Suomen ulkoministeri T.Soini ja ulkoministeriömme on liittynyt vallankaappaaja J.Guaidón tukijoihin Venezuelan kriisissä. Viimemmäksi vakuudeksi on yhdytty joidenkin EU-maiden julistukseen asiasta.
Tuo vakuutus vaatii Venezuelaan uusia presidentinvaaleja vaikka siellä vasta vajaa vuosi sitten sellaiset käytiin ihan sen perustus- ja vaalilakien mukaisesti. Se julistaa myös tukea J.Guaidolle hänen yritettyään kaapata presidentin vallan ja aseman vastoin maan perustuslakia.
Kaikki tämä samaan aikaan kun julistetaan eri maiden suvereeniuden kunnioittamisen tärkeyttä ja vaaditaan puuttumattomuutta muiden maiden asioihin. Joitakin maita syytetään some-kampanjoinnista ja yhteydenpidosta ehdokkaisiin presidentinvaalien yhteydessä mutta mitä sellainen onverrattuna suoran vallankaappauksen tukemiseen ja uhkavaatimuksiin?
Voiko kaksinaismoralismi olla paksumpaa ja pahemmin löyhkäävää?
P.s. USA:n ulkoministeri M.Pompeo käyttikin paljastavasti Venezuelan vallankaappaajasta nimeä Guiado joka espanjaa osaaville avautuu ohjattuna ja käskytettynä.
---
Julkaisen tämän kirjoituksen pian myös plokissani Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla.
keskiviikko 6. helmikuuta 2019
perjantai 1. helmikuuta 2019
Vaalirauhan julistus
Täten julistan itseäni koskevan
vaalirauhan
Suomen tasavallan eduskunnan ja Euroopan unionin parlamentin vaaleihin
jotka pidetään sen lakien mukaisessa järjestyksessä
vuonna 2019 j.a.a.
Ottaen
huomioon, että vaalikampanjan aikana ehdolla olevien poliitikkojen ja
heitä tukevien luonnollisten ja juridisten henkilöiden puheet ja teot
ovat vain mainontaa ja markkinointia vaalituloksen maksimoimiseksi ja,
että olen äänestyspäätökseni jo hyvissä ajoin aiemmin tehnyt
poliitikkojen aiemman käytöksen, puheiden ja tekojen, perusteella, julistan täten
minä
minä
Jorma Juhani Myyryläinen,
täysivaltainen ja rokotettu Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:

1 §
En anna ehdokkaiden tämän julistuksen antamisen jälkeisten puheiden enkä tekojen vaikuttaa tekemiini äänestyspäätöksiin kummassakaan vaalissa. Velvoitan kuitenkin itseni käyttämään äänioikeuttani ja antamaan hyväksyttävissä olevan äänen kummassakin vaalissa.
2 §
En
kommentoi kenenkään ehdokkaan tai heidän tukijoidensa vaalikampanjoihin
kuuluviksi tulkitsemiani puheita tai kirjoituksia julkisesti.
3 §
Tämä
julistus on voimassa koko tämän maailmankaikkeuden tässä
todellisuudessa siinä laajuudessa johon maailmankaikkeus on ehtinyt
kunakin kampanjoinnin hetkenä laajeta Euroopan unionin parlamentin edustajien vaalipäivää seuraavan aamun aamupuuroon saakka.
4 §
Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla. Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli katson sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.
5 §

Mikäli
kuitenkin tätä julistusta vastaan rikon, ansaitsen kaiken sen mitä
poliittinen vastuu tässä valtakunnassa kaikessa ankaruudessaan päälleni
syytää.
Annettuna
Suomen tasavallan E:n kaupungissa,
Linnunradan galaksissa
1. pvä:nä helmikuuta 2019 j.a.a.
---
Tämä julistus julkaistaan sekä Myyräntyötä-plokissa Google Inc:n Blogger-alustalla että Myyryläinen-plokissa Alma Media Oyj:n Uusi Suomi Puheenvuoro -palvelussa.
Labels:
eduskuntavaalit,
vaalikampanja,
vaalirauha,
vaalit
sunnuntai 18. marraskuuta 2018
Pimppimellakka II
Kirjoitin joku aika sitten kaksinaismoralismista liittyen suhteutumiseen toisaalta venäläiseen Pussy Riot -ryhmään ja toisaalta espanlajaiseen "Coño insumiso" -mielenosoitukseen otsikolla "Todellinen pimppimellakka". Vastaavat oikeudenkäynnit näyttävät saavan siellä jatkoa. Seuraavaksi suosittelisinkin erilaisten pimppimellakkafanien suuntaavan sananvapautta puolustavat toimensa taas takaisin Espanjaan.
Siellä on FEMEN-aktivisteja tuomiolla vuonna 2014 järjestämästään mielenosoituksesta madridilaisessa Almudena:n katedraalissa silloisen pääministerin M.Rajoy Brey:n hallituksen abortinkieltosuunnitelmia vastaan. Suunnitelmia joista he silloin joutuivat kansalaisten, m.l. FEMEN, tiukan vastustuksen takia luopumaan. Katolisten lakimiesten yhdistys vaatii nyt kahden vuoden vankeutta uskonnollisen vihan lietsomisesta ja syyttäjän vaatima tuomio on yhdeksän kuukautta jumalanpilkasta.
Jos pimppimellakka Kr.Vapahtajan katedraalissa Moskovassa on sananvapautta niin eikö myös paljaat tissit Almudenassa mene samaan kategoriaan? Missä ovat siis rohkeat ja alativalppaat sananvapauden puolustajat? Madridissa, ihan EU:n sisämarkkinoilla, olisi puolustettavaa.

Julkaisen tämän myös pian Uuden Suomen puheenvuorossa: http://myyrylainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
Lähteitä:
- https://www.efe.com/efe/english/world/spanish-feminists-face-trial-for-topless-abortion-protest-in-madrid-cathedral/50000262-3814956?utm_source=wwwefecom&utm_medium=rss&utm_campaign=rss#
. https://elpais.com/ccaa/2018/11/16/madrid/1542357838_283965.html
- https://sputniknews.com/europe/201811161069872021-femen-trial-madrid-topless-protest/
- https://femen.org/christian-lawyers-try-to-revise-the-case-of-action-in-almudena-cathedral/

Espanja,
FEMEN,
kaksinaismoralismi,
Pussy Riot,
Sananvapaus
maanantai 22. lokakuuta 2018
Uhrit kaksinaismoralismin kynsissä
Olemme saaneet lukea uutisia kuinka J.Khashoggi:n (جمال خاشقجي) surma Saudi-Arabian Istanbulin konsulaatissa on saanut jotkut n.s. läntisessä arvoyhteisössä (M.Ahtisaaren ilmaus) reagoimaan. Esimerkiksi Deutsche Welle on uutisoinut kuinka sikäläinen liittokansleri A.Merkel harkitsee aseviennin keskeyttämistä joksikin aikaa Saudeille.
Toimenpide huokuu melkoista kaksinaismoralismia sillä aiempi ja edelleen jatkuva saudien sotiminen ja siviilien tappaminen Jemenissä ei ole saanut samanlaisia reaktioita aikaan. Ilmeisesti on kuten P.Siikala omassa plokissaan havaitsi: toimittaja uhrina on ihan eri arvossa kuin kuin tavalliset ihmiset. Hänen havaintonsa perustui tuoreeseen oikeustapaukseen Suomessa mutta sama lainalaisuus näyttää pätevän myös muuten. Tuhannet ja taas tuhannet siviiliuhrit eivät saa kunnon kristillisdemokraattia toimimaan mutta yksi toimittaja uhrina on kriittinen massa.
Toisaalta suomalaisia päättäjiä ei näytä liikuttavan edes toimittajan kohtalo. Todennäköinen perustelu on, että Suomen aseviennillä ei ole merkitystä kun niin pientä on. Tosin usein vedotaan myös työpaikkoihin joista ei voida luopua. Harvoin on niin merkityksettömästä revitty niin merkittävää.
Tällä kertaa merkitsemättömään puuttumisella olisi voitu tehdä poliittinen ele. Niitähän on tehty m.m. koskien Skripal:ien myrkyttymistapausta ja silloin voitiin toimia jopa ennenkuin oli edes tutkimuksia kunnolla aloitettu, pelkkien kuulopuheiden perusteella. Nyt ollaan kuin n.s. "kusi sukassa" kun olisi mitä mainioin paikka profiloitua vapaan tiedotusvälityksen puolustamisessa vaikka jemeniläissiviileistä ei niin välitettäisikään.
Tosin meidän "nilkeillämme" on isäntä seurattavana Rapakon takana. Sieltähän on D.Trumpin suulla ilmoitettu, että selitykset kelpaa eikä toimenpiteitä tarvita. Siis "Business as usual" suomalaisellekin establismentille eikä mitään tarvitse tehdä.
Jotkut toki länsimaissakin ovat havahtuneet pohtimaan ristiriitoja julkisessa poliittisessa käyttäytymisessä. Esimerkiksi britilehti The Guardian on kirjoittanut asiasta. Mutta kovin kevyttä on senkin analyysi, yrittämättäkään tonkia syvemmin esimerkiksi taloudellisia kytköksiä saudien perheyhtiöön Aramco:on ja sen sivutuotemerkkeihin ja liiketoimintayksiköihin kuten Saudi-Arabian valtioon ja sen armeijaan.
Koskahan edes julkisessa keskustelussa päästäisi siihen, että ihan tavallisten ihmisten elämä, jemeniläistenkin, merkitsisi yhtä paljon kuin jonkun toimittajan ja julkimon. On sitten kyse kunniasta, koskemattomuudesta tai hengestä ja elämästä? Ehkä sen jälkeen saisimme edushenkilömmekin toimimaan.
---
Julkaisen tämän kohta myös Uuden Suomen plokissani.

lauantai 15. syyskuuta 2018
Todellinen pimppimellakka
Me olemme saaneet tottua kuinka suomalaiset sananvapauden airueet ovat julistaneet venäläisen Pussy Riot -ryhmän ("pimppimellakka") taistelevan sananvapauden puolesta putinilaista sortoa vastaan.
Nyt kuitenkin likipitäen samaan aikaan Espanjan viranomaiset ovat hyökänneet sikäläisen "Coño insumiso" -marssin (tottelematon tai uppiniskainen pimppi) ja sen puolustajien kimppuun. Marssilla kannettiin suurta muovista pimppiä kuin neitsyttä Mariaa itseään rukoiltiin p.pimppiä.
Viimeisin vaihe on, että näyttelijä Guillermo "Willy" Toledo Monsalve on pidätetty hänen kansalaistottelemattomuuttaan jäätyä saapumatta oikeuteen jossa häntä olisi syytetty uskonnon pilkasta kun kapinapimppiä puolustaakseen oli kertonut "paskovansa jumalaanne ja olevan paljon pa**aa neitsyt Marian dogmillekin" (vap.suom. esp. alkup. tekstistä:"Yo me cago en Dios y me sobra mierda para cagarme en el dogma de la 'santidad y virginidad de la Virgen María'").
Erilaisten asioiden, m.l. jumalat, päälle paskominen on vanha espanjalainen tapa kirota samoin kuin muiden maitoon, äitien päälle j.n.e. Mikä tahansa pyhänä pidetty kelpaa. Onpa yksi heidän lempijoulukoristeistaankin kakkiva paimen.
Nyt sikäläinen katolilaisuskovaisten lakimiesten yhdistys on saanut oikeuslaitoksen liikkeelle diktaattori Francon aikaisten lakien perusteella syyttämään sananvapauden puolustajia.
Missä ovat siis suomalaiset sananvapauden puolustajat? Eikö pitäisi nousta yhteiseen rintamaan francolaisia sortajia vastaan ihan EU:n sisämarkkinoilla? En ole kuitenkaan nähnyt juttuakaan tiedonlevitteissä, en vale- enkä tosilevitteissä, en YLE:ssä enkä MV:ssä.
Jutusta ovat kertoneet englanniksi m.m.:
- brittiläinen The Independent
- venäläinen Sputnik
- espanjalaisen El Pais:n englanninkielinen versio
Motto: "I disapprove of what you say, but I will defend to the death your right to say it" (E.B.Hall; The Friends of Voltaire; 1906)
---
Julkaisen tämän pian myös Uuden Suomen Puheenvuoro-palstan plokissani.

Guillermo Toledo,
Pussy Riot,
Sananvapaus,
tiedotusvälineet
tiistai 28. elokuuta 2018
Äärioikeisto vie - vasemmisto ei edes vikise
Jälleen valtamedian uutisvirta näyttää kiertäneen nykyisessä menossamme kuvaavan tapahtuman.
Ruotsissa sikäläinen Sosiaalidemokraattinen ammattiliitto LO, akateeminen ammattiliittoyhtymä TCO ja Ruotsin elinkeinoelämän keskusliitto ovat yllättäen esittäneet sopimusta ”ruotsalaisen mallin pelastamiseksi” lakko-oikeutta rajoittamalla. Taustalla on kiista kuka saa edustaa satamatyöläisiä Göteborgin satamassa mutta seuraukset kauaskantoisemmat.

Mutta tälläisten todella tärkeiden kysymysten asemesta Ruotsin tilanteesta nostetaan kuitenkin esille vain se mistä ääliöoikeisto, siis pääasiassa sikäläinen Sverigedemokraatterna, haluaa keskustella eli öyhötetään maahanmuutosta ja sen lieveilmiöistä kuten juurikin SD:n suosiosta tulevissa vaaleissa.
Ovatko kaikki ja etenkin vasemmistolaiset, vasemmistoliittolaiset kuin muutkin vasemmistolaiset, menneet tässä äärioikeiston ansaan?
Kukaan ei edes
huomaa kuinka tälläkin hetkellä Ruotsissa on pidätettynä
aktiiveja jotka olivat menossa niiden harvojen tilanteen huomanneiden
ja siihen reagoineiden Strike Back- sekä sitä seuranneeseen antifasistiseen Kämpa Stockholm -mielenosoitukseen. Ikäänkuin
mielenosoittaminenkin olisi jo rikollista sillä nuo ihmiset ovat
kiinniotettuina, ei siis pidätettyinä tai syytettyinä, epäiltynä maahanpyrkimisestä rikollisessa tarkoituksessa. Mukana lienee myös
suomalaisia.
Tuo mielenosoitus
pidettiin 25/8 eli viime lauantaina. Täältä Suomesta katsottuna
täydessä hiljaisuudessa. Itse huomasin sen Varisverkoston kautta. Mutta sen sijaan ihmetellään kuin SD
menestyy silloin kun kukaan ei tee millekään mitään työnantajien
hivutuksen edessä ay-liikkeen huippujohto vain myötäilee heitä. Tai jos joku harva tekeekin niin ollaan kuin
kuin se kuuluisia k**i siinä kuuluissa sukassa ettei vain kukaan
meitä huomaisi ja vaatisi puolustamaan työläisten oikeuksia.
Onko syytä ihmetellä jos työnantajat vievät kuin sikaa säkissä. Eikö silloin ole pikemminkin selvää miksi tyytymättömät ihmiset lähtevät niiden mukaan joilla on esittää selkeä vihollinen, vaikkakin väärä. Ehkäpä jos puolueiksi ja ammattiyhdistysliikkeeksi järjestäynyt vasemmisto ottaisi lusikan takaisin kauniiseen käteensä ja alkaisi ajaa tavallisten työtätekevien ihmisten etuja niin ääliöoikeistolaiset jäisivät nuolemaan näppejään.
---
Julkaisen tämän myös Uuden Suomen Puheenvuoro-palstan plokissani.
Labels:
Ay-liike,
lakko-oikeus,
Ruotsi,
tiedotusvälineet,
vasemmisto,
äärioikeisto
maanantai 11. kesäkuuta 2018
Imperiumin vastaisku kohti hyvinvointivaltiota
YLE on tänään julkaissut nettisivuillaan dosentti Jari Ehrnroothin kolumnin otsikolla "Hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän". Se provosoi minua niin, että aloin rustaamaan YLEn poikkeuksellisesti tuohon juttuun tarjoamaan keskusteluun kommenttia. Kun vastauksestani sukeutui laajempi kuin ensin ajattelin, päätin muotoilla sen tännekin.
Ehrnrooth mainostaa jutussaan itsenäistä ajattelua mutta toistaa kuin papukaija Eteläranta-10:n ohjelmaa. YLE selviäisi julkisen palvelun verokustanteisena tuuttina halvemmalla kopioimalla hänen pakinoidensa tilalle STK:n, EK:n jamikäsemilloinkinonollutnimeltään ohjelmapapereita pakinapalstallaan. Mitään itsenäistähän tässä kirjoituksessa ei ole.
Ehrnroothilla ja taustajoukoillaan on kummallinen käsitys kuinka apua tarvitsevien tulisi selvitä yksin. Siksihän he apua tarvitsevat kun eivät selviä yksin. Hän siis yrittää kääntää tätäkin tilannetta ympäriämpäri jotta avuntarvitsijat voitaisi syyllistää onnettomasta asemastaan.

Sikäli Ehrnrooth on oikeassa, että työllisyyttä pitäisi parantaa. Se on ihan totta. Hän voisikin pitää saarnaansa Eteläranta-10:ssä EK-laisille isännilleen jotta he palkkaisivat ihmisiä töihin jos oikeasti on työpaikkoja joihin työllistyä. Työllistyminen kun ei ole mahdollista ilman, että joku työllistää nykyisissä palkkaorjuuden oloissa.
Mutta väärässä Ehrnrooth on syyttäessään taannoisista kriiseistä sosiaaliturvaa. Syyllinen oli finanssikapitalismi jota pyörittävät spekukantit ajautuivat keskinäiseen luottamuskriisiin aiheuttaen rahoituskriisin. Sen seurauksena oli BKT:n lasku, osittain sosiaaliturvan tarpeen nousu ja laskennallinen tilanne jossa sosiaalimenojen osuus nousi suhteessa BKT:een. Molemmat, BKT ja sosiaaliturvan kokonaismenot, ovat laskennallisia suureita eikä tilanne aiheutunut sosiaaliturvan rakenteesta eikä tasosta vaan finanssispekulaatioista ja banksterien toiminnasta.
Ehrnrooth haukkuu erimieltä olevia vanhanaikaisiksi mutta vetoaa itse vielä vanhempiin ajatuksiin mainostaessaan n.s. klassista liberalismia. Hänen vanhentuneena halveksimansa marksilaisuus on sen edelleenkehittelyä. Sitä hän tuntuu syyttävän monien ihan kapitalismista johtuvien syiden takia. Toisaalta hänen kirjoituksistaan ei juurikaan tunnista myöskään tuon klassisen liberalismin aineiksia vaan pikemminkin nykyaikaisen talousliberalismia, libertarismia.
Ehrnrooth ei näe, että hänen haukkumansa hyvinvointiyhteiskunta on itseasiassa osa läntisessä Saksassa II Maailmansodan jälkeen kehitettyä, silloisen ensin valtiovarainministerin ja myöhemmin liittokanslerin K.Adenauerin nimiin laitettua kontrolloitua kapitalismia. Sitä myös sosiaaliseksi markkinataloudeksi (soziale Marktwirtschaft) nimitetään. Täällä Suomessa tunnetaan myös nimitys "vastuullinen markkinatalous" jota Kokoomuksen n.s. remonttimiehet yrittivät markkinoida 1960-luvun lopulla. Aatteellisesti se taidetaan tuntea sosiaaliliberalismina. Ehrnrooth sen sijaan näyttäisi olevan enemmän laizzes-faire miehiä.

Mutta ennenkaikkea meidän tulisi muistaa, että Ehrnroothin väittämistä huolimatta, meidän hyvinvointivaltiomme tai -yhteiskuntamme, jota oikeastaan pitäisi nimittää pahimman pahoinvoinnin oireiden siivoiluksi, ei ole mikään erityinen osoitus sosialismin soveltamisesta tai marksismista t.m.s.. Ne on rakennettu tilanteessa jossa toki K.Marxin, F.Engelsin et al ajatuksiin pohjautuva työväenliike on pakottanut pääomien omistajat edes hieman osoittamaan sosiaalista mieltä ja sääliä NL:n pelossa. Nyt kun se pelko on hälvennyt ehnrothtit & kmpnit uskaltautuvat hyökkäämään aikaansannosten kimppuun ja yrittämään palaamista aiempaan rosvokapitalismiin.
Olisikin toivottavaa harjoittaa yhteiskunnallista analyysiä syvemmin asioihin perehtyen kuin Ehrnroothin tavoin vain EK:n mantraa toistaen. Erityisesti sellaista toivoisi YLE:ltä, meidän kaikkien verorahoilla kustannettavalta julkisen palvelun tiedonvälittäjältä. Tai mielipiteitä, jollainen Ehrnroothinkin kirjoitus on, levittäessään olemaan tasapuolisempi ja tarjoilisi niitä myös poliittisen kirjon toiseltakin reunalta.
---
Julkaisen tämän kirjoituksen myös Uuden Suomen Puheenvuoro-sivustolla olevassa plokissani: myyrylainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)