Länsiväylälle mahtumatonta Ukrainan lähihistoriaa

KSML-konsernin lehdykkä Länsiväylä julkaisi jutun otsikolla "Pommisuojassa laulullaan maailmaa koskettanut Amelia, 7, tulee Espooseen ja Helsinkiin – esiintyy rauhanmarssilla".  Arvostelin sen tapaa käyttää lapsia propagandan teossa ja "rauhanmarssi"-termin väärinkäyttämistä. Se kommentti kelpasi. Sain siihen vastauksen nimimerkki Gittarius:lta jossa pidettiin ymmärrettävänä Ukrainan puolelle asettumista kun Venäjä. STT:n palkkasensoreille ei kuitenkaan kelvannut vastaukseni jossa pyrin avaamaan Ukrainan sodan historiaa tiivistetyssä muodossa.  Julkaisematta jättämisen, johon lehdellä tietysti on oikeutensa, syyt jäivät minulle käsittämättömiksi eikä lehtitaloilla y.m. ole tapana yrittääkään tehdä perusteluitaan tunnetuiksi.  Tavanomaiseen tapaani julkaisen julkaisematta jääneen vastaukseni tässä kun Twitter:n tila ei riitä (lisäten vain joitakin hotspot:ja). 

"

Kannattaisi, edes näin Mihail Gorbatšov:n juuri kuoltua, muistaa koko historiallista jatkumoa. Ukrainan sota on osa tapahtumaketjua joka alkoi Neuvostoliiton hajottamisesta, lupauksista "not an inch eastwards", NATOn laajentamisten ja Zakartvelon sodan, värivallankumousten kautta Maidanille ja Viktor Janukovitš:n syrjäyttämiseen vuonna 2014.

Ukrainan nykyinen sota syttyi kun Kiovan hallinto lähetti armeijan tukahduttamaan kaappausta vastustaneita mielenosoituksia. Nehän eivät olleet läntisessä propagandassa samalla tavalla hyväksyttäviä kuin aiemmat somasti Euro-Maidan:ksi kutsutut Kiovassa. Samaan aikaan krimiläiset halusivat, taas, irrottautua Ukrainasta takaisin osaksi Venäjää ja lähikimmokkeenaan sama kaappaus Kiovassa.

Venäläiset osoittivat tukeaan donbassilaisille ja heidän perustettuaan tasavaltansa, myös niille. Venäjän federaatio ei kuitenkaan ollut osallisena itse sisällissodassa kuten m.m. Minskin sopimuksissa osapuolet todetaan: toisaalla Kiovan Hallinto ja toisaalla Luganskin ja Donetskin tasavallat. Niiden olisi pitänyt sopimuksessa sovitusti rauhoittaa tilanne mutta se ei sopinut Kiovalle. Sen lisäksi Venäjä hyväksyi krimiläisten aluehallinnon pyynnön päästä osaksi Venäjän federaatiota. Syynä oli mitä todennnäköisemmin vain ja ainoastaan Mustan meren laivastonsa pääsataman Sevastopol:n asema ja tilanne. Muille vastaaville alueillehan vastaavaa lupaa ei ole herunut.

Ukrainan sotaan osapuoleksi Venäjä liittyi vasta tämän vuoden helmikuun lopulla ja teki siinä väärin myös minun mielestäni. Mutta kun puolia valitaan, historiattomuus ei ole kummoinenkaan tekosyy. Toki ymmärrettävää on mennä jomman kumman osapuolen propagandan mukana tunteella mutta silloin irtoaa helposti reaalimaailmasta. Tässä Ukrainan tilanteessa se on USA:n etupiirin eli NATOn laajentamisen ja sen vastustamisen lähihistorian lyhyt oppimäärä.
"

Summa summarum: Tähänastiseksi tulemaksi minulle jää, ettei KSML:n Länsiväylälle mahdu kuin yksi totuus historian kulusta ja se on Läntisen arvoyhteisön narratiivi.  Se meidän tulisi ottaa vastaan annettuna.  Näin toimii maailman vapain lehdistö joka harjoittaa "vastuullista journalismia" moniarvoisesti.

Omnivoorien sapuskat

 Olen viime aikoina osallistunut Twitter:ssä useampaankin vääntöön liha- ja kasvisruokailijoiden välillä. Päädyin nyt keräämään esittämiäni omia argumenttejani yhteen läjään tähän plokistukseen.

Asetelmat noissa keskusteluissa ovat yleensä kovinkin mustavalkoisia ja niissä unohdetaan kuinka ihminen lajina, Homo sapiens, on omnivoori *). Se on meidän osamme evoluution tässä vaiheessa. On luonnollista, että syömme monenlaista ravintoa, niin lihaa, kalaa, kasviksia, marjoja, sieniä jne. Ehkä evoluutio joskus miljoonissa vuosissa asian muuttaa mutta sitä odotellessa on lajityypillistä meidän syödä myös lihaa.

Per viam: Äärimmäisen harva meistä lienee karnivoori sillä se täydellisesti ottaen lienee meille melkoisen mahdotonta. Sen sijaan äärimmäisyyksiin siihen suuntaan menevät vain vähentävät muun kuin lihan syönnin minimiinsä mutta eivät voi sitä kokonaan välttää. 

Eläintuotteiden käyttö esimerkiski ravintona ei ole varsinaisesti ympäristöongelma, edes n.s  "punaisen liha". Suurempia uhkatekijöitä ovat logistiiikka ja ylenmääräinen prosessointi sekä yksipuoliset viljely- ja tuotantomenetelmät.

Monet vegaaneiksi kääntyneet paheksuvat eläinten tappamista.  Minustakin se on väärin esimerkiksi kun sitä tehdään urheiluna ja harrastuksena, huvin vuoksi.  Ruuan hankkiminen m.m. metsästämällä on sivistyksensä metsästäjä-keräilijänä aloittaneelle ihmiselle luontevaa.  Toinen vaihtoehto olisi syödä elävältä. Itse olen syönyt ostereita niin ja herkullisia ovat. Mielummin kuitenkin esimerkiksi possut tapettuina, mahdollisimman vähän ylimääräistä kärsimystä aiheuttaen.

Oma lukunsa ja ongelmansa on tuotantoeläinten pitoon liittyvä eläinten rääkkääminen.  Sitä tapahtuu monella tavalla.  Loppujen lopuksi siitä ei ole lisänsyönnille kuin pelkkää haittaa sillä se huonontaa lihan laatua.  Unohtamatta tietenkään muuta eläinten huonoa kohtelua kuten esimerkiksi "pyydystä ja päästä" kalastuksessa.

Monista väitteistä huolimatta ihminen ei ole sopeutunut elämään täysin ilman lihaa. Sen osoittaa mm hampaamme, ruuansulatuksemme ja tarve eläinproteiinille j.n.e.  Jotkut esittävät esimerkiksi joidenkin intialaisten yhteiskuntien liki lihattomuuden todisteena kyvystä tulla toimeen ilman lihaa. On toki totta siellä olevan alueita joilla etenkin köyhimmät syö hyvin vähän lihaa jos ollenkaan. Se näkyy kuitenkin heidän terveydessään. Sitä paitsi nuo yhteiskunnat siellä eivät voi kovinkaan hyvin. Tosin nykyinen lihansyönti meilläkin on enemmän seuraus yhteiskunnan tilasta kuin sen syy. Kohtuus on paikallaan molempiin suuntiin.

Meilläkin aiempina vuosikymmeninä ja -satoina söimme vähemmän lihaa. Söimme sitä harvemmin mutta silloin monipuolisemmin ja ruhot tarkemmin käyttäen.  Meidän lihankäyttöömme liittyvä suurin ongelma onkin sen haaskaaminen.  Meille kelpaa vain hyvin harvat osat tapettuja ruhoja.  Lopuista iso osa menee haaskiin. Ennen edes se osattiin paremmin, ilmeisesti puutteen opettamina.

Muita elintarviketuotantoomme liittyviä ongelmia ovat valtava määrä logistiiikkaa. raaka-aineita, ovat ne lihaa tai kasviksia, siirrellään tarpeettomasti paikasta toiseen, joskus hyvinkin pitkiä matkoja. Ääriesiemerkkejä on kasvisten ja hedelmien kuljettaminen lennättämällä toiselta puolelta maapalloa ja toinen tapamme synnyttää esimerkiksi possuja yhdessä paikassa, siirtää ne kasvatettavaksi toiseen ja joskus kolmanteenkin paikkaan. Sitten teurastamolle ja sielä paloiteltavaksi ja käsiteltäväksi taas uusiin paikkoihin. Lopuksi kauppoihin ja sieltä asiakkaan toimesta kuljetus kulutuspaikalle ja jätteet vielä kaatopaikoille. Liki kaikki kuljetukset käyttäen fossiilisia polttoaineita.

Ratkaisumme ongelmiimme ei siis ole jokin tietty yksittäinen ruokavalio vaan:
a) kohtuus ravinnon käytössä jotta vältämme fyysisesti entistä kevyemmässä elämässämme ylipainon tuoman rasituksen,
b) monipuolisuus eli söisimme lajityypillisesti monipuolisesti erivärisiä lihoja, kalaa, juureksia, kasviksia, hedelmiä j.n.e.,
c) ylenmääräisen teollisen prosessoinnin välttäminen jolloin ihmiset itse tekisivät luonnollisista raaka-aineista ruokaa juuri sen verran kuin tarvitsevat ja
d) lähellä tuotetut raaka-aineet jolloin vähennämme rajallisten maapallon resusrssien haaskaamisen ylettömään logistiikkaan sekä 
e) hävikki minimoiden ruuan tuottamisen ja käyttämisen kaikissa vaiheissa.

P.s. Kasvissyöjät ovat herbivooreja, ei vegaaneja. Jälkimmäiset ovat ihmisiä jotka ovat valinneet itselleen jonkin erikoisen ruokavalion, dieetin, kuka mistäkin syystä (yleensä ideologisesti). Ensinmainittu on biologinen termi kasvissyöjälle.

---

*) Käytän mieluusti kirjoitusasuja "omnivoori", "herbivoori", "karnivoori" koska ne kuulostavat kielikorvaani enemmän suomenkielisiltä kuin kirjakielen mukaiset oikeat muodot yhdellä o:lla. Sallin itselleni tälläisen keekoilun vapaamuotoisemmissa kirjoitelmissa. Virallisemmissa yhteyksissä sitten kirjakielellisemmin.

Amnestya päähän

 Amnesty International on julkaissut raportin "Ukraine: Ukrainian fighting tactics endanger civilians" jossa se tuo esille kuinka Kiovan hallinnon armeija, AFU, on käyttänyt ihmiskilpiä ja siviili-infrastruktuureja sijoittaen asemiaan siviilien keskelle.  Raportti on heiltä ensimmäinen jossa edes kevyesti selvitellään Kiovan tekemisiä. Sen rinnalla lienee yli 40 raporttia joissa käsitellään Venäjän sotarikoksia. Siitä huolimatta "läntisessä arvoyhteisössä" on alkanut siekailematon ajojahti Amnesty:ä vastaan. Toisaalta toimittajat ja toisaalta monet julkisuuden henkilöt kertovat kuinka nyt loppuu Amnesty:n tukeminen ja on kuulemma irvokasta syyttää Ukrainaa mistään kun Venäjä ...

Oman likasankollisensa on saanut Amnesty Finland:n hallituksen jäsen, kosmologi Syksy Räsänen joka on uskaltanut puolustaa raporttia ja jopa vertailla puhetta Israelin tekemisistä palestiinalaisia vastaan Ukrainan tapahtumien kuvauksiin.

Ei ole paljoa auttanut Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johansson:n järkipuhe siitä mitä Amnesty on tehnyt ja miten se raporttinsa kokoaa.  Esimerkiksi se ettei paikallinen osasto ole mukana raporttien teossa koska eivät välttämättä ole objektiivisia ja saattaisivat joutua vaaraan jos olisivat.  Ukrainan osasto onkin tämän osoittanut syyttämällä kansainvälistä Amnesty:a siitä ettei siltä kysytty kun he olisivat pesseet Ukrainaa putipuhtaaksi. 

Näyttää, että täällä läntisessä arvoyhteisössä pitää olla falangit ammuttuna viivasuoriksi eikä ruodusta saa poiketa.  Sellaiseen syyllistyvien kohtalo on kolkko: heidän peikotetaan "putinisteiksi" ja se on pahinta mitä ihnehmolle voi nykymenossa täällä tapahtua.

Meille on Kiovan hallinto enkelöity niin puhtoiseksi ettei sitä puolustava, Volodymyr Zelensky:stä Azov:n pataljoonalaisiin etnonationalistisiin natseihin voi syyllistyä mihinkään väärään.  Heiltä siedetään niin rahojen siirtämiset veroparatiiseihin kuin II Maailmansodan aikaisten natsikollabotöörien ihannointi, puhumattakaan jo kahdeksan vuotta jatkuneesta sodasta Donbass:ssa.  Pienenkin epäilyksen varjon mahdollisuudenkin esittäminen on harhaoppia eikä sitä jätetä rankaisematta.  Sen sijaan toinen osapuoli on niin demonisoitu ettei heidän kaikinpuolisen pahuutensa pienintäkään epäilemistä sallita.  Moraaliasetelma on kuin hollywoodilaisessa ö-luokan banaanissa jossa hyvät lehmipojat listii pahoja punanaamoja.

Erityinen rikos tuntuu olevan jos yrittää hakea vertailtavuutta jossa yritettäisi suhteuttaa tapahtumia, tekoja ja tekemättä jättämisiä toisiinsa.  Sellainen tuntuu olevan kaikkein eniten kielletty.  Ilmeisesti se pahiten vaarantaa ennakkoluuloihin perustuvan maailmankuvan?  Sehän saattaa saada ihmisen ajattelemaan ja sen jälkeen ei mikään pyhäksi julistettu enää välttämättä olekaan pyhää.  Sen jälkeenhän saattaisi inehmo vaikka ajatella, että siinä missä Ukrainassa soditetaan proxy-sotaa USA:n etupiirin laajentamiseksi, myös meidän liittämisemme NATO:n rintamaan on sitä samaa.

Loppuun en malta olla lainaamatta joitakin säkeitä Otto Mannisen runosta "Pyhä sota".  Se tuntuu osuvan aina kun sotiin liittyvät kaksinaismoralismit ja tekopyhyydet ovat esillä:

...

Näet sota ei vaadi vain ruutia, terästä,
vaan ennen kaikkea henkeä erästä.

Niin, oikea henki! Sill' itsesi sonnusta,
kun on pyhä sota nyt kodista, konnusta.

Nykyaikainen sota on inhimillistä,
kuten sivistyskansa on kaukana villistä.

Kera kristityn kun soti valkoinen kristitty,
ain' onkin päät muotojen mukaan listitty.

Vain murhattu miehet, ei solvattu nunnia,
pyhä ollut on ain' alakuntoisten kunnia.

Pyhät niin hyvin peuhaajat penikkatautiset
kuin kuhnurit, tuhnurit maailmankautiset.

Mut entä kun vastass' on pimeä pakana?
Niin, ei nisun nimeä ansaitse akana!

Siin' ei sovi ennakkoluulojen liilija:
me armotta ammumme dum-dum-kuulia. 

(Kokoelmasta "Virrantyven"; 1925; W.S.O.Y.) 

Ukrainan kriisi paljastaa ytimensä

 Aiempina aikoina kun maailmalla oli kriisejä joissa Läntisen arvoyhteisön johtavat tahot eivät olleet suoranaisesti mukana, maailmanpolitiikan puhuvat päät julistivat sormi pystyssä kuinka kriisit on ratkaistava rauhanomaisesti ja neuvottelemalla.  Nyttemmin Ukrainan kriisin tässä vaiheessa ollaan mieltä, että vihollinen on murskattava sotilaallisesti ja taloudellisesti.

Tilanteissa joihin on vaadittu rauhanomaisia ratkaisuja vastakkain ovat olleet yleensä muut ja länsi vain epäsuorasti auksiliaariensa kautta. Näin esimerkiksi Syyriassa kun hallituksen vaihto kääntyi Damaskon hallinnon etenemiseksi. Mitä suoremmin ne ovat olleet mukana, sitä herkemmin toimia on peitelty "kriisinhallinnaksi" tai "rauhanturvaamiseksi". Niin esimerkiksi Afganistanissa tai ent. Jugoslaviassa.

Nyt tässä Ukrainan akuutissa tilanteessa Venäjä on pysäyttämässä lännen eli USA:n etupiirin, NATOn, laajentamistä itään.  Silloin ollaan jo konkreettisesti läntisten nautintojen äärellä, niiden joita USA:ssa nimitetään "kansallisiksi eduiksi".  Silloin sotasanatkin sanotaan taas ääneen ja puhutaan tuhoamisesta ja murskaamisesta eikä kukaan halua lähteä hakemaan rauhanomaisia ratkaisuja ja välittämään rauhaa, ei edes rauhanvälityksen suurvallasta haikailevat.  Retoriikka menee kuten ennen, siis ennenkuin aletettiin puhua ihmisoikeuksista ja humanismista sotienkin yhteydessä.

Itse sotien olemus ei ole muuttunut miksikään, se on edelleenkin tappamista ja tuhoamista voittojen käärimiseksi mutta siltä haluaisin nähdä tässä ainakin sen hyvän puolen, että eliittien kellokkaat ovat rehellisempiä puhuessaan sota-asioista niiden oikeilla nimillä: sota on tuhoamista ja tappamista (sekä rahantekoa sillä).  Mutta olemmeko me ihmiset, kansalaiset ja hallintoalamaiset, hereillä huomaamaan tuon avoimmuuden? Vai kuljemmeko unessa kuten Yrjö Kallinen (1886–1976) aikoinaan kuvasi. Marssimme lumottuina kuin rotat Hamelnin pillipiiparin perässä hukkumaan?

Rauhanomaiset ongelmanratkaisuthan ovat oikeasti ainoa toimiva keino lopettaa sotia niin, että ei jätetä kostonkierrettä versomaan.  Vain rauhallisesti neuvottelemalla voidaan saavuttaa vähänkään kestävä rauha.

Maksava asiakas ja vapaan lehdistön julkaisukynnys

Jälleen uusi osa pitkään sarjaan suomalaisen tiedonlevitteistön julkaisukynnykseen törmäämisiäni, sen KSML-yhtymä -osioon.  Mikkelissä ilmestyvä Länsi-Savo on julkaissut pääkirjoituksen otsikolla "Turkki on sanonut tänään yhtä ja huomenna toista, ja se on Naton kannalta ongelmallista" ja provosoiduin kommentoimaan sitä maksavana asiakkaana  seuraavasti sanoen:

"Jos Recep Tayyip Erdoğan muotoilee sanomisiaan tilanteen mukaan ei voi pitää Suomen valtiojohdonkaan, noiden Sauli Niinistön, Pekka Haaviston ja keitäheitäonkaan puheita aina johdonmukaisina, selkeinä ja vakaina.
On esimerkiksi jokseenkin harhaanjohtavaa erottaa yksi "lakoninen" kommentti Niinistön puheista kun hän on myös selittänyt ymmrtävänsä ja tukevansa Turkin "taistelua terrorismia vastaan" joka oikeasti tarkoittaa kurdien uhraamista NATO-projektille eli USA:n etupiirin itälaajentamiselle.
Kannattaa myös muistaa Jens Stoltenbergin sanat joiden mukaan Erdoganin ja Turkin vaatimukset ovat "legitiimejä".
Erityisen kiusallista luulisi olevan puheet ettei nyt Turkin kanssa sovitusta tarvitse pitää kiinni kun tulkitsee sopivasti. Meillehän on ollut kunnia asia ja ja kansallinen hyve pitää kiinni sopimuksista.
Näyttää, että ylenmääräinen NATO-juhlinta alkaa pikku hiljaa kääntyä kohmelon puolelle. Toivottavasti jyskytys tukanjuurissa ei aiheuta enempää hölmöilyjä."

Jostakin minulle käsittämättömästä syystä se ei kelvannut KSML:n STT:n moderointipalvelusta ostetulle sensuurille.  Sehän lupaa omin sanoinsa "STT:n tavoitteena on edistää asiakkaidensa ja näiden yleisöjen välistä vuorovaikutusta, joka vie keskustelua eteenpäin ja luo arvoa myös keskustelua vierestä seuraaville lukijoille". Niinpä he ovat päätyneet lisäämään vuorovaikutusta ja viemään keskustelua eteenpäin estämällä lehden nimettömän pääkirjoittajan kanssa erimieltä olemisen.

Tunnustan, että kielenkäyttöni tuossa kommentissa on kärkevähköä mutta henkilökohtaisella tasolla se ei kohdistu kuin kahteen huippupolitiiikkoon ja muuten yleisiin, poliittisiin ilmiöihin.  Kirjoitukseni rekisteri ja muotoilut ovat kovinkin laimeita verrattuna toisensuuntaisiin kommentteihin joita näytetään sallittavan ihan valtavirtana.

Tulin toki maininneeksi pääkirjoituksen harhaanjohtavuuden kun siinä nostetaan Niinistöltä esiin vain yksi sopivansuuntainen lausahdus joka ei sinällään tuo mitään lisäarvoa käsiteltävään keskusteluun mutta on k.o. poliitikon imagon rakentamista puffaamista.  Niinistö on ennenkin ollut KSML-läisten erityisessä suojeluksessa ja varjeluksessa.  Niinpä tulkitsenkin, että KSML:n linjaan puuttuminen ja Niinistön kritisointi lienevätkin sensuurin haaviin joutumiseni pää- ja juurisyy.  

Itse tulkitsisin, että vastuu kirjoituksesta kuitenkin tulee olla kirjoittajalla, myös kommenttipalstoilla ja etenkin kun kirjoittajan tunnistaminen perustuu maksulliseen asiakassuhteeseen. Kirjoittaja on siis tunnistettavissa yksikäsitteisesti ja saatettavissa vastuuseen. Siten julkaisija, toimitus päätoimittajineen vastuustaan huolimatta saa todellisen syyllisen vastaamaan jos kirjoituksessa olisikin jotain josta sananvapauden oloissa kuitenkin joku seuraamus tulee sisällön loukkaavuuden, uhkailun t.m.s. takia asettaa.  Silloin  julkaisijan vastuuseen vetoaminenkaan ei auta vetäydyttäessä sananvapauden velvoitteista täällä vapaassa lännessä.  Jokainen halukas lukija vetäkään yllä olevasta johtopäätöksensä tulinko syyllistyneeksi johonkin sellaiseen jonka ei pidä olla sallittua.

  

Lehtikonserni on, tai siis ne jotka pörssiyhtiössä omistajien valtaa käyttävät ovat linjansa valinneet eikä se näytä kestävän arvostelua joten sitä ei myöskään sallita, tai ainakin se näytetään tietyistä suunnista tiukasti rajattavan.  Meillä on ollut tapa elämöidä maailman vapaimmalla lehdistöllä, se myös lienee vapaa sensuroimaan erimieltä olevia vapaasti.

Parempaa journalismia odotellessa.

Kari Enqvist ja tunnistamaton fasismi

 Olen monasti ollut Kari Enqvist:n kanssa samaa mieltä kun olen lukenut hänen kirjoituksiaan m.m. YLE/Uutisten kolumnipalstalta. Nyt kuitenkin hänen pläjäyksensä otsikolla "Armottoman hyökkäyssodan riehuessa Ukrainassa on parasta sanoa f-sana ääneen" sai minut provosoitumaan kiistakirjoittamaan.

Kirjoituksessaan Enqvist äityy analysoimaan Venäjää fasistiseksi ja vertaa sitä "il duce" Benito Mussolinin johtamaan Italiaan.  Minusta tällä kertaa Enqvist ei osu eikä upota.

Ensinnäkin Enqvist käyttää haperoa määritelmää fasismista. Hän "unohtaa" sen olevan yksi tapa äärimmäisen kapitalismin oloissa käyttää valtiota pitämään kansalaiset kurissa ja nöyrinä kapitaalien työvoimana (italialaisessa fasismissa korporativismiksi naamioituna, jota ei pidä sotkea syndikalismiin).  Venäjällä kapitalismi on vielä niin tuore yhteiskuntamuoto, että se pysyy pystyssä ilman väkivaltaista fasistista (tai natsi-) hallintoa.

Toisaalta Enqvist yhdistää Vladimir Putinin ja Mussolinin taustat.  Olihan Mussolini jonkin aikaa sosialistien leirissä mutta sieltä hän erkani hyvin nopeasti suur-italialaisine ja autoritaarisine haaveiluineen. Putin sen sijaan kasvoi Neuvostoliitossa joka ei ollut sosialistinen eikä hän koskaan liene ollut erityisen poliittisesti aktiivinen ennen NL:n hajottamisen jälkeistä nousuaan Boris Jeltsinin avulla Venäjän federaation johtoon.  Sinne hän päätyi pikemminkin pragmaattisena teknoraattina kuin poliittisina visionäärinä.

Enqvist tarinoi kuinka Putinin Venäjällä oppositio on tuhottu.  Niinhän ei ole vaan jopa maan toiseksi suurin poliittinen voima, Venäjän federaation kommunistinen puolue, on nimen omaan oppositiossa häneen ja hänen hallintoonsa nähden.  Sen sijaan n.s. "yhden prosentin oppositiota" on jonkin verran hillitty johtuen sen suorista kytköksistä vihamielisiksi katsottuihin länsitahoihin.

Sananvapauden kanssa on samanmoisesti.  Venäjän tiedonlevitteistä löytyy monenlaisia ääniä mutta valtaosalle niistä on yhteisenä piirteenä etteivät ne juurikaan levitä lännen valtablokin "ilosanomaa".  Toisaalta whataboutistisesti voisi katsella myös kuinka Venäjän hallintoon hiemankaan positiivisemmin suhtautuviin aviiseihin suhtaudutaan täällä "vapaassa" lännessä.

 Enqvist mainitsee myös sodat Putinin hallinnon välttämättömyyksiksi, "unohtaen" Venäjän päävastustajan USAn sotineen vielä enemmän kuin Venäjän.  Mihinköhän he ovat sotiaan tarvinneet? Toisaalta Enqvistiltä jää tarkentamatta, että Tshetsheniassa Venäjän federaatio kukisti kapinaa omalla alueellaan, Sakartvelossa sen hallinto Mikhail Saakasvilin johdolla hyökkäsi Etelä-Ossetiassa olleiden venäläisten et al rauhanturvaajien kimppuun.  Ukrainassa taas tilanne on hieman monimutkaisempi kuin vain Putinin tarve sotia.  Venäjän johtohan yritti pitkään erilaisia neuvotteluja onnistumatta USA:n ja muun lännen kanssa. Kyseessähän on jo Neuvostoliiton hajottamisesta jatkunut "not an inch eastwards" politiikan jatkumo eli USA:n harjoittama etupiirinsä laajentaminen.  Ukraina käy siinä proxysotaa USA:n auksiliaarijoukkoina.

Enqvistin käsitys fasismista on käsittääkseni rajoittunut.  Hän tekee siitä "vain" demokratian ja sananvapauden halveksuntaa sekä voimapolitiikan ihannointia, unohtamatta lännen demonisointia.  Ensinmainitut eivät ole järin kovassa kurssissa muuallakaan samaten kuin voimapolitiikkaa arvostetaan myös läntisessä plokissa.  Eikä Putinin tarvitse länttä demonisoida, se osataan tehdä täällä itsekin toimimalla juuri päinvastoin kuin juhlapuheissa julistetaan.  Sananvapauden osalta voisi seurata vaikka esimerkiksi Julian Assange:n kohtaloa ja demokratian osalta sitä millaiseksi hulinaksi presidentin saaminen USA:han on tehty.  Samoihan jo muuan Samuel Clemens (1835-1910), t.m.n. Mark Twain, että "If voting made any difference they wouldn't let us do it."  Eikä hän todellakaan uhraa sivulaisettakaan fasismin oleellisimmalle puolelle eli taloudelle.

Kaiken kaikkiaan Enqvistin kirjoituksesta jää käteen täkäläiseen eli läntiseen "uuteen nornaaliin" oleellisesti kuuluva mustavalkoinen asetelma jossa osapuolet joko demonisoidaan tai enkelöidään yhteiskunnassa vallitsevan hegemonian puitteissa ja ohjaamana.  Tosin meno ei ole kovin uutta vaan kovinkin porvarilliskonservatiivista jatkumoa kuorrutettuna siistillä määrällä sekulaaria arvoliberalismia. Silti se edustaa tutuksi ja turvalliseksi koetun "status quo":n ja "modus vivendi":n jatkamista jotta kapitaalien omistajien ei tarvitsisi nukkua huonosti.  Mieleni tekisi vielä jatkaa tästä esimerkiksi Anna Kontulan viitoittamalla pikkuporvarillisuutta analysoivalla tiellä mutta jätänpä sen toiselle ajalle ja johonkin tulevaan kirjoitelmaani. Ei Enqvist sentään niin pahasti huitaissut ohi ja yleensä osuu paremmin.

Uiguurit YLEn kynsissä

 YLE/Uutiset on julkaisut sivuillaan jutun Kiinan Xinjiang:n uiguurien kohtelusta. Joku on jossakin saanut käsiinsä muka vuodettuja Xinjiang:n poliisin tiedostoja jotka paljastavat "kaiken" Kiinan hallinnon raakuuksista, paitsi seuraavalla kerralla lisää.  Jutussa ei uhrata juuri ajatustakaan sille, että lähteet olisi tarkastettu tai tuotaisi toisenlaisia näkökulmia.  Vain kevyt maininta kuvien metatietoihin mutta kai YLE:lläkin tiedetään ne helposti manipuloitaviksi?  Kudelmaa nimitetään ylväällä nimellä "tutkivaksi journalismiksi".  Se oli sisällöltään niin propagandistinen ja tarkoitushakuinen, että provosoidun kirjoittamaan kommentin.  Se ei, tietenkään(?), ylittänyt YLE:n sensuurin julkaisukynnystä. Niinpä jälleen julkaisen kommenttini täällä laajennettuna mutta samassa rekisterissä kuin YLE:llekin yrittämäni. 

YLEn jutun klikkiotsikko lupaa ennennäkemättömiä kuvia uiguurien sorrosta.  Kuitenkin valtaosa on kuvia viranomaisten harjoituksista.  Samanlaisisia kuin jotkut, m.l. suomalaisten valmiusjoukkojen, harjoituksista julkaissut: pidätetään ympäröimällä ja estämällä väkivaltainen vastustaminen ja niskurointi sekä pako. Myös YLE on sellaisilla elvistellyt m.m. suomalaisten kriisinhallintajoukkojen valmiuksia mainostaessaan.

Muutenkaan en nähnyt jutussa mitään sellaista mikä olisi jotenkin erityisesti Kiina-spesifistä. Vastaavanlaista vartiointiväkivaltaa harjoitetaan m.m. USA-laisissa vankiloissa. Samaten ihmisten seurantaa harjoitetaan kaikkialla. Myös meillä täällä poliisilla on esim. ATARI-rekisterit ammatti- ja taparikolliselle. Niissä on myös tietoja oikeiden rikollisten lähipiireistä koska harva rikollinen toimii nykyään yksin ja verkottuminen ajan henki.

Kiinalaisilla on myös vakava islamistiterroristiongelma Xinjiang:ssa. Etenkin tällä hetkellä heidän on oltava varovaisia koska Afganistanin Taleban-järjestöllä on enemmän tilaa temmeltää USA:n ja NATO:n tökerön ja epäonnistuneen sodan jälkeen.

Ylen juttu on siis otsikoinniltaan klikkihuoraamista ja sisällöltään pikemminkin läntisen propagandan toistoa jota YLE on jakanut jo aiemminkin.  Yhtään kritiistä suhtautumista lähteisiin ei ollut vaan kaikki "tietovuodosta saatu" oli otettu kritiikittä vastaan.  Asialla ovat olleet muutenkin kovin tutut tekijät: BBC, Der Spiegel, USA TODAY, NHK, Politiken, Le Monde, Mainichi Shimbun, L'Espresso, El País, Dagens Nyheter, Aftenposten ja Bayerischer Rundfunk.  myös "tutkivien" toimittajien "sylttytehdas" ICIJ. Tuttu jengi siis kasassa taas.

Parempaa journalismia odotellessa.