettyä nöyrää työvoimaa aina pakkotyöhön  (esim saksalainen "Reichsarbeitsdienst", RAD) ja orjuuteen (keskitysleiri- ja sotavankeja) asti. 

Fasismi c. fasisti

Joissakin tapauksissa on syytä erottaa aatteet ja niiden kannattajat toisistaan.  Perustilanne on, että aatteen kannattaja omaksuu aatteen ja kannattaa sekä edistää sitä.  Monen aatteen ja erityisesti fasismien tapauksessa kannattajia on useammanlaisia. Etenkin kun aate on rakennettu vain tukemaan tiettyyn tarkoitukseen luotua hallintomallia, kannattajissa on sekä tilanteen ymmärtäviä että hyväuskoisia.  Fasismin osalta se tarkoittaa että on joukko "ammattifasisteja" jotka tietävät ja ymmärtävät millä asialla ovat ja suorittavat rooliaan. Sitten on toisaalta ihmisiä jotka aidosti uskovat rakennettuun aatemaailmaan kaikkien mystisine kommervenkkeineen. Heitä voisi nimittää "fundamentalistifasisteiksi".  Lisäksi on aina joukko joita ei kiinnosta.

Erilaiset suhteet fasismiin siihen mukaan lähteneillä ei kuitenkaan pese puhtaaksi ketään fasismin nimissä tehtävistä rikoksista vaikka toki heidänkin osalta syyllisyys rikoksiin on henkilökohtainen. Aina voidaankin keskustella tietoisuuden määrästä silloin kun ollaan mukana ajankohtaisissa tapahtumissa.

Jos taas tarkastellaan nykypolven vastuuta menneisyyden rikoksiin, tulee tarkastella aatteen sisältöä itseään.  Tietenkään yksittäisten tekojen syyllisyys ei seuraa kolmanteen ja neljänteen polveen mutta nykyisten kannattajien kannattaisi miettiä mitä aattensa ydinopeissa sanotaan.  Fasismin ulemuksen on syvälle kirjoitettu rasismi, sorto ja väkivalta.

Fasismi leimakirveenä

Fasismi-sanan käyttö on levinnyt, etenkin II MS:n tappionsa jälkeen, merkitykseltään ja sisällöltään laajemmaksi ja samalla myös hämärtynyt ihmisten mielissä.  Ennen sotaa sillä oli vielä laajalti hyväksytty ja muutenkin siedetty glanginsa.  Monilla tahoilla porvarillisissa piireissä, etenkin työnantajien keskuudessa, siihen suhtauduttiin positiivisesti.  Sodan jälkeen ääni muuttui ja aiemmin myötämielisestikin suhtautuneet kielsivät käytännöt, aatteen ja nimenkin.  Sana jäi elämään vain pejoratiivina.  Sellaisilla on tapana inflatoitua ja niinpä meille on ilmestynyt "arkipäivän fasismia", "terveysfasismia" j.n.e.  Niissä mennään paikkapaikoin jo käsitteen rajojen yli ja tylsytetään sanan terävää kulmaa.  Toki analyyttisesti käyttäen niillä voidaan paljastaa yhteiskunnasta fasismin l u o n t o i s i a  piirteitä korjattaviksi mutta muuten ollaan n.s. "heikoilla jäillä".

Vasemmisto, lähinnä Neuvostoliiton käytänteiden pohjalta on aika-ajoin laajentanyt fasismi-sanan kattavuutta varsinaisesta fasismista laajemminkin oikeistoon, varsinaisen äärioikeiston ulkopuolelle.  Se on joissakin tapauksissa ollut myös paljastamassa pyrkimyksiä fasismin suuntaan mutta on myös sisältänyt halpoja ylilyöntejä joilla on myös vaarana inflatoida sanan särmää.  Varovainen siis pitäisi olla fasismin merkityksien kanssa, ihan kuin myös muidenkin sanojen suhteen.

Summa summarum

Fasismi sivujuonteineen, ml natsismi, on laaja ja monitahoinen kokonaisuus.  SIllä on ytimensä ja juurensa sekä erittäin monimuotoinen jälkikasvu.  Siitä on moneksi ja moneen muotoon.  Samaten sen tunnistamisesta ja vastustamisesta on moneksi.  Meidän tulisi pitäytyä sanan varsinaisissa merkityksissä: a) historian saksalainen natsismi, italialainen et al fasismi ja b) nykyajan uudet varsinaisen fasismin määritelmän mukaiset muodot.  Meidän tulisi varoa laventamasta sanan merkitystä liian laajalle.  Silti tarvitsemme jatkuvaa keskustelua ja analyysiä mikä kulloinkin missä määrin täyttää fasismin tunnusmerkit jotta sen alut  tunnistaisimme, osaisimme niitä varoa ja tukahduttaa ennenkuin on liian myöhäistä.

***

Ps: En lähtenyt käymään tarkemmin läpi kuin oleellisimpia ja kuvaavimpia fasismin ilmentymiä. Niinpä jätin tämän tarkastelun ulkopuolelle m.m. Kokkashugi:n (國家主義) Japanissa, Engelbert Dollfuß:n "Ständestaat":n Itävallassa, Getúlio Vargas:n "integralismo":n Brasiliassa, Chiang Kai-Shek:n "Kuomingtang":n Kiinassa, Ante Pavelić:n "Ustaš":n Kroatiassa, Philippe Petáin:n Vichy:n hallituksen ranskassa, Ioannis Metaxas:n "Elokuun 4. päivän hallituksen" Kreikassa, Miklós Horthy:n Unkarissa, Vidgung Quisling:n "Nasjonal Samling":n ****), António Salazar:n "Estano Novo":n Portugalissa ja Ion Antonescu:n "Rautakaarti":n Romaniassa sekä lukuisat muissa maissa toimineet vähemmän valtaan päässeet suuntaukset kuten meikäläiset lapualaiset, IKL-läiset, AKS-läiset j.n.e.

P.p.s: Kun määrittelen fasismin hallintomalliksi jolle on rakennettu ideologinen kaapu, olisi jatkopohdittava milloin fasismi oikeastaan syntyikään: a) kun jotkut filosofisesti suuntautuneet eksentirikot alkoivat haaveilla yli-ihmisopeista, b) kun yksittäiset poliittisesti mahdollisuuksiinsa turhautuneet alkoivat rakennella niistä itselleen ryhmäkuntia vai c) kun rahoittajat keksivät heidän käyttöarvonsa vai d) joskus toiste.

---

*) Anti-fasismi olkoon toisen sagan aihe. Provosoitunen kirjoittamaan siitä joskus toiste toisen kirjoituksen.

**) Alt-Right (lyhenne sanoista Alternative Right) tarkoittaa USA-laisperäistä äärioikeistolaista liikehdintää jossa päälimmäisinä on nationalismi ja valkoinen ylivalta.  Ilmiö katsotaan syntyneeksi 2000-luvun alussa mutta taustalla on vanhempia valkoisen nationalismin liikehdintöjä kuten "paleokonservatismi", "pimeä valaistuminen" (Dark Enlightment), "uusi oikeisto" (New Right, alkunperin ranskalainen Nouvelle droit) j.n.e.

***) AY-liikettä on käytetty myös muualla työläisten kurissapitämiseen. Esimerkkejä ovat m.m. Stalinin ajan liitot Neuvostoliitossa, USA:ssa liitot mafian y.m. järjestäytyneen rikollisuuden käsissä, täkäläiset n.s. "keltaiset" eli työnantajien perustamat liitot j.n.e.

****) Huom: Norjalaisen "Nasjonal Samling":n suomalainen nimikaima on "kansallinen Kokoomus".  Toivottavasti nykyään jo yhtäläisyyden rajoittuvat vain nimiin. Aikoinaan 1930- ja 1940-luvuilla ei niinkään vaan yhtäläisyyksiä oli huomattavassa määrin.

Vihreä siirtymä

Suomen Vihreäliitto r.p. on tehnyt pitkän matkan. Se aloitti Koijärveltä ympäristöliikkeenä 70-luvun lopulla ja sitä alussa elähdytti luonnon säilyttäminen ja suojeleminen. Rauhantahtokaan ei ollut heille vierasta saati demokratia ja arvoliberaali suvaitsevaisuus.  Nyt he ovat ihan muuta.  Toki aikaisemminkin heidän ajatuksensa ja tekonsa ovat olleet ristiriidassa heidän
ilmoittamiensa päämäärien kanssa mutta milloinkas poliittisille liikkeelle ei ajoittain niin kävisi.  Alkuaikojen vihreitä voi silti pitää ihanteellisina ja hyviä asioita ajaneena idealistisena joukkona ja nyt he ovat vihreäsiirtyneet siitä kauas pois.

Vihreä liike sikisi aikoinaan Koijärviliikkeestä, esimmäisinä kellokkainaan m.m. Ville Komsi ja Osmo Soininvaara.  Silloin liike yritti ympäristönsuojelun lisäksi profiloitua demokratialla.  He m.m. kierrättivät ihmisiä johtavilla paikoillaan antamatta kenenkään jämähtää tiettyyn asemaan.  He myös vastustivat ydinteknologiaa sen kaikissa muodoissa sekä asevarustelua ja tukivat erilaisia vähemmistöjä.

He ovat kulkeneet pitkän tien alkuaikojen idealististisista hyvistä asioista.  Monet periaatteet ovat saaneet sillä tiellä väistyä kun ovat käyneet kauppaa valta-asemista yhteiskunnassa.  Kannat ovat vaihtuneet ihan kuten Ville Komsi aikoinaan vaihtoi vaatteita presidentinlinnan vessassa ollakseen salonkikelpoisempi.  

Ennen Vihreät vastustivat ydinvoimaa mutta nyt vain venäläistä.  Muu kelpaa kun vaihtoivat sen muutamaan virkapaikkaan.  Misorussismi*) leimaa heitä muutenkin.  Sen nimissä pasifismikin on vaihtunut sotariekuntaan ja NATOttamiseen USAn etupiirissä.

Luonnonsuojelussakaan heillä ei paina järkevä pienemmän haitan tie vaan he vastustavat kiivaimmin vähemmän saastuttavia energiamuotoja aiheuttaen siirtymää vielä likaisempiin.  Esim Saksassa heidän energiapolitiikkansa on johtanut palaamiseen hiilenkäyttöön ja samalla tiellä ovat myös täkäläiset.  Meillä se on näkynyt m.m. venäläisen maakaasun ja puun polttamisen vastustamisena sekä toisaalta kymmeniä tuhansia vuosia vaarallisina säilyvien ydinvoimaloiden tukemisena.

Alkuaikoinaan Vihreät myös ajoivat joitakin sosiaalisia asioita.  Niistä ovat luopuneet ja tilalle ovat ottaneet kovan kapitalismin samalla kun alkuaikojen vasemmistoväritteiset ihmiset on sysätty vähintäänkin sivuraiteelle ellei jopa ulos koko puolueesta oikeistolaisten valloittaessa kärkipaikat.  Toki liikkeen ei-niin-pullantuoksuinen äitihahmo Heidi Hautala on aina ollut kova porvari mutta vuosikymmenten saatossa on tapahtunut iso muutos hänen ympärilläänkin.  Nyt vallalla on jonkinlainen "sosiaalinihilismi" jonka lie kehitellyt Soininvaara.

Pahinta heidän siirtymässään on silti kova militarisoituminen.  Vielä vuonna 2011 Vihreät mainosti vaaleissa että "puolustusmenoja on leikattava" mutta nyt he ovat olleet innolla niitä kasvattamassa.  Tämä morfoosi liittynee heidän syvälle juurtuneeseen misorussismiinsa eli Venäjä-vihaan.  Sen kovin ilmentymä puolueessa on Hautala mutta toki se leimaa koko puolueen eliittiä sekä näyttäisi olevan vallalla myös laajemminkin jäsenistössä ja kannattajakunnassa.  Se on saanut heidät tukemaan n.s. läntisen arvoyhteisön hybridisodan offensiiveja muuta maailmaa, eritoten Kiinaa ja Venäjää, vastaan.  Sitä oli myös Pekka Haavisto:n "rauhanvälitys" ja kansainväliset tehtävänsä, hänen ulkoministeriytensä sekä presidentinvaalikampanjansa.  Todella rujon kuvan itsestään hän on jopa säilyttänyt omilla kotisivuillaan.  He ovat liki kaikkia niitä vastaan jotka kyseenalaistavat USA:n "erityisyyden" **) ja hegemonian.

Ainoa jossa he lienevät edes jotenkin säilyttäneet linjaansa on arvoliberaalius ja suvaisevaisuus tiettyjä sukupuoli- ja seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan.  He heiluttavat edelleenkin sateenkaarilippua, marssivat Pride-kulkueissa ja tukevat sopiviksi katsomiaan feministisiä ajatuksia.  Suvaitsevaisuus ei kuitenkaan yllä poliittisiin inhokkeihinsa jotka eivät heidän mielestään ansaitse sen enempää mielipiteen- kuin sananvapauttakaan.

Samaan aikaan puolueen kannatus on alun noin yhdestä prosentista noussut huippuunsa joka ajoittui 2010-luvun loppuun ollen tuolloin hieman yli kymmenen prosenttia. Sittemmin kehitys on kääntynyt laskuun, ainakin toistaiseksi.

Puolueen alkuaikoina hyvää tarkoittavien ihmisten keskuudessa oli muodikas trendi lähteä mukaan n.s. yhdenasianliikkeisiin, jollaisena hekin aloittivat.  Sittemmin he ovat muuttuneet ja muuttaneet liikkeensä ns. yleispuolueiden suuntaan, kohti puolueteknokratiaa jossa puoluepolitiikan tekemisellä on syrjäytetty hyvät aikomukset.  Saanemme nähdä miten ja kuinka kauan se vetoaa edes kymmenekseen vaalikarjasta kun aidosti vihreät luonnonsuojelijat näkevät heidän puheistaan läpi ja ovat paljastaneet sotaisuutensa.  Jäljelle ei ole jäänyt kuin rippeet arvoliberaalista suvaitsevaisuudesta ja sen osaavat muutkin.

Ps: Kautta aikain on manattu milloin millekin poliittisille ryhmittymälle sen viimeisien valojen sammuttajia mutta kovin sitkeähenkisiä ovat jonkinlaisen jalansijan saaneet. kadonneet lienevät vain jotkut tähdenlennot ja puolueidensa ulkopuolelle ajettujen tai ajautuneiden kyhäelmät.  Vihreä liitto r.p. tuskin lie sellainen mutta mikä tulee olemaan sen asema tulevaisuudessa, aika tosiaankin sen tulee näyttämään niille jotka ovat katsomassa.

---

*) Misorussismi on muotoilemani uudissana tarkoittamassa venäläisvihaa (erotuksena venäläispelosta eli "russofobiasta"). Se koostuu
1) vihaa kuvaavasta muinaiskreikkalaisesta etuliitteestä "mis(o)-" (m.kreik: μῑσέω (transl: mīséō, suom: vihata) ja μῖσος (transl: mîsos, suom: vihata)),
2) venäläistä tarkoittavasta kreikan sanasta "Ρωσία" (transl. Rosia, suom. Venäjä) ja
3) aatetta, ilmiötä, kehityssuuntaa kuvaavasta päätteestä "ismi" (kreik. ισμός, transl. -ismós)

**) "USA:n erityisyys" on laajalle levinnyt käsitys USA:sta erityisena ja omansalaisena 2maailmannapana" josta kaikkien tulisi ottaa mallia ja joka määrittää demokratian ja vapauden mallit muillekin.  Ajatus myös vapauttaisi USA:n vastuusta tekemisestään muille.

Itsenäisyyspäivänä

 Näin itsenäisyyspäivän kunniaksi päätin kirjoittaa kansallisuudesta ja suomalaisuudesta sekä itsenäisyydestä. Mitä ne ovat ja mitä eivät ole sekä mitä ne voisivat olla?

Romanttista*) kansalaisuusaatetta, nationalismia, ovat kehitelleet jo neljännesvuosituhannen.  Sitä alkoivat kehittää nuoren teollistumisensa alussa olevan kapitalismin tarpeisiin.  Valtioiksi jakautuneet kansantaloudet tarvitsivat kansallista työvoimaa kun maaorjuudesta siirryttiin
teollisuuden palkkaorjuuteen.  Ihmisten omistamisesta siirryttiin työn ostamiseen joilloin työläiset uusintakoot itse itsensä.  Valtiot tarvitsivat kansallisia armeijoita taistelemaan markkinoista ja raaka-aineista toisia samanmoisia sekä siirtomaiden alkuasukkaita vastaan.  Sitä varten alkoivat luoda aatteellista nationalismia ylösrakentamaan kansallista mieltä ja siihen tarvitsi muodostaa kansalliseen ikonostaasiin kuvastoa suuren, jalomman menneisyyden voitoista ja sankareista sekä kannustaa ihmisiä pyrkimään samaan jotta innokkaammin taistelisivat kansallisella tiellä takaisin suuruuteen itsensä isänmaalle uhraten ja omistajien nautintaoikeuksia pönkittäen.

Nationalism, on my opinion, is nothing more than an idealistic rationalization for militarism and aggression. 

- Albert Einstein

Samoin rakensivat myös suomalaiset valtaa havittelevat piirit itselleen omaa kansakuntaa johdettavakseen.  Meidät oli juuri siirretty maailmanpolitiikan pyörteissä Ruotsin riikistä Venäjän keisarikunnan suuriruhtinaanmaaksi.  Keisari Aleksandr Pavlovitš Romanov (1977-1825), järjestysnumeroltaan ensimmäinen, taisi antaa "pirulle pikkusormen" myöntäessään uudelle imperiumin osalle autonomian.  Se innosti täkäläisiä vielä suurempiin haaveisiin omasta vallastaan ja rakentamaan uutta natiota, kansakuntaa.  Liikkeelle lähtijät ja myöhemmätkin olivat pääosin edellisen vallan aikaista n.s. "parempaa väkeä" eli "bättre folk:ia", olivathan he ruotsinkielistä älymystöä ja hallintovaltaa.

Kansakuntaa rakennettiin pitkälle differentioitumisen kautta, erottautumalla muista ja korostamalla eroja naapureihin.  Kuten yksi heistä, Adolf Ivar Arwidsson (1791-1858) sanoi omalla äidinkielellään "Svenskar äro vi icke längre, ryssar vilja vi icke bli, låt oss alltså vara finnar" (suom: "Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalasia").  Toissijaiseksi jäi mitä me suomalaiset oikeasti omana itsenämme olemme.  Toki meille muisteltiin suurta menneisyyttä, mahtipontisia kalevalalaisia sankareita, sota-sankareita taisteluissa ikiaikaista arkkivihollista vastaan. Sankareiksi kelpasi myös "sopivat" ruotsalaiset aina Ruotsin suurvalta-aseman hävittänyttä Carl Carlsson Palatinate-Zweibrücken:a (1682-1718, järj.n:ro XII) ja Ruotsin valtiontalouden 30-vuotisessa sodassa voittoisasti tuhonnutta Gustav Adolf Vasa:a (1594-1632, järj.n:ro II) myöten.  Rakennettiin muinainen sankar'aika.

Toisaalta myös ihan kelpo kulttuuriakin pyrittiin luomaan, kerättiin kansanrunoutta jopa kansalliseepokseksi asti, syntyi kirjallisuutta ja taidetta.  Varsinainen suomalainen taiteen kultakausi kuitenkin osui vasta kulttuurisen realismin ajalle seuraavaan vuosituhannen vaihteeseen mutta toki sekin kelpasi nationalismin rakentamiseen omana aikanaan ja sen jälkeenkin.

Erottautumien kautta kansan ja kansakunnan ykseyden rakentaminen ei ole uutta.  Siitähän kerrotaan myös esimerkiksi juutalaisten folkloristiikassa. Proto-juutalaisten johtajat demonisoivat vaurasta ja hyvinvoivaa Babylonia jotta saivat seuraajansa, oikeasti vain osan heistä, jättämään hyvinvoinnin ja lähtemään valloittamaan uusia asuinsijoja. Heistä kehitettiin raakuuksilla ensin israeliitat ja juudealaiset jotka myöhemmin on yhdistetty Israeliksi.  Siinäkin oleellista on ollut eriyttäminen muista, erilaisista, ihan erilaisia puhtaus- ja ruokasääntöjä myöten.

Meille on rakennettu käsitys henkisestä ja siveellisestä paremmuudesta etenkin slaaveja vastaan.  Samaan aikaan kuin svealaiset ja gööttalaiset ovat eriyttäneet itseään meistä julistamalla meidät turaaneiksi ja mongoleiksi jotka eivät kykene sivistykseen.

Itsenäisyysprosessiimme liittyi vahvana erityisesti erottautuminen venäläisistä. Lietsottiin erityistä venäläisvihaa (≈misorussismi **)).  Venäläisiä pyrittiin demonisoimaan ikiaikaisina perivihollisina, sivistymättöminä raakalaisina joista ei juuri löynyt mitään ihmisyyteen viittaavaa. Todellisuudessa me suomalais-ugrit ja slaavit olemme elänneet vuosituhansia naapureina ja harjoittaneet kulttuurista vaihdantaa piirakoista saunaan ja paljon siltä väliltä. Onpa meidän vanhimman kaupunkimme Turun nimikin lainattu muinaisesta itäslaavilaisesta toria ja markkinapaikkaa tarkoittavasta sanasta *tъrgъ (transl. tǔrgǔ), josta se on levinnyt germaaneillekin.  Ruotsiksihan nimi on Åbo eli kirjaimellisesti käännettynä kai "Jokela".  Demonisoiminen lieveni hieman IIMS:n jälkeisinä rauhallisemman kehityksen aikoina mutta on taas Neuvostoliiton hajottamisen jälkeen saanut lisää vauhtia, etenkin kun Venäjä on alkanut pistää hanttiin USAn valtapiirin laajentamiselle, ensin Sakartvelossa vuonna 2008, sitten Syyriassa vuodesta 2011 lähtien ja nyt Ukrainassa sikäläisen vuoden 2014 coup d'etat:n jälkeen.  Varsinainen "hullunmylly" pistettiin käyntiin kun Venäjä 2022 helmikuussa meni sotilaallisesti Donbass:n tasavaltojen avuksi ja hyökkäsi Kiovan hallinnon hallussa tuolloin olleille alueille.

Nationalistinen suomalaisuutemme on siis pitkälti demonisoitua ei-venäläisyyttä. Maahanmuuton myötä mukaan on liitetty vielä ei-muhamettilaisuus ja ei-tummaihoisuus.  Suoraan sanottuna se on kristittyä valkoista ylivaltaa. Valitettavasti annamme äärioikeiston määritellä suomalaisuuttamme juuri noiden negaatioiden kautta, aina chauvinistiseen etnonationalismiin saakka.

Oikeasti meidän tulisi luoda suomalaisuus parhaimmista puolistamme kuten harkintakyky ja rauhantahtoisuus, ystävällisyys ja heikompiosaisista huolenpitäminen, tasa-arvo j.n.e..  Jotta kiiltokuvamainen kansallinen ikonostaasimme olisi täydellinen, mukaan sopii myös sinisiä järviä, vihreitä metsiä ja ja valkoisia hankia.  Joku saattaisi lisätä vielä puhtauden niin luonnossa kuin ruuassakin.  Kaikista mikromuoveista y.m. huolimatta sekin sallittanee.

Toisaalta elämme nykyisin kapitalistisen talous- ja yhteiskuntajärjestyksemme illanhämyn eli finanssikapitalismin aikaa jolloin kansallisvaltiot käyvät tarpeettomiksi omistajilleen ja niiden tilalle synnytetään jotain muuta, laajenpaa, globaalia.  Silloin meidän tulisi panostaa ihmismäiseen maailmankylään jossa edellämainittujen suomalaisten hyvien asioiden lisäksi vallitsee suvaitsevaisuus ja hyvä tahto erilaisten ihmisten kesken.  Olisimme aidosti maailman kansalaisia (civis mundi) tai peräti maailman kanssalaisia.

---

*) Romantiikka on tässä kulttuurisessa ja älyllisessä mielessä, ei intiiminä rakkauselämän muotona, eli valistuksen vastakohdaksi kehitettynä ihannekuvien poliittisena rakenteluna.  Se syntyi taiteellisena ja kulttuurisena suuntauksena mutta vaikutti ja vaikuttaa edelleen myös politiikassa kansallisuutta korostaen vaikka taiteessa sen syrjäytti realismi jo 1800-luvun lopulla.

**) Misorussismi on muotoilemani uudissana tarkoittamassa venäläisvihaa (erotuksena venäläispelosta eli "russofobiasta").  Se koostuu 
1) vihaa kuvaavasta muinaiskreikkalaisesta etuliitteestä "mis(o)-" (m.kreik: μῑσέω (transl: mīséō, suom: vihata) ja μῖσος (transl: mîsos, suom: vihata)),
2) venäläistä tarkoittavasta kreikan sanasta "Ρωσία" (transl. Rosia, suom. Venäjä) ja
3) aatetta, ilmiötä, kehityssuuntaa kuvaavasta päätteestä "ismi" (kreik. ισμός, transl. -ismós)

Aikamme raju riento

Kimmo Kiljunen median ympäröimänä eduskunnassa
perjantaina.
LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

 Päädyin hieman laajempaan pohdintaan "aikamme rajusta riennosta" *) Kimmo Kiljusen kohtalon tiimoilta.  Kiljunen on "pitkän linjan" sosiaalidemokraattinen poliitikko joka on toiminut tällä vaalikaudella Eduskunnan ulkoasian valiokunnan puheenjohtaja.  Nyt hän tuli sanoneeksi mielipiteensä itärajan sulkemisesta kannattaen sen aukaisemista.  Hän käytti kokemuksensa lisäksi myös perheensä omakohtaisia kokemuksia kantansa perusteluina.  Sotakiimaisen poliittisen eliitin kosto oli välitön ja julma.  Kiljunen on m.m. joutunut eroamaan puheenjohtajuudesta ja hänet on peikotettu putinistiksi ja jotkut puhuvat jopa maanpetturuudesta. Emmekä vielä tiedä mitä kaikkea tästä vielä hänelle seuraa, kuin myös niille joille hänestä rakentavat pelottavaa esimerkkiä.

Samanlaisia hyökkäyksiä on viime aikoina tehty myös niitä vastaan jotka aikoinaan ajoivat Ottawan sopimusta (1997) eli jalkaväkimiinojen kieltoon liittymistä.  Tulilinjalla ovat esimerkiksi Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja. Kaikki kolme ovat sosiaalidemokraatteja.

Eduskunnassa on myös useampia, sekä sosiaalidemokraatteja että muita, jotka mielessään vastustavat nykyistä menoa tai ainakin haluaisivat suhtautua siihen kriittisemmin.  He lienevät myös tässä infovaikuttamisessa kohteina.

Mitä tämä kertoo ajastamme?

Aikaisemmin edes sanottiin arvostettavan mielipiteen- ja sananvapautta.  Julkisuuteen kerrottujen mielipiteiden moninaisuutta pidettiin olleellisesti demokratiaan kuuluvana.  Nyt hyökätään jokaisen kimppuun joka uskaltaa edes mainita jotain poikkipuolista valtavirraksi asetetulle "totuudelle", etenkin jos se koskee jotain maailmanpolitiikan suurvaltaristiriitaa.  Meille on demonisoitu vihollisiksi Venäjä, Kiina, Iran, P.Korea ja kaikki jotka uskaltavat haastaa USAn ylivallan, sen kansalliset edut ja geostrategiset imperatiivit **).  Samaten hyökkäyksen kohteeksi meillä joutuu jokainen henkilö joka uskaltaa nähdä ja varsinkin kertoa näkemyksiä jotka eivät asetu linjaan meille asetetun suurvaltaosapuolen eli n.s. läntisen arvoyhteisön diktaattien kanssa.

Vanha kun olen, muistan kuinka nykyään niin kovin parjatulla 1970-luvulla poliittisen keskustelumme kirjo oli laaja.  Eduskuntaankin mahtui kaikensorttisia, aina Tuure Junnilasta ja Georg C. Ehrnrooth:sta Veikko Vennamon kautta Taisto Sinisaloon ja Markus Kainulaiseen.  Nyt jo SDP:ssäkin, jossa ennen oli "katto korkealla ja seinät levällään" mielipiteiden kirjon suhteen, siivotaan sopimattomia erimielisiä. Kiljustakin vaikka hän on ollut ihan sotaisa m.m. Ukrainan tilanteessa.  Alkavat siis lähestyä tannerilaisten ***) n.s. aseveli-"sosialistien" ****) linjoja sotaisuudessaan.

Kaikki tämä kytkeytynee siihen kuinka poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen eliittimme liittää meitä USA:n johtamaan länteen (m.m. NATO-jäsenyys, Isäntämaa-MoU, DCA-sopimus j.n.e.).  Ne siis tekee sotaa.  Jo Neuvostoliiton aikoina heidän halunsa oli tiedossa mutta he katsoivat tarvitsevansa vielä sordiinoa ja puhuivat puolueettomuudesta sekä ystävällisistä naapuruussuhteista.  Se toi kaupankäyntiä ja ylläpiti rauhaa.  Sitä mukaa kun NL rapistui ja lopulta hajotettiin, eliittimme katsoi vapautuneensa rajoitteistaan ja on on askel askeleelta hirttänyt meitä USA:n kansallisiin etuihin.  Niitä ovat perimmiltään sikäläisten  finanssikapitalistien sekä sotateollisen kompleksin omistajien globaalit voitot.  Siitä ihan Carl Philipp Gottfried von Clausewitz:n (1780-1831) oppien mukaan seuraa "(talous-)politiikan jatkaminen toisin keinoin".  Jotta jatko toimisi sujuvasti, eliitti tarvitsee "oikeaa henkeä" ja sitä lietsotaan juuri tällä yhden totuuden poliitikalla jossa demonisoidaan vihollisiksi määritellyt ja enkelöidään samanmieliset.  Onhan "hyviksien" niiin paljon helpompi käydä "pahiksien" kimppuun kun niiltä on viety ihmisarvokin

Toisaalta on vielä rajakähinässä on aspekti josta voisi tarkastella asiaa vanhan poliittisen keinon kautta.  Onhan "aina" tiedetty kuinka ulkopoliittisella kähinällä voivat vallassa olijat peitellä sisäpolitisia ongelmia.  Niinpä tässäkin Riikka Purran ja Petteri Orpon n.s. Ratelihallitus *****) peittelee kurjistamispolitiikkansa seurauksia ulkopolitiikkaan puhaltaman kuplan avulla.

Odense: Keld Moseholm, Kejserens nye klæder (1988)

Tarvitsemme siis entistä enemmän ihmisiä jotka uskaltautuvat uhmaamaan ainoaksi "totuudeksi" asetettuja doktriineja, mielipiteen- ja sananvapautta ja rohkeutta niitä käyttää.  Meidän pitää osoittaa että sodanlietsojilla olisi housut kintuissa jos heillä vaatteet yleensä olisi. Muistanemme vanhan sadun keisarista ilman niitä ******).  Hehän ovat jo paljastaneet sotaisan olemuksensa koko raakuudessaan.

---

*) "Raju on ajan riento" oli aikoinaan m.m. Yleisradion pääjohtana ja SDP:n puoluesihteerinä toimineen Erkki Raatikaisen (1930-2011) muistelmien nimi. Siitä se on ylennyt n.s. "lentäväksi lauseeksi".

**) "USA:n geostrategiset imperatiivit tässä siten kuin Zbigniew Brzezinski (1928-2017) niitä teoksessaan "The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives"  (1997) kuvailee.

***) "Tannerilaisuus" Väinö Tanner:n johtamana oikeistolaisuutena SDP:ssä.

****) "Asevelisosialistit" olivat IIMS:n jälkeisiä sosialidemokraatteja jotka olivat sodan aikana olleet innokkaista Natsi-Saksan aseveljiä eivätkä sodan jälkeenkään halunneet luopua linjastaan uusissa oloissa. Johtohahmoja m.m. Unto Varjonen, Väinö Leskinen, Penna Tervo, Yrjö ”Jahvetti” Kilpeläinen ja Aarre Simonen.

*****) Rateli eli mesimäyrä (Mellivora capensis) on Riikka Purran esiinostama afrikkalainen näätäeläin.  Purra valikoi sen totemieläimekseen koska se ei kuulemma välitä pa**aakaan.  Sen takia lempinimeksi nykyiselle hallitukselle.

******) Viittaus tanskalaisen Hans Christian Andersen:n (1805-1875) satuun "Keisarin uudet vaatteet" (tansk. "Kejserens nye Klæder") vuodelta 1937.

Donald Trump voitti - mitä tehdä?

Näinä USA:n presidentin ja kongressin vaalien sekä monien kansanäänestysten jälkeisinä aikoina valtamedia (MSM) esittää omia selityksiään tapahtumien kulusta. Laskematon määrä "kuumia otoksia" ja kaikenlaisia spinnauksia jolla toisaalta yritetään selittää tulosta ja toisaalta myös hämärtää mistä oli ja on kyse.Otsikot kirkuvat kuinka Donald Trump päihitti Kamala Harris:n, ja "punainen aalto" (republikaanien tunnusväri, Demokraattisen puolueen on sininen) valtasi senaatin. On tehty nopea ja helppo mutta hätiköity johtopäätös koko USA:n kokonaisuudessaan kääntyneen oikealle ja että useimmat amerikkalaiset olisivat hylänneen demokraattien oletetun edistysmielisyyden ja vähemmistöjen auttamisen.

Pelurit

USAn poliittinen pelikenttä ja ja sen pelurit poikkeavat paljon siitä mihin me täällä Euroopassa, ja etenkin sen pohjoisissa osissa olemme tottuneet.  Siellä ei valtajulkisuudessa ole varsinaisesti samanlaista vasemmistoa, siis sosialidemokraattista ja ja siitä hieman vasemmalla olevaa edistysmielistä vasemmistoa.  Meikäläisittäin vasemmistona ja myös vihreinä nähdyt poliittiset suuntaukset ovat hajanainen marginaali ja valtapuolueet ovat selkeästi porvarillisia: kovan linjan kapitalismin republikaanit (Republican Party, t.m.n. GOP eli "Grand Old Party") tunnuksenaan punainen elefantti ja hieman ihmiskasvoisempi demokraatit (Democratic Party) tunnuksenaan sininen aasi.  Ne molemmat kannattavat tiukkaa kapitalismia ja USA:n erityisyyttä imperialistisena ja sotaisana hypervaltana.  Eroa on lähinnä suhtautumisessa elämäntapaan: GOP on selvästi arvokonservatiivisempi kuin demokraatit vaikka molemmissa leireissä lyödään erimieltäolevia Raamatulla päähän.

Miten kävikään?

Vaalien tulos oli selvä: Donald Trump voitti selvästi ja samoin republikaanit menestyivät kongressin vaaleissa.  Mutta miten sitä pitäisi tulkita?

Vuoden 2018 jälkeen MAGA-vastaiset ovat voittaneet liki kaikki kansalliset vaalit joten haihtuiko ihmisten mielistä ne perustelut joilla he ovat ääniään aiemmin antaneet? Entä olivatko oikeiston aiemmat voitot, kuten Reagan tai Bush sr tai Bush jr, merkkejä massojen ideologisesta uudelleensuuntautumisesta kohti taantumusta? Totuus on, että tulosten tutkiminen ja kokonaiskuvan saaminen vie aina aikaa. Meidän on pidettävä mielessä, että tieteellinen analyysi ottaa aina aikansa eikä hätäilemällä tule kuin ... tiedätte mitä.  Kaikki ei ole niin ilmeistä kuin miltä aluksi näyttää. Karl Marx:kin aikoinaan sanoi: "Alle Wissenschaft wäre überflüssig, wenn die Erscheinungsform und das Wesen der Dinge unmittelbar zusammenfielen" Pääomansa III niteen VII:n osan luvussa 48 (suomennettuna "Kaikki tiede olisi turhaa, jos asioiden ulkonäkö ja olemus kohtaisivat suoraan").  Kaikkea pitää katsoa tarkemmin ja analyyttisemmin.

Marxistit – ne todelliset eikä haamut, joiden Trump USA:ssa ja muut ääliöoikeistolaiset täälläkin väittävät valloittavan yhteiskuntaa sen pilatakseen – yrittävät aina välttää pinnallisuutta ja löysää hömppää jolla hegemonia yrittää peittää ja vääristää asioiden ja tapahtumien todellista olemusta.

USA on siirtymässä kiihtyneen luokkataistelun aikakauteen

Ylle laittamani väliotsikko on suora lainaus tämän kirjoituksen pohjamateriaalina käyttämästäni jutusta (ks. Tuoteseloste) ja sellaisena ehkä hieman raflaava ja klisheinenkin. Onhan luokkataistelun uusia vaiheita julistettu kuten aikoinaan vanhassa tarinassa huudettiin sutta jonka tuloa ei lopulta otettu enää tosissaan kun sitä oli huudettu liikaa. Silti ehkä jotain perääkin muotoilussa on sillä monet kapitaalien omistajat flirttailevat avoimesti fasismin kanssa.

Trump ja republikaanipuolueen MAGA-siipi ovat maan oikeistolaisimpien kapitalistien käsikassara ja "Task Force" kuten sielläpäin sanotaan. Työväenvastaisimmat yhtiöt, saalistavat hedge-rahastot ja finanssikapitaalit käyttivät yhdessä satoja miljoonia saadakseen hänet valituksi ja sopivan kongressin kokoonpanon. Monet nimet ovat tuttuja täällä Rapakon tälläkin puolella: Elon Musk etunenässä ja lisäksi m.m. Susquehanna Group, Koch Industries, Blackstone, Walmart, TD Ameritrade (nyk. Charles Schwab), Wynn Resorts, Home Depot, Energy Transfer Partners, Sequoia Capital, Johnson and Johnson ja monia muita. He laittoivat kaverinsa takaisin Valkoiseen taloon, ja heidän palkaamansa poliitikot johtavat kongressia. Ei kannata uskoa etteivätkö he hyödyntäisi täysimääräisesti mahdollisuuksiaan. Jo nyt esimerkiksi yksityisten vankilayritysten johtajat hihkuvat innosta odottaessaan Trump:n aloittavan toteuttaa lupaamiaan paperittomien karkotuksia.

Selvemmin kuin edellisellä kerralla vuonna 2016, Trump on tällä kertaa liikkeellä täysin miljardöörien laatimalla ohjelmalla, "Project 2025" kuten sitä kutsutaan. Sen ovat kohdistaneet suoraan työväenluokkaan ja ammattiliittoihin, värillisiin ihmisiin, maahanmuuttajiin, naisiin, LGBTQ-ihmisiin, Medicareen, sosiaaliturvaan, Medicaidiin, ilmastonmuutoslainsäädäntöön ja niin edelleen. Odotettavissa on suuria veronalennuksia rikkaille ja julkisten palveluiden leikkauksia muille. Normimenoa myös täällä meidän nykyiseltä ratelihallitukselta *).

Äänestyksen ilmiöistä

Tällä kertaa äänestyskäyttäytymisen malleissa oli suuria ristiriitaisuuksia. Niistä voisi ennakoida luokkajaon ja luokkaristiriitojen terävöittämistä. Esimerkiksi moniaalla käydyissä aborttia koskevissa kansanäänestyksissä äänestäjät tukivat aborttioikeutta. Vain Floridassa, jossa määräenemmistösäännökset vaativat suurta enemmistöä, aborttia kannattava puoli hävisi. Tällaiset, sinällään republikaanien menestyksen kanssa näennäisesti ristiriitaiset tulokset viittaavat toisaalta siihen, että eletään sekä poliittisen että ideologisen konfliktin aikaa tai toisaalta ei ollutkaan kyse siirtymisestä oikealle ja konservatismiin.

Meidän on tarkasteltava useita kysymyksiä halutessamme todella analysoida näitä vaaleja luokkanäkökulmasta: Kuka äänesti ja miten? Miksi he äänestivät niin kuin äänestivät? Kuka ei äänestänyt ja miksi ei?

Kaupallinen valtavirtalehdistö ja sen kommentaattorit esittävät kaikenlaisia "arvioita" joilla hämmentää ja jakaa työväenluokkaa. Muka latinot eivät tulleet esiin, liian monet mustat miehet menivät Trumpin puolelle, naiset äänestivät aborttikieltoja vastaan mutta samalla äänestivät myös Trumpin puolesta, ja arabiamerikkalaiset painottivat väärin Gazaa. Varhaiset tiedot viittaavat siihen, että jotkut näistä puheenaiheista ovat sitä itseään eli vain löysää puhetta puheen vuoksi ja sivujen täytteeksi sentattua. Ne ovat kaikki muunnelmia äänestäjien syyllistämisestä, eivätkä ne korvaa käytettävissä olevan materiaalin syvällistä analyysiä. Jäsennettävää on vielä paljon.

Monet ihmiset jäivät myös kotiin. USA-laiset ovat perinteisesti laiskoja äänestäjiä ja se on tehty hankalaksikin m.m. äänestäjäksi rekisteröitymispakolla. Tällä kertaa, taas, laiskistuivat aikaisemmasta.  Olihan äänestysprosentiksi arvioitu n. 57,8 % kun se neljä vuotta sitten oli 62,8 %. Viime kerralla äänesti yli 155 miljoonaa ihmistä. Tällä kertaa eivät ehkä saavuta edes 140 miljoonaa. (äänestysprosentista ei ole vielä tarkkaa tietoa sillä laskenta on kesken) **)

Trump saanee lopullisten tulosten mukaan suunnilleen n. kaksi miljoonaa ääntä vähemmän kuin ne joilla hän hävisi viime vaaleissa. Suurempi menetys tullee silti demokraateille. Näyttäisi, että Harris saattaa jäädä 13–14 miljoonaa ääntä alle vuonna 2020 Bidenin saamasta. Jopa sinisissä osavaltioissa demokraattien äänimäärä laski merkittävästi, joissakin osavaltioissa kaksinumeroisesti.  Väite siirtymästä oikealle ei siis pidä paikkaansa vaan miljoonat viimeksi äänestäneet ihmiset ovat vain jääneet kotiin nukkumaan. Meidän kannattaa selvittää miksi.

Uusliberaalin kapitalismin aikana yhteiskuntamme murtuminen ja ihmisten syrjäytyminen toisistaan ​​on kiihtynyt nopeasti. Suunniteltuna järjestelmä erottaa meidät toisistaan, olipa se sitten työssä tai sosiaalisessa elämässä. Tämä on lisännyt irtautumista puolueista ja muista instituutioista. Meidän on tarkasteltava näitä ilmiöitä tarkemmin vaikka se kovasti ja äkkisältään muistuttaakin Marx:n vieraantumiskirjoituksia.

Vaalit on saatettu hävitä ruokakaupassa ja huoltoasemalla

Hävinneen puolen konsultit, strategit ja n.s. liberaalit ideologit tekevät lujasti töitä vakuuttaakseen meidät kuinka he eivät olleet ongelma ja he toteuttivat täydellisen kampanjan. Mutta jos heitä uskomme, saatamme jäädä paitsi näiden vaalien suurimmista vaalien opetuksista luokkataistelun tuiskeeseen.

Muutamia vaikutelmia USA-laisilta: radiojuontaja Michelangelo Signorile julkaisi X:ssä juuri vaalipäivän puolenyön jälkeen: ”This isn’t about a bad campaign or candidate. It is about half of voters liking or overlooking Trump’s hate, misogyny, racism, [and] cruelty". Muuan MSNBC:n kolumnisti Michael A Cohen kirjoitti: "If Harris loses, there will be a lot of recriminations directed at her, but it’s hard to point to any glaring mistakes she made. She ran an excellent campaign". USA Todayn kolumnisti Michael J Stern antoi seuraavan moitteen: "These pundits need to stop saying that Democrats need to sell their policies better to working-class voters. Democrats have done that. People voting for Trump want to indulge their bigotry and hatred, and Trump allows them to do that". Tuossa viimeisimmässä Stern paljastaa koko populistisen ääliöoikeiston olemuksen: he ovat ryhtyneet kanavaksi jota kautta ihmiset katsovat voivansa protestoida vapaasti asioida joista he ovat oikeutetusti tyytymättömiä mutta samalla populistit estävät ettei niiden takana oleville epäkohdille tehdä mitään. Siis trumpistitkin ovat vallan valitusosasto siinä missä kotoiset Perussuomalaisetkin.

Valtaapitävien puhuvat päät todistavat meille, että äänestäjät ovat aivan liian rasistisia ja seksistisiä, et punctum. Kun Trumpia on tarkkailtu kaikki nämä vuodet, on valkoisen ylivallan ja misogynian myrkyllinen rooli on Trumpin äänestäjien mobilisoinnissa toki ilmeinen, mutta ovatko ne ainoat vaikuttavat tekijät? Ovatko ne vain oireita ja pintakuohua oluttuopissa? Mitä muuta löytyy?

Rasismi, misogynia ja sukupuolisuuden monotypia ovat olleet toki hallitsevan luokan käyttämiä työkaluja työväenluokan hallitsemiseen jo kauan ja Trump hallitsee niiden käytön parimmin kuin moni muu ennen häntä.  Mutta mitkä ovat ne aineelliset elämänolosuhteet, jotka altistavat ihmiset moiselle viestittelylle tai saavat heidät päättelemään, että ne ylittävät kaikki Trumpin kiihkoilusta nousevat huolenaiheet? Tästä saa myös vapaasti päätyä pohtimaan eurooppalaisen ääliöoikeiston, m.l. suomalainen, työkalupakkia.

Mitä tulee talouteen, räikeänä esimerkkinä, työväestön ja köyhien ihmisten asema ei juurikaan ollut syvällisesti esillä. Trump tarjosi kuluneen suunnitelmansa: miljardöörien veronalennukset ja väärä lupaus työpaikkojen luomisesta Kiinaa vastaan käytävän kauppasodan avulla. Mutta hänen päästrategiansa oli yksinkertaisesti toistaa loputtomasti väitettä, että talous on huono - mitä monien työssäkäyvien ihmisten olisi vaikea kieltää.  Populistisesti analysoimatta mikä on pielessä ja miten se korjata.

Oma lukunsa oli hänen esiintymisensä "työväen presidenttinä" hampurilaisbaarin keittiössä ja roska-auton ratissa. Läpinäkyvämpää poseerausta saa historiasta hakea. Sen ylittänee vain "Saksan kansan nerokas johtaja" ***) silittelemässä vaaleiden arjalaislasten silkohapsia.
Demokraattipuolueen yritysjohtajien kontrolloima kampanja oli äärimmäisen ohut talouden suhteen. Olivat päättäneet olla puhumatta liikaa aiheesta, jossa useimmat mielipidemittaukset antoivat Trumpille etulyöntiaseman. Harrisin taloudellisen ohjelman keskeiset osat olivat 6000 dollarin lasten verohyvitys ja lupaus jopa 25000 dollarin käsirahasta kodin ostoon. Molemmat toki myönteisiä yksityiskohtia, sikäli kuin ne pätevät, mutta ne eivät ole mikään oikea taloudellinen "suunnitelma, etenkään aikana jolloin miljoonat tuskailevat huonojen palkkojen, työttömyyden ja inflaation kanssa. Kun vielä muistetaan demokraattien ajaneen pääomatulojen verotuksen alentamista ja lupausta pitää yritysten verot alhaisempana kuin ne olivat ennen Trumpia, ei ollutkaan paljon tarjottavaa työläisille. Hiljaisuus moisesta on ymmärrettävää ja äänet korjasi Trump demagogiallaan.

Harrisin kampanja hukkasi tilaisuutensa puhua aidosti yritysten roolista korkeiden hintojen takana.   Samalla he kerskuivat kuinka suuret pankit, kuten Goldman Sachs tai Wall Streetin miljardöörit, kuten Mark Cuban, arvioivat positiivisesti demokraattien "suunnitelmaa". Toimeentulonsa kanssa kamppailevia ei voisi pahemmin sylkeä kasvoille.
Ihmiset kohtaavat inflaation todellisuuden päivittäen arjesaan, joka kerta, kun he menevät ostamaan ruokaa tai täyttämään peltilehmänsä tankkia. Viestit inflaation "laskeutumisesta" tai "kasvavasta taloudesta" eivät kohdanneet ihmisten näkemää ja kokemaa todellisuutta.
Trump sitä vastoin sanoi, että maan taloudessa on jotain vialla. Hän antoi vääriä reseptejä kuinka korjata tilanne mutta pelkkä sen osoittaminen, että asiat eivät olleet oikein, näytti riittävän saamaan äänestäjiä liikkeelle. Ihan populismin oppikirjoista (ja Timo Soinin gradusta).

Kuten Kansainvälisen maalariliiton ja liittoutuneiden ammattiliiton (International Union of Painters and Allied Trades) presidentti James "Jimmy" Williams Jr sanoi vaalipäivän jälkeisenä aamuna, että demokraattinen puolue "did not make a positive case for why workers should vote for them, only that they were not Donald Trump".  Niinpä monet A-liitot jättivätkin tukematta ketään tarjolla ollutta ehdokasta.

Ihmiset ovat kyllästyneitä sotaan

Äänestyspaikkojen ovensuukyselyt viittaavat ettei ulkopolitiikka ollut monien äänestäjien mielessä.  Silti USA:n imperialismin nykyiset sodat olivat varmasti yksi tekijä näissä vaaleissa. Kaikki poliittiset suuntaukset ovat kyllästyneitä sotaan, vaikka se ilmeneekin eri tavoin. USA:ssahan on vahva rauhanliikkeen jatkumo vaikka valtiovalta, n.s. "Deep State" ja sitä kautta valtiovalta onkin vahvasti imperialistinen ja suorittaa "USAn geostrategisia imperatiiveja" ja USAn "erityisyyttä" ****) sekä n.s. "sotateollinen kompleksi" vahva vaikuttaja politiikassa.

Useiden tiedotusvälineiden vaalipäivänä ja viime viikkoina suorittamat monien Trumpin äänestäjien haastattelut kertovat ihmisten tunteesta, että maailma on hajoamassa ja että Bidenin hallinnon yhteenotto Venäjän kanssa Ukrainassa voi johtaa ydinsotaan.  Epäilemättä heihin vaikuttaa oikeistolaiset viestit ja Trumpin mainostama isolationistinen julkisivu.  Monet USA-laiset eivät aidosti ole vakuuttuneita NATOn tukemisen tarpeellisuudesta Itä-Euroopassa ihan kuten rauhanaktivistit ovat yrittäneet tolkuttaa jo vuosia.  Toisaalta, kuten monet edistykselliset varoittivat ennen vaaleja, Gaza oli tärkeä asia demokraateille, erityisesti keskeisillä alueilla joissa asuu paljon arabitaustaisia ihmisiä, esimerkiksi Michiganissa ja tietysti monilla yliopistokampuksilla.

Toisin kuin puhuvat päät sanovat, kyse niinkään ei ollut, että nämä äänestäjät hylkäsivät demokraattisen puolueen, vaan pikemminkin, että he kokivat Joseph Biden:n hylänneen heidät kun hän päättäväisesti jatkaa kansanmurhan rahoittamista Palestiinassa ja veronmaksajien rahojen työntämistä sotateollisen kompleksin omistajille ja ukrainalaisille oligarkeille.  He olivat ja ovat edelleen masentuneita demokraattien ehdokkaasta, joka ilmoitti ettei aio muuttaa Biden:n ulkopolitiikkaa rauhanomaisemmaksi.

Fasismi voittaa vetoamalla todellisiin ongelmiin, ei vain vihaan ja pelkoon

Taantumuksellisimmat ja äärioikeistolaisimmat kapitalistit yhdistivät voimansa tukemaan wannabee-diktaattoria, joka on onnistunut kokoamaan taakseen ristiriitaisen ja sekalaisen joukon suoranaisia rasisteja ja misogyynejä sekä miljoonia tyytymättömiä ja hämmentyneitä työväenluokan jäseniä (n.s. MAGA-liike). Se on fasismin klassinen kaava. Onhan fasismi kapitaalien yksi keino työläisten hallitsemiseksi kun katsovat etteivät pehmeämmät keinot enää toimi.

Rotuvihan, maahanmuuttajien vastaisen vihamielisyyden, naisvihan sekä homofobisten ja transfobisten hyökkäysten lisäksi mikä muu motivoi merkittäviä äänestäjäryhmiä siirtymään fasististen puolelle? Georgi Dimitrov, yksi kuuluisista 1930-luvun antifasistisista johtajista, antoi vastauksen alun: "Mistä kumpuaa fasismin vaikutus massoihin?  Fasismi pystyy houkuttelemaan massoja, koska se vetoaa demagogisesti heidän kiireellisimpiin tarpeisiinsa ja vaatimuksiinsa. Fasismi ei ainoastaan lietso ennakkoluuloja, jotka ovat syvästi juurtuneet joukkoihin, vaan myös esittävät ja hivelevät joukkojen parempia tunteita, heidän oikeudentuntoaan ja joskus jopa vallankumouksellisia perinteitään. Fasismi tähtää joukkojen riistämiseen ja sortoon, mutta se lähestyy niitä kaikkein taidokkaimmalla antikapitalistisella demagogialla, hyödyntäen työväen syvää vihaa ryöstelevää porvaristoa, pankkeja, säätiöitä ja finanssikapitaaleja kohtaan."

Trump on jo vuosia esittäytynyt jälkiteollisen talouden ulkopuolelle jääneiden voittajana, ääninä työntekijöille, jotka näkivät työnsä ulkoistetun ja yhteisönsä tuhoutuneen.   Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta demokraattien huippujohtajat ovat usein antaneet hänelle vapaat kädet määritellä "eliitit", jotka ovat vastuussa työväenluokan kohtaamista taloudellisista kamppailuista: "woket" kaupunkilaiset, mustat poliittiset johtajat (erityisesti naispuoliset), siirtolaiset (lailliset tai muutkin), koulutetut, sosialistit ja muut vastaavat. Sehän sopii hyvin kapitalisteille suunnata ihmisten tyytymättömyys muihin kuin heihin itseensä.  Heihin itseensä kohdistuva saattaisi johtaa ihmiset ajamaan muutosta yhteiskunnan rakenteisiin ja prosesseihin.

Puhuminen yleispätevästi demokratian pelastamisesta fasismilta olisi liian abstraktia.  Ei olisi käsin ja pesäpallomailalla kosketeltavia vihollisia.  Pennsylvaniasta saadut kyselytutkimukset viittaavat, että demokraatit olisivat saattaneet saada enemmän vetovoimaa etsimällä todellista eliittiä - yritysten toimitusjohtajia, liike-elämän lobbareita, pankstereita ja poliitikkoja ostavia lahjoittajia. Mutta eihän se käy päinsä sillä demokraattisen puolueen johto on itse niin kietoutuneet samoihin piireihin.  Niiden kevytkin kritiikki oli heille poliittisesti - ja etenkin taloudellisesti mahdotonta.

Mitä on tehtävä?

Liikkeet säilyvät; vastarinta alkaa nyt

Ammattiliitot ja afroamerikkalaisen yhteisön järjestäytyneet osat, naiset, latinot ja muut olivat avainroolissa MAGA-vastaisessa mobilisaatiossa.  Poikkeuksetta kaikki nämä ryhmät äänestivät Harrisia Trumpin asemesta, p.l. jotkut Jill Stein:iä äänestäneet (0,45%).  Alustavien lukujen mukaan esimerkiksi Harris:n prosenttiosuus ammattiliittojen äänistä voi olla suurempi kuin Bidenin vuonna 2020.  Tämä ei ole yllätys, kun otetaan huomioon aktiivien järjestäytyminen, mustien ihmisten kansannousut ja naisten marssit viime vuosina.  Myös vasemmistoryhmät, kuten USA:n kommunistinenpuolue, lähtivät mukaan jottei Trump voittaisi ja estääkseen tien fasismiin.

Tämä oli kahden valtiovallan kulisseista kilpailevan joukkoliikkeen vaalit: toinen kovasta oikeistosta ja toinen kirjoltaan laajempi jossa demokraatti-porvariston lisäksi aidosti vasemmistolaiset valitsivat kahdesta pahasta sen vähän pienemmän.  MAGA-republikaanit voivat olla yhtenäisiä Trumpin takana, mutta kaikki ne liikkeet, jotka työskentelivät antifasistisen rintaman muodostamiseksi, eivät aio hävitä koko sotaa vaikka yhden taistelun menettivätkin.

Juuri nämä elementit muodostavat perustan seuraavalle vaiheelle:  Puhutaan Resistance 2.0 -liikkeestä.  Työväenluokka on toipunut aiemmista menetyksistä ja toipuu tästäkin.  Sen on vain laajennettava yhtenäisyyttään ja parannettava luokkatietoisuuttaan sekä jatkettava eteenpäin. Ei pidä vaipua synkkyyteen ja epätoivoon, vaan on aika arvioida mitä tapahtui ja oppia sekä sen jälkeen jatkaa eteenpäin.

---

Tuoteseloste: Tämä kirjoitus perustuu m.m. brittiläisen The Morning Star:n sivuilla julkaistuun, alunperin Peoplesworld.org:n sivuillaan 6/11 -24 julkaisemaan C.J. Atkins:n kirjoitukseen "The morning after: a Marxist analysis of the Trump victory". Olen sitä vapaasti kääntänyt suomeksi ja lisäillyt omiani joukkoon sekä korjaillut joitakin omasta mielestäni epätarkkuuksia. Erityisesti olen lisännyt viittauksia kotoiseen menoomme.

*) Rateli eli mesimäyrä (Mellivora capensis) on afrikkalainen näätäeläin. Siitä on sanottu ettei se kuulemma välitä pa**aakaan mistään. Se on tunnettu m.m. kyvystään sietää ahdistelua ja silti olemaan agressiivinen saalistaja.

**) Lähde äänestyprosenttiluvuille on Wikipedian artikkeli USAn presideninvaalin äänestysprosenteista luettuna 11/11 -24 ap.

***) "Saksan kansan nerokas johtaja" on Risto Rytin (1889-1956) Jatkosodan aikana Adolf Hitleristä käyttämä ilmaus.

****) USA:n erityisyys ("American Exceptionalism") on konsepti USAn poikkeuksellisuudesta ja erityisyydestä suhteessa mihinkään muuhun maahan, ettei muiden normaalit säännöt koske sitä.  Ajatuksen esitti ensimmäisenä Tocqueville:n kreivi Alexis Clérel (1805-1859), t.m.n. Alexis de Tocqueville. Seuraavaksi termiä käytti vät 1920-luvulla kommunistit, m.m. Daily Worker. Nyt se on noussut taas esiin m.m. Donald Trump:n et al "America First" puheissa ja USAn n.s. "pehmeässä vallassa". 

Kolmensortin sionismia ja semiittejä

Palestiinan taas kiihdytetty kriisi on nostanut taas pintaan myös keskustelua aiheeseen liittyvästä terminologiasta, semitismistä, sionismista, niiden vastustajista jne.  Tavanomaiseen tyyliini en malta pitää lusikkaani erossa siitäkään sopasta joten tässä joitakin pohdintoja eräiltä kanteilta. En väitä näkökulmiani kattaviksi mutta yritän avartaa silti näköaloja.

Maantiedettä

Palestiinaksi nimitetään erisuuria alueita Välimeren itäpohjukassa.  Alue vaihtelee tarkoituksen ja tarkasteltavan ajankohdan mukaan. Vanhakantaisesti se kattaa Jordan-virran ja Kuolleen meren laakson sekä niiden Välimeren välisen alueen.  On puhuttu myös Cis-Jordaniasta eli Jordan:n tästä puolesta kun Euroopasta katsotaan, erotuksena Trans-Jordaniasta joksi nykyisen Jordanian kuningaskunnan aluetta aikaisemmin kutsuttiin.  Ne taas muodostivat II Maailmansodan loppuselvittelyihin asti entisen Britannian mandaatin Lähi-idässä eli Levantissa. Aiemmmin se oli osa Osmannien valtakuntaa.

Muita merkityksiä termille on m.m. Palestiinan valtio eli hallinto palestiinalaisalueilla eli n.s. Länsirannalla ja Gaza:ssa, Israelin vuonna 1967 valloittamia ja laittomasti miehittämiä alueita (p.l. Golanin kukkulat), Brittien mandaattia, muinaista Rooman valtakunnan Syyrian provinssia.

Nimi juontaa juurensa muinaiseen filistealaisiin (heprea: פְּלֶשֶׁת, transl.: Pəlešeṯ; muin. kreikka: Γῆ τῶν Φυλιστιείμ, transl.: Gê tôn Phylistieím) jotka pitivät valtakuntaansa alueella n 1200 e.a.a:sta Babylonin Nebukadressar II:n (642-562 e.a.a.) valloitukseen 604 e.a.a. asti.

Semitismiä

Semitismin termikään ei ole selkeä. Sillä on etymologisesti tarkoitettu muinaisia seemiläisiä kansoja ja heidän jälkeläisiään.  Heille on Raamatun pohjalta rakennettu historia muka Nooan pojasta Seemistä jonka jälkeläisistä muka kasvoivat aramealaisten, assyrialaisten, heprealaisten ja arabien kansat.  Hypoteesi on kuitenkin niin epätarkka ja täynnä mytologiaa ja folkloristiikkaa ettei sitä tieteilijät enää käytä.  Heille seemiläisyys on ollut jo pitkään kielisukulaisuutta.  Siten seemiläisiä ovat seemiläisiä kieliä puhuvat ja niitä ovat afro-aasialaiseen kielikuntaan kuuluvat m.m. nykyisen elävät kielet kuten arabia eniten puhuttuna sekä aramea (syyria), amhara, heprea ja tigrinja, monet etiopialaiset kielet j.n.e. sekä koko joukko jo kuolleita kuten foinikia, akkadi, edom, moab, samaria, puuni j.n.e. Maltaakin äidinkielenään puhuvat ovat seemiläisiä sillä se kuuluu arabikieliin.

Huom: Heprea, joka on nykyisen Israelin virallinen kieli, ehti jo kuolla ja kadota vanhoja uskonnollisia kirjoituksia lukuunottamatta mutta se elvytettiin ja rakennettiin uudelleen.  Merkittävä tekijä oli Eliezer Ben-Jehuda (1858-1922, alk. Perelman) joka rakensi modernin hebreankielen perusteet.  Onnistumiselle nähdään kaksi syytä: 1) poliittinen tarve saada monikielisille juutalaisille yhteinen kieli ja 2) eniten puhutun jiddiš:n tiukka kytkös Saksaan natsien kielenä.

Siis sekä Palestiinan arabit kuin juutalaisetkin ovat kaikki seemiläisiä jos ja kun puhuvat omia kieliään arabiaa ja hepreaa.

Sionismi

Kautta aikain erilaisilla kansoilla on ollut kulttuurisia sidoksia jotka ovat pitäneet yhteisöjä ja yhteiskuntia omalta osaltaan kasassa muiden omina aikoinaan merkittävämpien rinnalla. Vasta 1800-luvulla romantiikan (kulttuurisena suuntauksena, taiteessa j.n.e, ei romanttisena ihmissuhteena) elähdyttämänä syntyi ja synnytettiin kansallisromanttisia suuntauksia avuksi rakennettaessa kansallisuuksia joilla on joku yhteinen henki, kulttuuri, kansallistunne j.n.e. Luotiin n.s. kansallisaate eli nationalismi.  Olihan se hyödyllinen rakennettaessa kapitalistisia kansallisia kansantalouksia teollistuvissa yhteiskunnissa *).  Samassa ryöpyssä myös juutalaisten keskuudessa alkoi vastaava liikehdintä jonka yltyi Theodor Herzl:n (1860–1904) johdolla Basel:issa vuonna 1896 perustettuun Sionistiseen maailmanjärjestöön.  Se otti ohjenuorakseen juutalaisen kansan erityisyyden ja muinaisen valtakunnan aikojen kultaaman suuruuden palauttamisen.

Sittemmin opista on paisutettu rasistinen ja imperialistinen, liki übermensch-oppi jonka puitteissa rakennetaan etnisesti ja uskonnollisesti puhdasta Suur-Israelia, Eretz Israel:ia ((Hebr: ארץ ישראל השלמה, transl: Eretz Yisrael Hashlema, suom: "Koko Israelin maa") eli  "joelta joelle ja mereltä erämaahan" tarkoittaen maa-aluetta Niililtä Eufratiin ja Välimereltä Syyrian autiomaahan kauas nykyisen Jordanian taakse (alueen tarkemmista rajoista on erilaisia tulkintoja vanhoista folkloristiikkaan kirjatuista jumal'heerosten lupauksista).

Propagandassa siitä yritetään tehdä sisäsiistimpää juutalaisten halua omaan kotimaahan ilman raakuuksia. Siinäkin tosin unohdetaan että nuo maat ovat olleet ja ovat muiden.

Sionismi voidaan jakaa kannattajiensa mukaan kolmeen osa-alueeseen:
1) Juutalaiset sionistit jotka tuntevat itse kuuluvansa erityiseen juutalaiseen kansaan etuoikeuksineen Palestiinassa, heille "luvatussa maassa".
2) Uskonnolliset sionistit jotka haluavat tukea Israelia koska juutalaiset ovat "Jahwen valittu kansa" ja olihan Jeesuskin juutalainen. Etenkin kristinuskonnon parissa myös korostetaan juutalaisten kärsimystä koska kärsimys kuuluu heidän eetokseensa.
3) Äärioikeistolaiset sionistit jotka kaikesta natsien ja fasistien juutalaisvihasta huolimatta vihaavat vielä enemmän arabeja, noita "rättipäitä", "taatelintallaajia" ja "kamelinajajia" ja he katsovat Israelin silti kuuluvan länsimaihin eli meihin valkoihoisiin. Mielikuva lie syntynyt n.s. askenaasi-juutalaisten julkikuvasta eurooppalaisia ja pohjois-amerikkalaisina.

Juutalaisuus

Juutalaisuuskin on monitahoinen ja muotoinen käsite.  Toisaalta se on uskollinen suuntaus, yksi kolmesta n.s. "kirjauskonnosta" joka pohjaa n.s. abrahamilaiseen protouskontoon, lahkokuntaan jonka johtajat halusivat differentioida oman johtajuutensa eroon Babylonian hegemoniasta.  Siltä pohjalta lähtivät kehittämään ensin juutalaisuutta ja sen jälkeen roomalaiset vallanpitäjät suureksikin mainitun keisari Konstantinus I:n (272-337 j.a.a., lat. Flavius Valerius Constantinus, m.kreik. Κωνσταντῖνος, transl. Konstantínos) johdolla rakensivat kristinuskonnon m.m. sen eräiden lahkojen pohjalta.  Arabit taas Muhammad:n (570-632 j.a.a., alk Abu I-Qasim Mohammad ibn Abdullah al-Muttalib) johdolla islamin. Onhan arabian Allah (ﷲ) hebreaksi Jahwe (יהוה‎) ja suomeksi "jumala" jonka täkäläiset uskovat kirjoittavat isolla alkukirjaimella jumalheeroksensa erisnimeksi. Kaikkien noiden rakennustöiden taustalla ovat halu differentioitua kilpailijoista vallan saralla ja luoda jotain joka tehoaa paremmin kuin vanhemmat jo parhaimman teränsä menettäneet uskonnot.

Merkittävin teologinen ero kirjauskontojen välillä lie, että juutalaisuus ja islam ovat aitoja monoteismeja mutta kristillisyydessä on omituinen kolminaisuusoppi jossa heitetään ällyllistä häränpyllyä kolmesta jumalasta jotka ovat tarpeen mukaan vain yksi ja sitten taas kolme.  Siinäkin suhteessa Palestiinan uskomusmaailmat ovat lähempänä toisiaan kuin eurooppalaista.

Toisaalta juutalaisuus on myös ihan oma maailmansa joka osaa ja haluaa differentioitua muista.  Se myös sisältää monia erilaisia oppisuuntia fundamentalistisista ultraortodokseista korkkiruuvikiharoineen ja otsalle kiinnitettävine palikoineen (tefillah) aina maallistuneisiin taviksiin eli tavallisiiin ihmisiin elämässä tavallista arkea, ehkä muistaen juhlapäivinä joitakin sopiviksi katsomiaan perheen perinnäistapoja mutta muuten antamatta uskonnon häiritä normaalia elämänmenoa. 

Toisaalta juutalaisuus nähdään myös etnisenä käsitteenä joka onkin monimuotoisempi (lisää m.m. myöh "Uudempaa genetiikkaa" -alaotsikon alla.  Juutalaiset etnisenä ja kansallisena ryhmänä ovat historialtaan hajanainen joukko joita on kerääntynyt eri puolilta maailmaa toisaalta kansallisromanttisesti juutalaisiksi ja osin myös sellaisena ryhmänä muuttanut Palestiinaan.  Eripuolilla maailmaa asuu edelleenkin erilaisia juutalaisia yhteisöjä, jotkut paremmin kotoutuneita paikalliseen yhteiskuntaan ja jotkut niistä eristäytyen.  Venäjän federaatiossa on edelleenkin Juutalaisten autonominen alue eli oblasti (ven. Евре́йская автоно́мная о́бласть, transl. Jevreiskaja avtonomnaja oblast, jidd. ‏יידישע אויטאנאמע געגנט, transl. jidiše avtonome gegnt‎) Amurin ja Habarovskin alueiden sekä Kiinan välissä.  Näihin yhteisöihin kohdistuu edelleenkin kaikenlaisia stereotypioita eikä kaikki ole myötämielisiä antisionismin vastaisesta toiminnasta huolimatta. 

Lisäksi on Palestiinassa nykyään asuvat juutalaiset: harvat sieltä suvultaan kotoisinolevat ja lukuisammat sinne muuttaneet juutalaiset jotka asuvat Israelin valtiossa.  Heidän yhteiskuntansa ei myöskään ole homogeeninen lietsotusta chauvinismista huolimatta.  Siellä erotellaan tietenkin ei-kansallisiksi koetut erilleen, kuten toisaalta karkottamatta jätetyt arabit joille on sallittu kansalaisuus yhteiskunnan alimpana kastina ja kokonaan kansalaisuudettomat arabit jotka tuntuvat olevan täysin "vapaata riistaa" kiivaille siirtokuntien sionistieille ja IDF:lle ("Israeli Defence Forces").  Myös juutalaiset erotellaan: ylimpänä ovat aškenasit (hepr. ‏אשכנזים‎, aškenazim) eli Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta tulleet, heidän jälkeensä muista alkuperistä olevat.  Alimpina ovat Intian juutalaiset eli Bene Israel (”Israelin lapset” ja Etiopian juutalaiset eli Beta Israel (suom. Israelin huone) eli Etiopian juutalaiset. Muut juutalaiset kutsuvat heitä myös haukkumanimellä falaša eli ulkopuoliset tai muukalaiset.  On siis hyvin perusteltua nimitää Israelia apartheid-valtioksi melkein Etelä-Afrikan aiemman rotuerottelysysteemin kaltaisena.

Vastakkainasettelua

Molemmilla, sekä sionismilla että semiiteillä on vastustajansa. Antisemiitit vastustavat ja vainoavat juutalaisia sinällään, etnisenä sekä uskonnollisena ryhmänä.  Heidät on monesti ollut helppo nähdä ja syyllistää sopivina erilaisuutta osoittavina syntipukkeina erilaisille epäonnistumisille ja takaiskuille, myös ei-uskonnollisille.  Se on saanut joskus raakojakin muotoja, pokromeja ja holocaustin sekä monia muita vainoja historian kuluessa.  Juutalaiset eivät kuitenkaan ole ainoita moisen kohteeksi joutuneita.  Läntisessä kulttuurissa on silti kistinuskonnosta kumpuava ristiriita Jahwen "valitun kansan" ja "Jeesuksen murhaajien" välillä josta tunnettua huonoa omaatuntoa yritetään paikkailla joskus jopa sekulaareissa piireissä.

 Antisionistit taas vastustavat sionistista aatetta, sen rasismia ja imperialismia sekä alueen alkuperäisille (ennen sionistien projektia) asukkaille aiheutettuja kärsimyksiä. Nakba:a eli katastrofia kuten palestiinalaiset itse sanovat.

Näitä kahta antiteesiä ei pidä sekottaa keskenään.  Antisemitismi on rasismia erilaisia ihmisiä kohtaan kun antisionismi on rasistisen ideologian ja sillä perustellun toiminnan vastustamista.  Liki kaikki antisemiitit ovat myös antisionisteja mutta valtaosa antisionisteista eivät ole antisemiittejä.  Onhan antisionismi vahvaa myös juutalaisten itsensä keskuudessa.

Uudenpaa genetiikkaa

Viimeisimpien geneettisten tutkimusten mukaan (m.m. Johns Hopkins -yliopisto) lie selvitetty nykyisen Israelin juutalaisten olevan lähinnä europpalaisia eikä heidän juurensa suinkaan ylety muinaisiin hebrealaisiin.  Luultavasti sittenkin n.s. kasaareja.  Sen sijaan palestiinalaisten, siis Palestiinan arabien juuret ulottuvat heidän olla muinaisten isrealiittojen, juudealaisten, galilealaisten jälkeläisiä, siten kun nyt yleensä ollaan kenenkään jälkeläisiä kansallisessa mielessä.

Poliittinen peli

Lähi-itä on ollut n.s. "aikojen alusta" merkittävä maailmanpolitiikan näyttämö. Sehän on liki ensimmäisiä n.s. kulttuurievoluution keskuksia. Alunperin yhteiskunnat alkoivat kehittyä n.s. Mesopotamiassa johon syntyivät ensimmäiset kaupunkivaltiot, Ur, Kish, Uruk j.n.e.  Kehitys levisi nopeasti myös länteenpäin, ulottuen Palestiinaankin.  Siitä lähtien siellä on kiistelty ja taisteltu vallasta ja vauraudesta.

Tällä hetkellä maailmanpolitiikan arkipäivässä keskeisin toimija on USA joka pyrkii hallitsemaan Lähiä-idän öljy- y.m. varoja ja maailmantalouden merkittävimpiä logistiikkareittejä eräänlaisella roomalaisen "divide et impera" -politiikan uusversiolla jossa toisaalta aiheutetaan hajaannusta ja kaaosta sekä hallitaan sitä auksiliaarien harjoittamalla väkivallalla, tässä tapauksessa Israelin avulla.  Siitä ovatkin rakentaneet alueen mahtavimman ja tiuskeimman sotakoneen jonka johtajat eivät välitä toisten kohtaloista.

Summa summarum et aggere plus

Palestiinan tilanne on ja on ollut pitkään sekä poliittisesti että käsitteellisesti sekasotku joka on aiheutettu tietoisesti harjoittamalla tietoista ja tarkoitushakuista politiikkaa.  Hämmentäjät eivät ole juurikaan välittäneet tavallisista ihmisistä omissa kodeissaan ja hämmentäminen jatkuu koska riittävän vaikutusvaltaiset tahot siitä hyötyvät.

Sota on ra(u)haa**)

Maailman poliittiset tuulet ja mannerlaattojen liikkeet eivät anna kovin positiivisia tulevaisuuden näkymiä paremmasta kehityksestä eli rauhanmahdollisuuksista näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa.  Pikemmin suurvaltojen ristiriidat tullevat riepottelemaan Lähi-idän ihmisiä jatkossakin, valitettavasti.

---

*) Kansallisuusaatteen ja sen pohjalta lietsotulla yltionationalismilla, chauvinismilla, saatettiin luoda valtiollisesti uudelleenhahmottuvassa teollistuvassa maailmassa kansallisia valtakeskittymiä ja niille armeijoita puolustamaan kapitaalien omistajien etuja muita vastaavia vastaan kun niille oli antaa uusi yhteinen identiteetti: mystinen menneisyyden omaava "kansa".

**) George Orwell (1903-1950, oik. Eric Blair) sijoitti romaaniinsa 1984 uuspuhetta ja kaksoisajattelua edustavan iskulauseen "sota on rauhaa, vapaus on orjuutta ja tietämättömyys voimaa".  Myöhemmin Mauri Antero Numminen (s. 1940) muotoili sen alun uudelleen tiputtaen u-kirjaimen pois antaen sille vielä paremmin sotien todellista luonnetta kuvaavan ilmeen.