Lienee aika minunkin kirjoittaa sananen tai pari viimevaalikauden eli sosialidemokraatti Sanna Marin:n hallituksen aikaansaannoksista ja saamattomuksista sekä hyvässä että pahassa. Ovathan niin monet muutkin aiheesta avautuneet. Etenkin kun viime vaalikauteen mahtuu paljon kaikenlaista, monia käänteitä ja vaarallisia tilanteita. Hallituksen lähtökohta ei ollut helppo. Olihan alla siihen osallistujilla sekä tappiota ja menestyksiä vaaleissa. Erityisesti keskustapuolue oli ensin ryvettynyt Juha Sipilän hallituksessa manaten itselleen vaalitappion ja nyt tuli mukaan täydentämään koalition eduskuntaenemmistön. Siitä tulikin hallituksen "outolintu" omine näytönpaikkoineen ja rasitteineen. Vaalikauden aluksi muodostettu Antti Rinteen hallitus kaadettiinkin Keskustan sooloiluun, ilmeisesti sen "sipiläläisten" kostonhimoon Rinteen ay-taustan takia. Tekosyynä Postille annettu omistajaohjaus.
Rinteen jälkeen hallituksen uudelleen vanhalta pohjalta muodostanut Sanna Marin onnistuikin pitämään hallituksensa kasassa vaalikauden loppuun (ja on tätä kirjoitetttaessa toimitusministeriö). Huolimatta kaikenlaisista kampitusyrityksistä sekä hallituksen sisältä Keskustan toimesta että ulkopuolelta opposition Kokoomuksesta ja Perussuomalaisista. Ulkopuolinen loiskiehunta sai jopa äärimmäisen roiseja ja käsittämättömiä piirteitä ihan silkasta valehtelusta äärimmäisen tolkuttomiin vääristelyihin. Toisessa päässä kummalliset "jauhojengi"-kampanjat ja toisessa päässä hengennostatus päämisterin turvallisuuspoliittisesta neuvonantajasta. Se oli Marin:n ehdottamana hirvityksen kauhistus mutta nyt vaalien jälkeen kelpaa siitä suurimman älämölön pitäneelle Kokoomuksellekin. Sekä kaikkea muuta milloin ikimuistoista pääminnisterin aamupalatarpeista Kesärannassa ja milloin minkäkin tilaisuuden vaatetuksesta.
Ulkomailla sen sijaan Marin:n kuva on vain kirkastunut. Ensin hän oli tuore nuori nainen pääministerinä. Koristus ties minkä kiiltävälle paperille painetun gazetan sivuilla, esim Vogue:n. Hän sai myös hehkutusta selväsanaisuudestaan ja sanavalmiudestaan. Kohinan kiihtyessä 2014 aloitetutn Ukrainan sodan ympärillä Venäjän hyökkäyksen (24/2 -22) jälkeen ja kun Suomi käännettiin NATO-suuntaan pitkälti Marin keulakuvana niin huomioarvo nousi kohisten. Etenkin tiukat kannanotot Kiovan hallinnon puolesta olivat mannaa läntiselle lehdistölle ja muille tiedotusvälineille. Hän meni jopa niin pitkälle, että esiintyi Volodymyr Zelensky:n kanssa uusnatsin hautajaisissa. Mutta huomio kadonnee yhtä nopeasti kuin se tulikin kun uusia kiinnostuksenkohteita nostetaan. Nuoret naispääministerit kuten Marin ja Uuden Seelannin Jacinda Ardern ovat pian peittyneet uudempien uutisvirtojen alle. Mikään ei ole niin vanha jutun aihe kuin entinen pääministeri, moderni nuori nainenkaan.
Meidän yhteiskuntamme todellisuuteen jäävät saavutukset ovat toinen tarina. Ensinnäkin sisäpolitiikassa näkyvät monet hyvät saavutukset kuten koulutukseen panostaminen, m.m. oppivelvollisuuden jatkaminen ja monet muutkin. Samaten sosiaali- ja terveystoimessa on tehty monia erillisiä parannuksia sekä purettu edellisen vaalikauden leikkauksia. Myös n.s. SOTE-uudistus on saatu eteenpäin niin, että "Hyvinvointialueet" (mikä sanahirviö!) ovat aloittaneet vuoden alusta. Antti Rinteen ennen vuoden 2019 vaaleja lupaama "vappusatanenkin" eli pienimpien eläkkeiden korotus on saatu maksuun. Samoin edellisen hallituksen "aktiivimalli" tuli kuopattua ja kehiteltyä hieman parempaa tilalle.
Tekemättä hallitukselta sen sijaan jäi m.m. "kikyttelyn" purkaminen eli edelleenkin jäi voimaan työnantajamaksujen siirto työntekijöiden kontolle eli palkkojen leikkaus. Samaten hallitus ei onnistunut ohjelmastaan huolimatta poistamaan listaamattomien yhtiöiden rikkaimmille omistajille aiemmin räätälöityä osinkoveron kevennystä. Tähän epäonnistumiseen syypää oli vain ja ainoastaan Keskusta.
Hallituksen kaudelle osui maailmanlaajuinen CoViD19-pandemia jonka hoito oli pitkälle sen ohjauksessa. Se sujui päällisin puolin melko kelvollisesti. Oli monia onnistumisia, joitakin lipsumisia mutta ei varsinaisia epäonnistumisia. Vaikka hallitus olikin monesta suunnasta kovien paineiden alla. Etenkin liike-elämä mutta myös jotkut kulttuuuritahot pitivät meteliä muka liian kireistä rajoituksista juuri heidän busineksilleen. Siltä osin hallitus joutuikin joiltakin osin lipsumaan ja siten purkamaan rajoituksia liian aikaisin.
Selviä epäonnistumisia ja virheitä oli sisäpolitiikan alalla n.s. pakkolaki jolla rajoitetaan hoitajien lakko-oikeutta. Temppu on suorastaan käsittämätön hallitukselle jonka pääpuolue sanoo olevansa vasemmistolainen työväenpuolue, SDP, ja mukana oli vielä sen aavistuksen vasemmistolainen kilpailija, Vasemmistoliitto.
Taloudessa kehitys on ollut pääsääntöisesti kelvollista. Meistä riippumattomien maailmantilanteen eli USAn hybridisodan ja pandemian takia aika on ollut turbulenttia mutta siitä huolimatta työllisyys on kehittynyt suotuisasti ja velkaantuminen pelottelua pienempää. Ja vaalien jälkeinen pelottelujen, jota m.m. poliittinen Valtiovarainministeriö on harjoittanut, takaisinveto on jo alkanut. Velkaantuminenhan kuulemma jatkuu hallituksenvaihdoksesta huolimatta.
Ulkopolitiikan saralla meno olikin sitten kylmäävää. Kun Ukrainan vuodesta 2014 käyty sisällissota laajeni Venäjän hyökättyä Kiovan hallinnon alueille 24/2 -22 alkaen, Suomen NATO-suuntautunut eliitti näki tilaisuutensa tulleen ja konjunktuurit sopiviksi. Silloin unohdettiin aiemmat puheet demokratiasta ja kansanäänestyksistä ja Suomi vietiin tiukasti NATOon. Päällepäsmäreitä olivat juurikin Sanna Marin, ulkoministeri Pekka Haavisto/vihr ja puolustusministeri Antti Kaikkonen/keskusta. Taustalla hääri ja lankoja piteli vanha NATOttaja presidentti Sauli Niinistö ja ilmeisesti lauma kenraaleja. Suunta oli mieluinen myös talouselämän eliitille. Samalla hallitus kaksinkertaisti asevarustelumäärärahat miltei huomaamatta, jo aimmin päättämänsä hävittäjäkaupan lisäksi. Prosessiin liittyi vielä suostuminen Recep Tajjip Erdoǧan:n ihmisoikeuskiristyksiin, sananvapauden rajoituksineen. Professori Teivo Teivainen lanseerasi tilanteeseen sopivan käsitteen "turvallisuuspoliittinen demokratiajousto". Ulkopoliittisen instituutin NATOttava johtaja Mika Aaltola kutsui uutta tapaa "toisenlaiseksi eettiseksi lähetystavaksi".
Oma lukunsa ulkopolitiikassa, toki liittyen NATOttamiseen, on myös ollut täysin suhteeton ja maailmanpolitiikan todellisuudesta piittaamaton meno jossa on täysin peesattu USA:n "geostrategisia imperatiiveja" (m.m. Zbigniew Brzezinki:n "The Grand Chessboard" -teoksessaan lanseeraama termi USAn maailmanlaajuisille intresseille). Se on tärkoittanut käytännössä monenmoista. Esimerkiksi joutumista kummalliseen seuraan monissa YK:n äänestyksissä, mm ydinasekiellosta sekä m.m. asekauppoja Saudi Arabian totalistisen ja Israelin apartheid hallintojen kanssa. Näköalat Marin:n hallituksen jälkeen ovat kaksinaiset: Sisäpolitiikassa on seuraajille paljon hyvää pohjaa. Talouskaan, velkoineenkin, ei ole niin huonossa jamassa kuin oppositio on manannut. Työllisyyskehityskin hyvässä jamassa. Sen sijaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa meidän on viety vaarallisille vesille. Joutunemme NATO:n täysjäseninä mukaan muiden kriiseihin ja sotiin ympäri maailmaa, tahdoimmepa tai emme. samalla olemme entistä pahemmin antautuneet läntiselle USAn johtamalla kaksinaismoralismille jossa ihmisoikeuksia jaetaan poliittisen tarkoituksenmukaisuuden perusteella.
Tunnelmat ovat siis Sanna Marin:n hallituksen jäljiltä kovinkin monijakoiset ja sekavat, labiilitkin sillä paljon riippuu miltä kantilta milläkin kertaa katsoo ja mitä painottaa. Paljon saivat aikaan hyviä asioita, paljon jäi tekemättä ja paljon meni pieleen. Jos edellisen vaalikauden hallitus edeltäjineen olivat surkeita samoin kuin nyt näköpiirissä oleva seuraaja niin tulos lienee välttävä miinus ulkopolitiikka.
Tekstit
