Ratelit kampanjoi

Vaalirahoituslain (273/2009) ja puoluelain (10/1969) mukainen "kampanja-aika" kevään -27 eduskuntavaaleihin alkoi sunnuntaina 18/10 -26 joten minunkin lienee laittaa jokunen sana peräkkäin kampanjoinnista, ennenkuin hiljenen vaalirauhaani.

Olen perinteisesti pyrkinyt välttämään julkista kannanottamista vaaleista vaikka toki,

tietenkin, äänestän ja tunnustan kannattavani vasemmistolaisia, sillee mihinkään puolueeseen sitoutumattomattomasti.  Silti olen jo vuosia julistanut itselleni vaalirauhan, yleensä joitakin viikkoja ennen vaalipäivää ja niin tulen tekemään nytkin lähempänä vaalipäivää.  En sen aikana ota julkisesti kantaa vaaleihin liittyviin kannanottoihin tai kampanjatekoihin.  Sitä ennen kuitenkin katson sanani olevan vapaa provosoitua oman mieleni mukaan myös suoraan vaaleihin liittyvissä asioissa.  Niinpä nyt haluan puuttua aiheeseen joka tämän ad hoc kampanjoinnin aikana ja jo ennen sitä on pistänyt erityisesti silmiini ja korviini.  Se ei tokikaan ole ihan ihka uusi ilmiö mutta erityisesti nyt tunkeutunut huomiopiiriini: hallituspuolueiden differentioituminen oppositioksi hallituksen sisältä, jonkinlainen "intraoppositioituminen".  Joku voisi nimittää sitä myös vanhakantaisella agraarilla ilmaisulla "kaksilla rattailla ajamiseksi".

Petteri Orpon ja Riikka Purran johtama "ratelihallitus" 1) on ollut riitainen ja eriperäinen jo alusta lähtien.  Lähtihän siihen mukaan Kokoomus, joka aiemmin ennen edellisiä -23 vaaleja vannoi ettei tee yhteistyötä Perussuomalaisten kanssa ja myös SFP on myös mainostanut periaatteellisia erojaan Perussuomalaisten kanssa.  Mukana roikuu myös Kristillisdemokraatit jotka toisaalta ovat "hyvää pataa" PS:n kanssa mutta arvoiltaan risitriidassa arvoliberaalimpien SFP:n ja joidenkin kokoomuslaisten kanssa.  Niinpä ne vain saivat aikaan Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) haluaman n.s. "hyvän hallitusohjelman" ja ovat sen jälkeen ajaneet kurjistamispolitiikkaa yhteistuumin hajottaen n.s. hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita, työmarkkinoita, tuhoten koulutusta j.n.e. sekä samalla kiihdyttäen asevarustelua.

Vaikka hieman enemmän Kokoomuksen kuin Perussuomalaisten puolella olevat n.s. "bulevardilehdet", m.m. Ilta-sanomat, välittävätkin Kokoomuksen viestiä heidän vasta aloittavan niin onhan molemminpuolinen nokittelu ollut näkyvissä jo pidempään.

Mitä tämä siis on? - Ensikevään eduskuntavaalien lähestyessä on kunkin alettava profiloitua ja differentioitua muista samoissa sakeissa ja kalseissa vesissä kalastelevista.  Silloin sordiinona löysätään ja diskurssien rekisterit avataan.

Muutamia esimerkkejä:

- Perussuomalaisten suhtautuminen Garden Helsinki -kohuun ja polttoaineiden hintatukipakettiin. 

-  SFP:n yritys irtautua Perussuomalaisista. 

- Kokoomus tekemässä eroa aikaisemmasta rasisminvastaisuudestaan maahanmuutto-ohjelmallaan. 

- PS:n ja SFP:n väliset: Toinen ei halua samaan hallitukseen ja toinen pyrkii kiistämään toisen pyhän porvarillisuuden. 

- Kokoomuksesta taas "Partanen linjaa podcastissa, ettei kokoomuksen pidä enää tässä vaiheessa toimia päähallituspuolueen roolissa, vaan näyttää omia arvojaan."  Kyseinen Karoliina Partanen on sosiaaliturvaministeri ja Kokoomuksen toinen varapuheenjohtaja.

Esimerkkejä löytyisi lisää "pilvin pimein" mutta nuo riittäkööt sillä ne näyttävät havaitsemani linjan emmekä ole vielä kokeneet kuin aivan kampanjoinnin alkulämmittelyä.  Lisää saanemme vielä kokea kun kampanjointi tiivistyy.

Nykyinen hallituskoalitio on kunnostautunut erityisesti elinkeinoelämän, yritysten ja työnantajien etujen ajajana.  Se on huonontanut sosiaaliturvaa, terveydenhoitoa, koulutusta, AY-liikkeen asemaa ja työläisten mahdollisuuksia toimia etujensa puolesta.  Linjaansa se on perustellut velkaantumisen lopettamisella ja kaikella taloushyvällä mutta todellisuudessa talous on sakannut, työllisyys on EU:n kärkeä, velka on kasvanut ennätyslukemiin ja samaan aikaan köyhien määrä kasvaa.  Lisäksi hallitus, etenkin Kokoomus, on sekaantunut erilaisiin korruptioskandaaleihin rahoittajiensa kanssa. Vyyhti alkoi avautua Garden Helsinki -hankkesta ja viimeisimpänä lie Google:n datakeskusten ympärys.  Korruptio ei ole vain Kokoomuksen päänsärky sillä muutkin on saaneen osansa, myös Riikka Purra vaikkei haluakaan avautua aiheesta.  Hallituspuolueilla ei siis ole politiikallaan mahdollista elvistellä äänestäjille eikä yhtenäinen hallitusrintama tuo etua vaaleihin, vaikka Eteläranta-10 2) kiittää.

Mielipidetiedustelut kertovat Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vaihtavan kannattajia ja kaikki valuttavat kannattajiaan oppositiolle.  Hallitus on myös epäsuosituin vuosikymmeniin.  Kukin puolue siis näkee tarpeensa eriyttää itsensä hallituksesta ja kumppaneistaan siinä.  Taktiikakseen ne ovat valinneet siirtymisen äärioikeiston sameille vesille kalastamaan rasismilla ja ksenofobialla.  Silloin ne kisaavat argumenteilla kuka oli ensin ja onko muut yhtä uskottavasti ja riittävästi erilaisia vastaan.  Osansa tästä kiistasta sijaiskärsijöinä saavat värilliset, "väärä"-uskoiset (lähinnä muslimit) ja LGBT++ -väki 3) sekä tietysti vasemmiston woket 4), kulttuurimarksilaiset 5) ja DEI-väki 6).

Vasemmiston tulisi osata nähdä tilanteen läpi eikä antautua porvarien keskinäiseen kisaan siitä kuka on uskottavimmin äärioikealla.  Siinä mutapainissa voi vain hävitä sillä oikeisto on siellä kotonaan.  Pitäisi osata ja etenkin malttaa mennä omilla paremmilla ohjelmilla, niin tavallisten ihmisten toimeentulon, sosiaaliturvan ja koulutuksen suhteen, rauhaa unohtamatta. 

Ja ennenkaikkea meidän tavisten, vaalikarjan, pitäisi nähdä oikeiston kampanjoiden juhlapuheiden läpi heidän tavoitteensa jatkaa Elinkeinoelämän kurjistamispolitiikkaa.  He alkavat lähennellä kapitalismin vaihetta jossa omistajien on yritettävä viedä "viimeisetkin siemenperunat" ja "tuhkat mummojen hellojen pesistä".  Kuvailin tätä kehitystä m.m. aiemmin kirjoituksessani "Ääliöoikeiston nousu - toivottavasti pian myös tuho" jossa näkökulma oli kapitalismin, toivottavasti, viimeiset vaiheet ennen siirtymistämme eteenpäin.  Jos kykenemme vastustamaan nykyisissä oikeiston kampanjoissa näkyvää siirtymistä äärioikealle, voi(ne)mme selvitä vähemmin vaurioin tulossa olevasta mullistuksesta tulevaan, kapitalismia seuraavaan maailmanaikaan.  Ja ennen kaikkea arkemme on lyhyemmälläkin tähtäyksellä helpompaa ja toimeentulo löysemmässä.

Ps: Olen käsitellyt kapitalismin jälkeistä aikaa eräistä näkökulmista parissa aiemmassa kirjoituksessani:

- Post-kapitalistinen maailma (1/6 -26)

- Kapitalismin jälkeinen maailma, II osa (1/9 -26)

---

1) Rateli eli mesimäyrä (Mellivora capensis) on on Afrikassa ja Länsi- ja Etelä-Aasiassa tavattava näätäeläin. Riikka Purra on tunnustanut ihanne- eli n.s. totemieläimekseen. Sehän ei välitä kimppuunsa käyvistä saalistajista tai puolustautujistä.  Mesimäyrä tunnetaan meemiksi muodostuneesta vuonna 2011 nettiin ladatusta YouTube-videosta ”The Crazy Nastyass Honey Badger”, jossa mesimäyrä touhuaa pienistä välittämättä ja juontajaääni toteaa ihastuneena "Honey Badger Don't Give a Shit" (Mesimäyrä ei välitä pa**aakaan). Eläimen sinnikkyys on liitetty eräisiin poliitikkoihin, jotka ovat ottaneet siitä oppia. Steve Bannon:n (s. 1953) Breitbart-uutissivusto käytti meemin lausahdusta mottonaan ja Bannon näki myös Donald Trump:ssa (s. 1946) mesimäyrän ennen heidän riitautumistaan.  Purrakin lie omaksunut sen noista kansainvälisistä Alt-Right -ympyröistä.

2) Eteläranta-10 viittaa Elinkeinoelämän keskusliittoon (EK) sillä sen pääkonttori sijaitsee Helsingissä osoitteessa Eteläranta 10.

3) LGBT++ -väki tarkoittaa erilaisten sukupuolivähemmistöjä sekä heidän tukijoitaan, m.m. Bride-liikkeessä.  Lyhenne tulee erilaisia erilaisuuksia kuvaavista sanoista Lesbo, Gay, Bisexual, Trans-sexual ja usein mukana on myös Queer.  Lisäksi +-merkit kuvaavat ryhmittymiä olla myös muita. Heistä puhutaan myös lipputunnuksensa mukaan sateenkaariväkenä.

4) Woke on lyhenne englannin kielisestä sana "awoke" eli "olla hereillä".  SIllä kuvataan ihmisiä jotka ovat tietoisia yhteiskunnallisista epäoikeudenmukaisuuksista ja toimivat niiden korjaamiseksi. Näkökulma on on erityisesti vähemmistöjen mutta intersektionaalisesti eli huomaten monet yhtäaikaisesti samaan suuntaan vaikuttavat sortosuhteet: esimerkiksi tummaihoisia köyhiä naisia sorretaan kolmen eri tekijän suhteen eli ihonvärin, köyhyyden ja naiseuden takia.  Äärioikeisto käyttää termiä haukkumanimenä.

5) Kulttuurimarksilainen on oikeiston käyttämä parjaava yleisnimitys vasemmistolaisesti ajattelevista.  Käsiteellä tarkoitetaan salaliittoteoriaa jossa vasemmistolainen politiikka hallitsee sosiaalisissa instituutioissa, yliopistoissa ja kulttuurissa. Sanan taustalla on myös antisemitistisiä uskomuksia joiden mukaan erityisesti juutalaiset intellektuellit yrittäät horjuttaa länsimaista kulttuuria: Karl Marx oli taustaltaan juutalainen ja samoin kuin monet salaliittoteorian keskiössä olevat filosofit "Frankfurtin koulukunnassa" jolla tarkoitetaan Frankfurtin yliopistoon 1920-luvulla perustettua Sosiaalitutkimuksen instituuttia "Institut für Sozialforschung" (IfS).  Sen keskeisiä hahmoja Max Horkheimerin ohella olivat m.m. Theodor Adorno, Herbert Marcuse, Erich Fromm, Leo Löwenthal ja Friedrich Pollock. Myöhemmin johtaviksi teoreetikoiksi on noussut m.m. Jürgen Habermas.

6) DEI on lyhenne sanoista Diversity, Equity ja Inclusion eli suomeksi "Moninaisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus".  SIllä tarkoiteaan ihmisten yhtäläistä kohtelua, etenkin henkilöstöpolitiikassa mutta myös muuten yhteiskunnassa.  Se pitää sisällään myös syrjittyjen aseman korjaamista n.s. "positiivisella syrjinnällä" jossa sillä on juurensa.

Rauhanpuhe takaisin!

Urho Kekkonen (1900-1986) aikoinaan sanoi ettei Suomen pidä olla maailmalla tuomari vaan lääkäri.  Sitä hän käytti m.m. selittäessään miksei läntisten agitaattorien matkassa riekuttu NL:n kimpussa vaan pyrittiin rauhantahtoiseen ulkopolitiikkaan, neuvotteluihin ja rauhanturvaamiseen.  Samoin Sauli Niinistö (s. 1948) halusi meistä "rauhanvälityksen suurvallan".  Molemmat, etenkin jälkimmäinen toki vain juhlapuheissa ja erilainen sordiino päällä erilaisissa tilanteissa.  Molemmat kannat on nyt muutettu muotoon "me emme halua olla rauhanvälittäjiä vaan sodanlietsojia".

On siirrytty rauhanpuheesta sotapuheeseen, ihan George Orwell:n (1903-1950) romaanissaan "Nineteen Eighty-Four" esittämän kaksoisajattelun ja uuspuheen 1) sloganin "Sota on rauhaa" mukaisesti.  Meillä vallalla oleva (porvarillinen) hegemonia 2) on onnistunut vaientamaan rauhasta puhumisen ja nostamaan sotapuheen päälimmäiseksi.  Meidän poliittinen eliittimme keskittyy vain sotaan, sen mahdollisuutena ja siihen varustautumisena, ikäänkuin sota olisi välttämättömyys.  Kapitalismissa se onkin, sijoitus ja keino järjestellä markkinoita.  He ratsastavat taas ajopuulla 3) sillä heillä ei ole itsekritiikin häivääkään jotta huomaisivat, ainakaan julkisuudessa, omaa osuuttaan sodanlietsonnassa.  Kaikki on propagandassa aina kohteeksi valitun, tälläkin kertaa Venäjän (aik. NL:n) syytä.  Oikeasti se on suomalaisen poliittisen ja sotilaallisen eliitin pitkä linja.  Jo ennen itsenäistymistä suomenmieliset kiihkoilijat rakensivat myyttiä perivihollisesta mutta omistava luokka laajemmin meni mukaan vasta NL:n Lokakuun vallankumouksen 1917 jälkeen kun markkinatilanne muuttui.  20- ja 30-luvuilla osana isänmaallista kiihkoa soturikunnia oli keino differentioitua suomalaiseksi tiedonlevitystä hallitsevien puheissa ja kirjoituksissa.  Suomen häviö ja NL voittajien puolella IIMS:ssa menoa hieman häiritsi mutta NL:n romahduttamisen jälkeen se on pikkuhiljaa hivutettu jopa valtajulkisuuden pintakuohuihin ollen nyttemmin sen valtavirta, vietyään meidät mukaan jopa NATO:on.

Sotadiskurssin ilmentymiä ovat suora puhe sotilaallisen varustautumisen puolesta, sotilaallisen turvallisuuden nostaminen valtiovallan ensisijaiseksi tehtäväksi ja taloudellisen toiminnan näkeminen n.s. "huoltovarmuuden" ja "kokonaisturvallisuuden" kautta, henkistä sotavarustautumista unohtamatta.  Jopa ihmisten terveys nähdään kykynä lähteä sotaan.  Toisaalta rauhanvälitys ja -turvaaminen ovat kadonneet valtajulkisuudesta, tasavallan presidenttiä myöten.  Rauhanturvaaminenkin nähdään pikemmin osallistumisena lännen (lue: USA:n) sotahankkeisiin, eufemismilla "kriisinhallinta".  Esimerkiksi osallistumisemme Afganistanin sotaan 2001-2021 esitettiin ensin meillä rauhanturvaoperaationa kun muut osallistujat rehellisesti tunnustivat olevansa sotimassa.  Sen käytyä epäuskottavaksi, siirtyivät puhumaan "kriisinhallinnasta", vaikka siellä ei mikään ollut hallinnassa. 

Si vis pacem, arguere pace!

Mitä siis tulisi tehdä?  Miten saamme puheet käännettyä taas rauhan suuntaan?  Millä saamme ihmiset kiinnostumaan siitä miten saavutamme kestäviä rauhoja maailman sotiin?

Pitäisikö levittää sodanpelkoa revittelemällä sotien kauheuksia?  Näyttää kuvia ja videoita kuinka sodan uhrit vaikeroi suolet sylissä ja kuinka ruumiita pinotaan kasoihin taisteluiden jälkeen? Kuten saivat aikoinaan USAn lopettamaan Vietnamin sodan?  Silloin näyttivät televisiota myöten sodan kauheuksia, m.m. kuvaa napalmilla poltetusta alastomasta pikkutyttöstä 4).  Nykyään moinen on liian hirveää ihmisille näytettäväksi mutta itse sotiminen ei ole kun voidaan itse tappaa piilossa ja demonisoida toinen osapuoli.  Vai riittääkö jo nykyään ihmisten tajunnan avartamiseen muut, pehmeämmät keinot?

Vähintään pitäisi saada lopetettua sankarpalvonta jossa sotureita nostetaan kansakunnan kaapin päälle.  Kumota Charles Chaplin:n (1889-1977) kriittisesti osoittama sankaruus: hän sanoi Ritari Siniparran 5) puolustuspuheessa että "jos tappaa muutaman, on rikollinen mutta jos tappaa tuhansia, on sankari".  Tuo sitkeä sankarkuva olisi jo aika rikkoa.

Jokaista maailman kriisiä tulisi, ainakin edistysmielisten, lähestyä rauhan kannalta: miten päästä rauhaan ja saavuttaa se kestävänä, perustaen sen "jakamattomaan turvallisuuteen" 6).  Ei pitäisi sortua sotaliittojen propagandaan kuten "Rauhaan voiman kautta" -iskulauseisiin ("Peace Thru Force") joita m.m. kuulemme EU:n ja NATO:n johtajilta.  Eikä median suosimien n.s. "nojatuolikenraalien" spekulointeihin sotakentän tapahtumisesta ja hyökkäysnuolista tuššitaululla.  Sen sijaan pitäisi pureutua rauhanvälitykseen ja ongelmien rauhanomaiseen ratkaisemiseen, esimerkiksi Johan Galtung:n (1930-2024) menetelmien avulla.  Niissä pyritään ymmärtämään kriisien juurisyitä ja katsomaan asioita myös muista kuin omasta näkökulmasta.  Meidän tulisi jaksaa tuoda rauhan näkökulma esiin aina kun kuulemme aseiden ja teleketjujen kalinaa.  Nähdään se vaikka sodanvastaisena resilienssinä, kykynä vastustaa tappamista ja tuhoamista.

---

1)  Kaksoisajattelu (doublethink) ja uuspuhe (new speech) ovat George Orwell:n (oik. Eric Blair; 1903-1950) käsitteitä romaanistaan "Nineteen Eighty-Four" (1949; suom. Oiva Talvitie (1897-1965): "1984"; 1950).  Ensinmainittu tarkoittaa kykyä samanaikaisesti pitää kahta päinvastaista uskomusta ja hyväksyä molemmat totuuksina.  Jälkimmäinen taas poliittista puhetta jossa vanhoille sanoille annetaan uusia, poliittisesti tarkoituksenmukaisia merkityksiä ja keksitään samaan tarkoituksen uusia, poliittisesti sopivia ilmauksia (vrt. "arvopohjainen realismi" y.m.).

2) Porvarillinen hegemonia Antonio Gramsci:n (1891-1837) hegemoniateorian käsite jonka mukaan yhteiskunnassa hallitseva porvarillinen luokka hallitsee myös yhteiskunnallisen keskustelun aiheita: mistä puhutaan, miten puhutaan ja mihin johtopäätöksiin tullaan ("Quaderni del Carcere"; 1947; suom. "Vankilavihkot"; 1979).

3) Ajopuuteoria on heti IIMS:n jälkeen esitetty selitys joutumisellemme mukaan siihen.  Olimme muka kuin ajopuu koskessa, mukana ilman omia aikeita sotimaan. Ajatuksen lie esittänyt ensimmäisenä Naysi-Saksan suurlähettiläs Vipert von Blücher (1883-1963) ja innokas sen esittelijä oli professori Arvi Korhonen (1890-1967) jolta se levisi laajaan käyttöön Suomessa ja ulkomailla.  Teoria kumottiin 1960-luvulla.

4) Kuva Phan Thị Kim Phúc:sta (s. 1963), etelävietnamilaisesta tytöstä kesäkuussa 1972 on eräs ikonisimmista sodan kauhuja paljastavasta kuvasta.  Siinä alaston Kim juoksee kohti kameraa pahasti napalmin polttamana.  Kuvan otti Associated Press:n (AP) kuvaaja Nick Ut (s. 1951, oik: Huỳnh Công Út) Trảng Bàngin kylässä, etelävietnamissa.  Hän voitti sillä m.m. Pulitzer:n ja World Press Photo:n palkinnot vuoden lehtikuvasta.

5) Ritari Siniparta (ransk: "Barbe Bleue") on ranskalainen tarina, joka kertoo aatelisesta sarjamurhaajasta ja hänen liian uteliaasta vaimostaan. Tarina julkaistiin kirjallisena ensimmäisen kerran Charles Perrault:n (1628-1703) kokoelmassa "Histoires ou contes du temps passé" (1697). Charles Chaplin teki tarinasta kapitalismia kritisoivan elokuvan vuonna 1947 nimellä "Monsieur Verdoux" (suom: "Ritari Siniparta").

6) Jakamaton turvallisuus on OSCE:n aikoinaan esittelemä konsepti jonka mukaan kenenkään turvallisuus ei voi perustua jonkun muun turvattomuuteen. Sittemmin OSCE on ollut konseptistaan melko hiljainen sillä se ei "istu" nykyiseen sotahakuiseen maailmanpolitiikkaan. Pääsihteeri Marc Perrin de Brichambaut:n (s. 1948) pitämä puhe “The Indivisibility of Euro-Atlantic Security” OSCE:n "18th Partnership for Peace Research" seminaarissa Wienin diplomaattiakatemiassa 4/2 -10 selvittää konseptia vaikka toki hieman ristiriitaisesti.

Sota ja rauha investointeina liiketoiminnassa

Olemme saaneet seurata USAn ulkopolitiikan kiemuroita nykyisen presidentin Donald Trump:n johdolla, siltä osin kuin presidentti sielläkään oikeasti johtaa.  Siitä on normaaliin tapaan etsitty muutoksia ja hänelle tyypillisiä piirteitä joilla henkilöidä politiikkaa ja maailman tapahtumia. Oikeasti maailmanpolitiikan historia kulkee pitempinä kehityskaarina ja jatkumoina kuin yksi presidentti. Hänkään ei koskaan toimi yksin vaikka kaikilla toimilla on tekijänsä eikä mitään tapahdu passiivissa. Niinpä USAn nykyisestä tempoilevalta näyttävästä politiikasta voi löytää yleisiä piirteitä ja niiden kehityksiä. Yksi niistä on vallan ja voimankäytön tavat ja muutokset niissä. Tällä kertaa yritän pureutua niihin, unohtamatta että yksi tapa toimia on hämärtää sekavuudella ja yllättävillä käänteillä mitä oikeasti tavoitellaankaan.

Vanha ja historiassa perinteinen tapa on aiempina aikoina ollut vallanpitäjien lähteä ja viedä armeijansa sotaretkelle kohti kunniakkaita voittoja ja niiden tuloksena ryöstää mitä irti lähtee raahaten se kotiin omiksi rikkauksiksi. Mutta jo Tšingis-kaani (1162/1167-1227) 1) tajusi että pelkää ryöstämistä, säännöllistäkin, kannattavampaa on jatkuva verottaminen.

Tšingis-kaanin kehittämän (ei keksimän) järjestelmän rinnalla toki jatkui perinteinen ryöstäminen.  Jonkinlaisena jatkumona sille voi nähdä myös kolonialismin.  Siirtomaista vietävien resurssien virran jatkuvuuden takaamiseksi ei riittänyt pelkkä verovasallius ja pelko kostoretkistä.  Piti kehittää hallinnollinen järjestelmä jossa siirtomaaisännät hoiti vallanpidon ja hedelmät kun likaisen työn hallinnossa tekivät paikallisista nostettu rälssi puristaen tavallisista ihmisistä mitä irti lähti.  Tämä kehitys jatkui pitkälti 1900-luvulle. jolloin etenkin II Maailmansodan jälkeen siirryttiin tapaan jossa ei enää niinkään valloitettu alueita vaan resurssien hallintaa.  Esimerkiksi Saksalaista teollisuutta siirrettiin ylikansallisten USA-laisyhtiöiden haltuun ja jotkut vähemmän natsismissaan ryvettyneet ja muuten hyödyllisiksi katsotut saksalaiset kapitalistit saivat pitää omistuksiaan kunhan alistuivat uuteen järjestykseen.  Myös taitavat asiantuntijat oli kysyttyä tavaraa.  Eikä USA-laiset ainoita olleet vaan muutkin liittoutuneet haalivat kykejensä mukaan.

II Maailmansodan jälkeisessä maailmassa siirtomaaisännät luopuivat suorista maa-alueiden omistuksista antaen siirtomailleen näennäisiä itsenäisyyksiä vanhojen vasalleiksi kasvatettujen paikallisten käsissä.  Niinpä muodostettiin etnisesti kummallisia valtioita siirtomaa-aikaisine rajoineen ja valtaan nostettiin joku klaani joka oli tarjonnut palveluksian jo aiemminkin.  Erilaiset vapaustaistelut kukistettiin väkivallalla vaikka niitä Neuvostoliitto auttoikin kunnes sen romahduttamisen jälkeen keinotekoisten aatteiden, kuten n.s. arabisosialismin 2), kannattelemat rakennelmat romahtivat.  Jäljelle jäi suurvaltojen ylläpitämä neokolonialistinen tilanne jossa nautinnan hoitavat ylikansalliset suuryhtiöt ja niiden asemaa turvasi kaikessa erityisyydessään "maailman poliisi" USA.  Siellä on vielä edelleenkin lisäksi suuri aseteollisuus eli n.s. sotateollinen kompleksi 3), ylläpitämässä sotimista sille sopivissa maailmankolkissa kuluttamassa sen tuotteita ja taaten sen omistajille messevät voitot.

Nyt XXI vuosisadalla tilanne on muuttunut edelleen.  Aiempien ylikansallisten yhtiöiden hallitsemaa maailmaa on kehitetty malliin jossa luodaan yhteisyrityksiä, tarjotaan kumppanuuksia j.n.e. kunhan ensin on peloteltu vastapuoli nöyräksi ja halukkaaksi "diilin tekemiseen".  Tässä uudessa vaiheessa kuvaavaa on Donald Trump:n politiikka esimerkiksi Venezuelassa.  Vanha kapitalistinen ja neokolonialistinen riisto saavutti sellaisen huipun että venezuelalaiset kaatoivat vaaleissa paikallisen hallituksen ja johtoon nousi Hugo Chávez:n (1954-2023) johtamat Bolivaristat 4).  Heidän uuden bolivaarisen sosialisminsa rakentamisessa eivät päässeet edes alkuun ja se päättyi kun USAn erikoisjoukot hyökkäsivät Caracas:in ja kaappasivat presidentti Nicolás Maduro:n (s. 1962) USA:an jossa hän on vankilassa.  Sen jälkeen Venezuelan väliaikainen hallinto on painostettu hyväksymään joukon sopimuksia, m.l. sopimus sikäläisistä öljyvaroista: USA saa hallintaansa sen johtaman yhteisyrityksen kautta pääosan Venezuelan öljytuotannon tuotoista sadaksi vuodeksi.  Vaikka Venezuelan valtio säilyttää näennäisen omistusoikeutensa, tuotot menevät valtaosin yhteisyrityksen USA-laiselle osapuolelle ja se saa myös öljyä tarvitsemansa määrän omatuotantohintaan.

Sopimuksen vaihtoehtona tarjottiin vielä rajumpaa hyökkäystä joten vaihtoehtoja ei ollut.  Siis kumppanuutta sotilaallisella ylivallalla eli tavalla jota joskus on kuvattu "kapitalismin murinana" ("snarl of capitalism").  Vanha termi jo kadotti muodikkuutensa mutta nyt Trumpin hallinto on tuonut sille uutta sisältöä.  Siitä on tullut uuden läntisen ulkopolitiikan syvintä olemusta: rauhan busineksena.  Hänen suurin poliittinen taitonsa ei liity rakkauteen sotaa kohtaan tai unelmaan rauhasta.  Häntä kiinnostaa ihan muu hänen katsoessaan kansainvälisiä suhteita kuten kiinteistökehittäjä arvokasta maa-aluetta: mitä siellä on? Kuka sen omistaa? Minkä arvoinen se on? Millainen sopimus siitä saadaan? Kenestä tulee operaattori? Mikä osuus voidaan kaapata? Ja tärkeimpänä: milloin se alkaa tuottaa rahaa?

Uusi maailmanvallan normaali menee nyt niin että valta-asemassa oleva:
 1) uhkaa toista osapuolta sodalla jostakin keksitystä syystä (esim Iranin ydinaseet)
 2) vaatii kohtuuttomia sopimuksia
 3) jos toinen 
   a) suostuu, kiristää sopimuksen joka tuottaa haetut voitot 
   b) ei suostu, pommittaa soveltuvin osin "kivikauteen" kunnes suostuu
 4) kotiuta voitot sopivasti jaettuna itselle ja sopiville kavereiden yhtiöille.
Nykyisessä ad hoc tilanteessa Trump katsoo olevansa kyseisessä asemassa.  Hän näyttää saavan sopimuksia Venezuelan kanssa mutta Iranissa pistävät kovemmin hanttiin.  Aika näyttää miten käy.

Yleisemmin teoretisoiden voidaan vanhaa orwellilaista 5) maksiimia "sota on rauhaa" päivittää.  Jo M.A. Numminen (s. 1940) muotoili sen asuun "sota on rahaa".  Se on ollut osuva muotoilu pitkään, totesihan jo Carl von Clausewitz:kin (1780-1831) kirjassaan "Sodasta" 6) sodan olevan "politiikan jatkamista toisin keinoin", oikeammin talouspolitiikan.  Sotien rahallinen hyöty on nähty jo kauan.  Jjo Tšingis-kaani osasi ottaa hyödyn sodalla pakotetun rauhanaikaisen verotusoikeuden kautta, eikä hänkään ollut ensimmäinen. Aiemmin se on vain ollut ryöstelyä ja sittemmin siirtomaaorjuuttamista tai muuten alistamista mutta nyt todistamme kuinka sodan rinnalle välineeksi on tuotu myös rauha.  Ne molemmat on nykyään sijoitettavia omaisuuseriä liiketoiminnan afääreissä niille joilla on resursseja niitä investoida.

Sota on investointi saada rauha sopivana liiketoimintaympäristönä

Rauha ei ole enää haluttu siksi että ihmisiä ei enää tapettaisi vaan halutaan "sopivaa" rauhaa siksi että voidaan perustaa kaivoksia, porata öljyä, tehdä teitä, sijoittaa rahaa ja ansaita sijoitetulle pääomalle korkoa, tuottaa lisäarvoa.  Sijoitukset tuottaa huonosti niin kauan kun ohjukset lentää mutta heti kun ne lakkaavat, investointibanksterit näkee maiseman ihan toisessa valossa.  Pitää siis saada se "sopiva" rauha ja siihen tarvitaan vähintään sodalla uhkaamista ja joskus myös sitä itseään.  Se ylittää jopa haaveet Nobel:n rauhanpalkinnosta.  Niinpä nykyaikaisessa maailmantaloudessa ja -politiikassa sodanlietsoja, rauhantekijä sekä investoija ja voittojen kerääjä voivat olla yksi ja sama taho kun sota on investointi saada rauha sopivana liiketoimintaympäristönä.

Esimerkkeinä käy vaikka kuinka arabimaat jotka tuottavat öljyä Hormuzin salmen takana, maksavat USA:lle aseteollisuuden tilauksina jotta öljy kulkee Hormuz:n salmessa, Azerbaidžan saa väylänsä Nahitševaniin kun kuljetukset hoitaa USA-laiset yhtiöt, Venezuelan hallinto pakotettiin sopimukseen jolla USA-laiset valitut yhtiöt tulevat saamaan öljyä omakustannushintaan j.n.e.  Jokainen USAn poliittinen ulostulo on liiketoiminnan operaatio ja sijoitus jolle on hyötyjänsä Trump:n takana olevissa miljardööreissä joista ensimmäinen on jo noussut biljardööriksi.

Mitä siis tehdä kun kolonialismi saa taas uuden muodon? Kun neokolonialismi on muutettu neoterokolonialismiksi 7).  Odotammeko vain ja katsommeko kun väkivaltamittelöissä heikomman on joko alistuttava rauhassa tai sodassa?  Kunnes nyt vahvempi joutuu n.s. "Thukydises:n ansaan" ja tilalle nousee joku uusi valta jatkamaan vanhaa menoa?  Vai muutammeko maailmanjärjestystä nykyisestä "sääntöpohjaisuudesta", jossa vahvin luo säännöt, joksikin uudeksi monenkeskeiseksi jossa heikompia kohdellaan tasavertaisina kumppaneina ja oikeutettuna päättämään omista asioistaan?  Millainen kapitalismin jälkeinen maailma se olisi?

---

1) Tšingis-kaani (mong. "Чингис хаан", transl: "Tšingis haan", alkup nimi Temüdžin ("ᠲᠡᠮᠦᠵᠢᠨ", "Тэмүжин") oli mongolialainen sotilasjohtaja ja Mongolian valtion muodostaja yhdistäessään laajan joukon mongoliklaaneja yhdeksi valtioksi. Sen johtajana, suurkaanina, hän käynnisti kehityskulun joka johti suurvaltaan johon kuului suuria osia Keski- ja Itä-Aasiasta sekä Euroopan itäosia.  Hän aloitti ryöstämällä säännöllisesti samoja naapureita aina heidän jotenkin päästyä jaloilleen edellisen ryöstöretken jälkeen.  Myöhemmin hän ymmärsi kehittää verotettavan vasallijärjestelmän jossa pelkkä sodalla uhkaaminen usein riitti säilyttämään nautintaoikeudet.

2) Arabisosialismi oli Egyptissä ja muualla Lähi-idässä kehitelty oppirakennelma jolla saatiin paikalliset vapausliikkeet yhdistettyä Neuvostoliiton tukeen, etenkin sotilaalliseen.  Oikeasti k.o. yhteiskunnat olivat vielä feodalistisia ja niissä vapaustaistelijat edustivat klaanihallintoja.  Yhteinen tavoite Neuvostoliiton kanssa oli antikolonialismi ja keskitetty valtionhallinto mutta muuten ne olivat nationalistisia eivätkä pyrkineet hyljeksineet uskonnon käyttämistä vallan välineenä.

3) Sotateollinen kompleksi on kapitalistisen sotateollisuuden suuryritysten, pääasiassa USA-lähtöisten, poliittinen yhteenliittymä joka painostaa hallintoja sotimaan ja tekemään suuria asetilauksia.  Kuuluisaksi ilmauksen teki USAn presidentti Dwight D. Eisenhower (1890-1969) läksiäspuheessaan presidenttiytensä viimeisenä päivänä vuonna 1961 varoittaessaan sotateollisuuden vallasta: "We face a hostile ideology global in scope, atheistic in character, ruthless in purpose and insidious in method ... we must guard against the acquisition of unwarranted influence, whether sought or unsought, by the military–industrial complex. we recognize the imperative need for this development ... the potential for the disastrous rise of misplaced power exists and will persist ... Only an alert and knowledgeable citizenry can compel the proper meshing of the huge industrial and military machinery of defense with our peaceful methods and goals, so that security and liberty may prosper together.".

4) Bolivaristat on lempinimi Hugo Chávez:n perustaman ja sosialistiseksi mainitun kansanliikkeen kannattajille.  Sen ohjelmassa on laajat maareformit, sosiaaliset ohjelmat, paikallinen demokratia ja taloudessa sekoitus yksityisiä pienyrityksiä ja valtiollinen suurteollisuus, m.m. öljyteollisuus.  Bolivaristat eivät toistaiseksi ole pystyneet juurikaan aloittamaan omanlaisensa sosialismin rakentamista ulkoisten paineiden, eritt USAn, takia. Nimensä liike otti Simón Bolívar:lta (1783-1830) joka oli venezuelalainen vallankumousjohtaja, "El Libertador", joka johti useiden Etelä-Amerikan valtioiden itsenäistymisliikkeitä joa toimi useiden niistä johtajistoissa. M.m. Bolivian valtio on nimetty hänen mukaansa.  Venzuelassa häntä pidetään kansallissankarina ja arvostetaan muissakin eteläisen Amerikan maissa.

5) Orwellilaisuudella tarkoitetaan George Orwell:n (1903-1950, oik. Eric Blair) romaanissaan "Nineteen Eighty-Four" (1984; suom: Oiva Talvitie (1897-1965): "Vuonna 1984"; 1950) kuvailemaa ideologista asetelmaa jota edustaa totalitarismi ja sen uuspuhe ja kaksoisajattelu jonka voi tiivistää iskulauseen "sota on rauhaa, vapaus on orjuutta ja tietämättömyys voimaa".

6) Carl von Clausewitz (1780-1831) (postyymisti): "Vom Kriege"; 1832. Suom. "Sodankäynnistä"; 2005.

7) Neokolonialismi () suomeksi uuskolonialismi eli uusi siirtomaavalta. Neoterokolonialismi suomeksi "uudempi kolonialismi" (kreik. "νεότερο": transl. "neutero"; suom. "uudempi"). Siis ei "postkolonialismi" joka viittaisi kolonialismin jälkeiseen aikaan.

Huom: Minut provosoi kirjoittamaan tämän kaksi Juri Botšarov:n kirjoitusta english.pravda.ru:ssa elo-/suuskuun vaihteessa 2026:
 - https://english.pravda.ru/opinion/168478-trump-venezuela-oil-deal/
 - https://english.pravda.ru/opinion/168452-trump-peace-business-deals/
Tämä kirjoitus ei ole suoraan otos tai mukaelma noista kirjoituksista mutta mukana on joitakin ajatuksia joihin olen voinut yhtyä.  Enemmänkin ne ovat olleet herätteitä kirjaamaan omia käsityksiäni.

Juri Borisovitš Botšarov (s. 1958; Baku; engl: Yury Borisovich Botcharov, ven: Юрий Борисович Бочаров) on vuodesta 1990 Israelissa asunut poliittinen vaikuttaja, journalisti, julkaisija, luennoitsija ja PR johtaja. Koulutukseltaan hän on öljynporausinsinööri ja yhteiskuntatieteiden kandidaatti.  Hän on m.m. avustanut useita keskustalaisia puolueita Israelissa ja toiminut niissä poliitikkona paikallistasolla. Tällä hetkellä hän valmentaa erilaisissa vaalikampanjoissa ja on tehnyt sitä useissa maissa.  Hän on Azerbaidžan:n ja Israelin kansalainen.

Esittely Pravda:n sivuilla vakituisesta avustajastaan: https://english.pravda.ru/author/yury_bocharov/

Kapitalismin jälkeinen maailma, II osa (kysymyksiä)

Kirjoitin aiemmin eräistä näkökulmista post-kapitalistinen-maailma:sta. Nyt pukkaamaan jatkoa, laajennusta ja syventämistä siihen, tosin ikuisessa kyselyiässä.

Klassisen marksilaisen näkemyksen mukaan tuotantosuhteiden ja -tapojen mukaan jaoteltuna yhteiskuntajärjestykset seuraavat jatkumona toisiaan kokonaisina historiallisina ajanjaksoina:

1) Villeys (maanviljelyn ja karjanhoidon alettua barbarismi):    yhteisöllinen keräily ja metsastys

2) Orjayhteiskunta (Marx: aasialainen tuotantotapa):    manuaalinen tuotanto orjatyöllä

3) Feodalismi (maaorjatalous):    manuaalinen tuotanto maaorjien työllä

4) Kapitalismi (palkkaorjatalous);    teollistettu tuotanto palkkaorjien työllä

5) Sosialismi (osuustoiminta?):    tuotantovälineet käyttäjiensä hallussa

6) Kommunismi (--""--):    -- "" -- ilman valtion väkivaltakoneistoja

7) ?

Marksilainen teoria ei ota kantaa mitä kommunismin jälkeen. Epäilen syyksi että aika on niin kaukana tulevaisuudessa eikä maailma ole sen teorian mukaan deterministinen joten niidenkään yksityiskohtaisemmasta konkretiasta ole tarkkaa näkemystä sillä todellisuus muokkautuu rakentajiensa käsissä. Tunnetusti ennustaminen on vaikeaa ja erityisesti tulevaisuuden joten tämä tekstikin on vain kevyttä spekulointia ja enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.  Todellisuus nähdään vasta jälkikäteen ja vasta sitten sijoittaa taksonomioihin.

Kapitalistinen yhteiskunta institutionalisoituna yhteiskunnallisena järjestyksenä koostuu toisaalta valtiojärjestelmästä ja talousjärjestelmästä sekä toisaalta erillisinä kokonaisuuksina julkisesta ja yksityisestä elämismaailmasta erillisinä kokonaisuuksina - USA-laisen filosofin Nancy Fraser:n (s. 1947) mukaan ("Habermasin jälkeen"; Niin & näin; 2/2026). Marksilaisemmin ilmaistuna se tarkoittanee että kapitalismin taloudellinen perusrakenne ja sen yhteiskunnallinen päällysrakenne sekä riistosuhteet toteutuu
    - toisaalta talouselämän rakenteina ja hallintokoneistoina prosesseineen sekä
    - toisaalta luokka-aseman perusteella erilaisina ihmisten elämisen ympäristöinä suhteineen.
Sen jälkeen kysymys kuuluu kuka, missä ja milloin ne rikkoo ja ketkä rakentavat jotain uutta, millaista, tilalle? Rakennetaanko tilalle ihmisten omaehtoiset elämisen järjestelyt ja demokraattinen resurssien tuottaminen elämiseen niissä? Vai jotain ihan muuta?

Kaikella toiminnalla on aina tekijänsä. Yhteiskunnissa ei tapahdu oikeasti mitään passiivissa. Ketkä ovatkaan siis
    - vallankumouksellisia,
    - vastavallankumouksellisia ja
    - sivusta katsovaa yleisöä?
Miten jaottelu osuukaan nykyiseen luokkarakenteeseen:
    - aktiivit kapitalistit,
    - keskiluokka,
    - työläiset ja
    - syrjäytetyt sekä
    - wannabe-luokkaretkeläiset.

Ketkä aktiivisesti rikkoo vanhan maailman ja ketkä suunnittelee tulevan yhteiskunnan rakenteet ja prosessit? Ketkä katsovat syrjästä ja joutuvat sopeutumaan? Ketkä ei sopeudu? Miten nämä valikoitumiset vaikuttaa siihen mitä rakennustyöstä syntyy?

Mistä muutos alkaa finanssikapitalismissa? Miten finanssikuplan höttöntöttökupla1) puhkeaa? Miten esimerkiksi USAn velkakupla särkyy kun Dollari menettää maailmanlaajuisen asemansa? Sytyttävätkö Ukrainan ja Iranin sotia laajemman sodan, esimerkiksi Kiinan kanssa? Entä jos seuraava taloudellinen ja yhteiskunnallinen järjestys ei olekaan sosialismi? Onko finanssikapitalismin jälkeen vielä kapitalismin vaiheita ennen siirtymää eteenpäin? Vai seuraako joku SciFi-dystopioiden militaristinen kauhuskenaario "kasarmikapitalismina" 2)? Vai jotain ihan muuta?

Mikä on ihmisen kiihdyttämän ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristötuhojen vaikutus alueiden välisiin suhteisiin? "Kollektiivinen etelä" contra "Läntinen valtapiiri"? Kapitalismia pikakelauksella elävä Kiina yhdessä vielä feodalismin kanssa kipuilevan "etelän" kanssa vai kahdestaan kapitalistisen Venäjän kanssa vai pitääkö heterogeeninen BRICS kutinsa? Mistä muutos alkaa maantieteellisesti?

Päteekö vielä brittiläisen maantieteilijä Halford Mackinder:n (1861-1947) n.s. "Heartland Theory" vuodelta 1904 3)?  Nykyisessä maailmanpolitiikassa siinä esitetty ytimen ja kehän välinen kiistasuhde näyttää vielä osuvan mutta entä jatkossa?  Tapahtuuko tulossa oleva järjestelmämuutos myös sen puitteissa ja sen mukaisin vastakkainasetteluin ja etenkin: onko maailmantappi vielä paikoillaan?  Entä jääkö asetelma seuraavallekin järjestelmäsukupolvelle?

Kun kapitalismi kriisiytyy niin myös porvarillinen hegemonia 4) kriisiytyy.  On pakko koska nykyinen hegemonia on kapitalismin oloihin tuotettu.  Syntyykö tilalle työväenluokan hegemonia kuten kaavamainen siirtymä kapitalismista sosialismiin proletariaatin diktatuuriin (nyk. "työväenvalta") kautta voisi edellyttää?  Vai rakentaako uuden hegemonian n.s. mediamogulien valtavat tiedonlevitysresurssit yhden James Bond -elokuvan 5) Elliot Carver:n kaltaiset "vanhan kansan" Steve Forbes:t (s. 1947), William Hearst:t (s. 1942), Rubert Murdock:t (s. 1931) vai some-alusta-miljardöörit Jeffrey Bezos:t (1964), Elon Musk:t (s. 1971) ja Mark Zuckerberg:t (s. 1984) jotka hallitsevat myös nykyistä tiedonlevitystä internet:ssä? Molemmilla ryhmillä on jo työväenluokkaan nähden melkoinen etumatka mutta myös keskinäiset kiistansa kuka on pomo.  Tarjokkaiden ikien perusteella voisi ajatella vaa'an kallistuvan some-miljardöörien puolelle "tekno-feodalismiin"6), jollei vanha sukupolvi tai perijänsä pysty ihmeisiin luomalla jotain uutta perinteisen n.s. printtimedian ja sitä matkivien nettikopioiden tilalle.

Mediavallan vaikutus ihmisten ajatteluun luo joka tapauksessa merkittävän haasteen yritykselle luoda kapitalismin jälkeen jotain ihmisehtoisemmalta tuntuvaa.   Sellaista joka säilyttäisi suurkapitalistien nautintaoikeudet, ylivallan ja etuoikeudet.  Sosialismi vaihtoehtonahan sitä uhkaisi kun se teoreettisessa muodossaan on tuotantosuhteita joissa tuotantovälineet on käyttäjiensä hallussa ja yhteiskunnan kaikilla tahoilla vallitsee demokratia.   Eikä siinä silloin ole sijaa kapitaalien omistajien riistää lisäarvoa työstä.  Onko kapitaalien omistajien ainoa keino säilyttää etuoikeutensa tarjoama yhteiskuntajärjestelmä vain väkivaltainen fascismi?

Onko siis tulevaisuudemme teknologiamiljardöörien ja -biljonäärien luoma tekninen dystopia, "tekno-fascismi" 6) jossa meitä hallitaan koneilla ja pidetään kurissa "soma:lla"7). Olemmeko tiellä jota Samuel Butler (1835-1902) hahmotteli 8): Aikaisempien kivi-, kasvi- ja eläinkausien jälkeen tulee koneiden kausi jolloin ihmiset joutuvat hoivaamaan koneita. Butlerin kirjoittaessa artikkeliaan hän näki kuinka ihmiset hoitivat höyrykoneita eikä ollut tietoakaan tietokoneista saati n.s. "tekoälystä".  Mitä mahdollisuuksia uudet teknologiat antavatkaan hallintaan, ja toisaalta toki myös sen kumoamiseen?  Ja miten Butler:n viittaama evoluutio ehtii vaikuttaa? Yhdistyykö hänen pelkojensa mukaisesti biologinen ja mekaaninen evoluutio (vrt. biomekatroniikka, ihmismielen ja n.s. "tekoälyn" hybridit, cyborg:t, robotit j.n.e.) ja miten siihen sopeudumme kulttuurisen evoluution sopeutumilla?

Vai onko tulevaisuus sittenkin kommunismin, joskus sosialismin jälkeen, kuten Karl Marx (1818-1883 ja toverinsa sekä seuraajansa meille lupaa: sivistynyttä ja ihmisarvoista eloa niin että ihmiset toteuttavat luontevasti ominta itseään ja kehittyneen teknologian oloissa yhä tarpeellinen työ tulee hoidettua siinä samalla sekä kaikkialla yhteisöissä vallitsee demokratia.

Tässä tuli kirjattua pläjäys mieleeni nousseita kysymyksiä.  Aika tulee aikanaan näyttämään vastauksia niille jotka ovat niitä vielä katselemassa, ja jokunen kysymys jäänee ilmankin.  Kaikki emme ole niitä katselemassa sillä kyse ei ole suorasta, kiihkeärytmisestä uutisvirrasta vaan pitkistä historiallisista ajanjaksoista joita voidaan tarkemmin analysoida vasta jälkikäteen.

Ps: Varannen vielä mahdollisuuden myöhemminkin avautua aihetta tangeeraavista ajatuksistani, sekä kysymyksinä että vastausvaihtoehtoina, silti kuitenkin oman provosoitumiseni mukaan ja tahdissa.  Ainakin yksi nyt pientä mieltäni askarruttamaan herännyt aihe on evoluution monet muodot ja sen tulevaisuus.

---

1) Höttöntöttö on toimittaja Esko Seppäsen (1946-2025) kehittämä termi pörssispekulaatioissa maailmanlaajuisesti liikkuvalle rahalle. Se on sijoitusrahaa jolla ei ole reaalitaloudessa mitään vastaavaa vaan sen arvo määräytyy puhtaasti sijoitusmarkkinoilla pörsseissä. 

2) Kasarmikapitalismi:ksi nimitän tässä erittäin militarisoitua kapitalismin muotoa jossa suurkapitaalien omistajien yhä harveneva joukko pitää yllä valtaansa ja etuoikeuksiaan äärimmilleen militarisoidun fascismin avulla.  Termin tausta minulla on kasarmikommunismiksi nimetyssä Neuvostoliiton n.s. "reaalisosialismissa" jossa väkivaltakoneistot ylläpitivät stalinistista järjestystä vastoin sosialismin ja kommunismin teorioita.

3) Brittiläinen maantieteilijä Halford Mackinder (1861-1947) esitteli The Royal Geographical Society:ssä pitämässään luennossa "The Geographical Pivot of History” (1904) n.s. "Heartland Theory:n". Luento julkaistiin myöhemmin seuran lehdessä esseenä. Sen mukaan Euraasia on maailman keskus ja sen n.s. pivot- eli napa-alue Keski-Aasian alue Kaspian merestä koilliseen pitkälle Siperiaan. Euraasia sen ympärillä on keskeinen alue ja sen ulkopuolella ulompi "cresent" eli sirppi johon m.m. anglosaksinen maailma kuuluu. Maailmanpolitiikan kiemurat selittyvät noiden kahden välisellä kamppailuna navan hallinnasta.

M.m. Eric Blair (1903-1950), t.m.n. George Orwell käytti asetelmaa teoksessaan "Nineteen Eighty-Four" (1984; suom: Oiva Talvitie (1897-1965): "Vuonna 1984"; 1950) kuvatessaan Oceanian, Euraasian ja Kaukoidän suhteita jatkuvana sotana jossa liittolaisuussuhteet vaihtelevat mutta hegemonian keinoin kulloinenkin suhde esitetään ikiaikaisena.

4) Porvarillinen hegemonia Antonio Gramsci:n (1891-1837) hegemoniateorian käsite jonka mukaan yhteiskunnassa hallitseva porvarillinen luokka hallitsee myös yhteiskunnallisen keskustelun aiheita: mistä puhutaan, miten puhutaan ja mihin johtopäätöksiin tullaan ("Quaderni del Carcere"; 1947; suom. "Vankilavihkot"; 1979).

5) Bond-elokuvasta "Tomorrow never dies" (1997; suom. "Huominen ei koskaan kuole") ohjaajanaan Roger Spottiswoode (s. 1945) ja pääosassa Pierce Brosnan (s. 1953). Juonena maailmanherruutta tavoittelevan mediamoguli Elliot Carver:n juonittelut, m.m. luomalla itse tapahtumia joista pääsee itse ensimmäisenä uutisoimaan maailmanlaajuisesti kun uutinen on kirjoitettu jo ennen tapahtumaa.6) "Soma" (eng. "soma") on Aldous Huxley:n (1894-1963) romaanissaan "Brave New World" (1932, suom: I.H. Orres: "Uusi uljas maailma"; 1944) esittelemä kuvitteellinen lääke. Se kuvaan "massojen opiaattina" joka luo käyttäjilleen euforisen onnentunteen ja rauhoittaa ihmiset tyytymään osaansa koneistossa.

6) Tekno-feodalismi käsitteenä kuvaa yhteiskunnallista tilaa jossa suurilla teknologiayhtiöillä on samantapainen valta-asema kuin muinoin feodaaliherroilla.  Varsinaisen feodaalisen maanomistuksen asemesta valta perustuu teknologia-alustojen, datan ja sähköisen kaupankäynnin hallitsemiseen. Tekno-feodalismin voisi katsoa olevan kapitalismin seuraava vaihe eikä uusi järjestys. Vai pitäisikö nimen olla "tekno-fascismi"?

7) Soma (engl. sama) eli "opiaatti massoille" on Aldous Huxley:n (1894-1963) romaanissaan "Brave New World" (1932, suom. I.H. Orras: "Uusi uljas maailma"; 1944) kuvailema onnellisen euforian  luova psyykenlääke jolla ihmiset pidettiin tyytyväisinä ja nöyrinä tarkoin määrättyyn ja ennalta osoitettuun osaansa systeemissä.

8) Samuel Butler:n (1835-1902) essee ”Darwin among the Machines” (The Press; 1863; Uusi Seelanti). Artikkeli on julkaistu myös Risto Koskensillan (s. ?) kääntämänä filosofisen Niin&näin-lehden numerossa 3/2019 nimellä "Darwin koneiden joukossa".

Rajakähinä 2.0 a la española

 Nyt kun pöly alkaa vähitellen laskeutua Afrikan rannikolla espanjalaiseen Ceuta:n satamakaupunkiinkin niin lie minunkin aika ottaa hieman kantaa viimeaikaisiin tapahtumiin siellä.  Siihen mitä kiivaimmin panikoineet kriisiksi nimittävät.  Pyöriihän sen ympärillä niin monenmoista ja keskenään ristiriitaista väitettä ja pikkupolitikoinnin eforttia.

Ceuta:n (ja Melilla:n) kaupungit lähiympäristöineen on Espanjan siirtomaita Afrikan luoteisrannikolla, n.s. Maghreb:n1) alueen koillisella rannikolla, vastapäätä Iberian niemimaata.  Ceuta on alunperin foinikialaisten satamapaikakseen ensimmäisen  e.a.a. vuosituhannen alkupuolella perustama kaupunki.  Antiikin aikana myös Herakleen pylväisiin2) liitetty mystinen paikka.  Myöhemmin ranta-alue on ollut Karthagon, Rooman ja Bysantin hallussa kunnes sen valloitti islamilainen kalifaatti jonka berberit kukisti.  Portugal valloitti alueen vuonna 1415 ja 1580 Espanjan kuningaskunta.  Vuonna 1995 sille annettiin autonominen asema.  Sen kuuluu EU:in Espanjan mukana mutta ei Schengen:n sopimukseen joka takaa (melkein) vapaan tavaroiden ja ihmisten liikkumisen siihen liittyneillä alueilla, muttei Ceutaan ja Melillaan.  Siellä maksetaan Euroilla ja puhutaan virallisena kielenä espanjaa mutta lisäksi myös Ceutan omaa marokkolaisen arabian murretta.  Talous perustuu satamaan ja kalastukseen.  Kaupungilla on myös erityinen asema emämaata kevyemmän verotuksen ansiosta joka on johtanut vilkkaaseen rajakauppaan ympäröivän Marokon kanssa.  Samaan aikaan Marokko on vaatinut jo pitkään Ceuta:n kuten Melillankin siirtämistä sen hallintaan.

Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa Ceuta on noussut otsikoihin koska lyhyessä ajassa 30/7 -26 alkaen useita kymmeniä tuhansia pakolaisia pyrki Marokosta Ceuta:an.  Tapahtuman tiimoilta on esitetty monenlaisia arvailuja mutta vain vähän varmennettua tietoa.  Etenkin äärioikealta on esitetty mitä villimpiä väitteitä ja vaatimuksia.  Nyt tätä kirjoitettaessa miltei kaikki pyrkijät ovat jo takaisin Marokossa, joko Espanjan viranomaisten sinne ajamina tai vapaaehtoisesti palanneina.

Unohtaa ei sovi myöskään osapuolten kytköksiä kansainväliseen suurpolitiikkaan.  Espanjalla on kiistansa Marokon kanssa Ceuta:n ja Melilla:n omistuksesta.  Espanja lämmittelee suhteitaan Marokon kiistakumppanin Algerian kanssa.  Samalla Espanja ei ole lähtenyt mukaan USA:n ja Israelin Gaza- ja Iran-seikkailuihin, jopa kieltäen Espanjassa olevien tukikohtien käytön k.o. sodissa.  Marokolla ja Israelilla on vähintäänkin lämpimät välit.  Afrikasta on tullut jo vuosia pakolaisia Eurooppaan ja liikkeellä on monenlaisia ihmissalakuljettajien joukkiota siitä hyötymässä, myös muualla kuin Ceuta:ssa ja Melilla:ssa.

Villeinpiä väitteitä on että pakolaiset ovat jo Schengen:n alueella eikä heitä pidättele mikään ennenkuin ovat täällä Suomessa (oikeasti Ceuta ei ole Schengen:iä).  On syytetty Vladimir Putin:ia joka tarinan  mukaan ei onnistunut 2023 kun täällä toimittiin ripeästi ja laitettiin raja kiinni ja rakennettiin aitaa.  On myös vaadittu Espanjan erottamista Schengen:n sopimuksesta vaikka yksikään noista pakolaisista ei ole ylittänyt Schengen:n ulkorajaa. Etunenässä on ollut Italian äärioikeistolainen pääministeri Georgia Meloni ja suomalaiset perussuomalaiset perässä.  Erityisen innokas on ollut sisäministeri Mari Rantanen mutta myös puheenjohtajansa ja valtiovarainministeri Riikka Purra on intoillut.

Yhtenä inhon aiheena oikeistolle on ollut Espanjan pääministeri Pedro Sánchez Péres-Cástejon:n toimet harmaan talouden ja paperittomien ihmisten hyväksikäytön sekä ihmiskaupan kitkemiseksi inhimillisin ja humaanein keinoin.  Espanjan hallitushan on laillistanut satojen tuhansien maassa laittomasti olleen aseman jotta heitä ei voitasi käyttää hyväksi, voisivat maksaa veronsa ja muutenkin olla yhteiskunnan jäseniä koska he jo tekevät korvaamatonta työtä väestöltään vähenevässä Espanjassa.  Äärioikeiston, myös suomalaisen, tavoitehan on karkottaa heidät ja estää uusien tuleminen heidän laillisesta asemastaan riippumatta, ainakin toistaiseksi huonolla menestyksellä.  Samalla he tulevat, joko tahattomasti tai tahallaan, tukeneeksi ihmissalakuljettajien rikollisjoukkioita.  Toivottavasti eivät tule "Matut Raus" -politiikassaan onnistumaankaan ja tulevat hallitukset purkaa nykyisetkin rajoitukset ja rajojen sulkemiset sekä keskittävät resursseja pakolaisten ja turvapaikkaa tarvitsevien auttamiseen laillisin ja inhimillisin keinoin turvallisia väyliä pitkin.

Moni opposition edustaja on suhtautunut maltillisemmin.  Joku on jopa osannut ottaa esille kuinka pitäisi pureutua pakolaisuuden juurisyihin: turvan hakemiseen sotia ja nälkää sekä neokolonialistista sortoa vastaan.  Asiasta on puhunut ainakin Nasima Razmyar, varapuheenjohtaja SDP:stä omalla Facebook-sivullaan ja lehtihaastattelussaan Vasemmistoliiton Minja Koskela muistutti kansainvälisistä säännöistä ja sopimuksista.

Maltillisemmat tiedonvälitteet muistuttavat ettei kyseessä silti ole Marokon hallituksen toimet vaan asialla on marokkolaiset rikolliset ja ihmissalakuljettajat.  Puhutaan ihan sikäläisestä mafiasta.  Asiasta on kirjoittanut m.m. Reuters jutussaan "Migrants pour into Spain's Ceuta from Morocco, military called in".  Vähän siis sama juttu kuin taannoin 2023 täällä Suomessa kasaan keitetty jupakka muka Vladimir Putin:n lähettämien maahantunkeutuvien invaasiosta.  Silloin asialla oli muutaman ihmissalakuljettajan tuomat muutamat kymmenet turvapaikanhakijat eikä mikään valtion "välineellistämä maahantulo", kuten esimerkiksi Rajavartiolaitos tuolloin todisti.

Nyt siis etenkin Perussuomalaisten meuhkaaminen näyttäytyy heidän yrityksenään tehdä pakolaisten kustannuksella vaalipropagandaa ensi kevään eduskuntavaaleihin.  Maahantulijathan on ollut heidän keskeisimpiä täkyjään koko olemassaolonsa ajan.  Samaan aikaan muukin oikeisto, esimerkiksi Kokoomus, näyttää käyttävän tilannetta hyödykseen lietsoakseen yhteiskunnan turvallisuuden militarisoimista ja kaikenlaista valvontaa, unohtamatta ilmeistä halua kalastaa ääniä samoilta hämäriltä ksenofobisilta vesiltä kuin PS. He kuitenkin unohtavat lyövänsä kiilaa samanmoisten EU-maiden yhteishenkeen sillä Espanja ei hevin unohtane tätä selkäänpuukottamista jos vaikka joskus Suomen eliitti ajaisi meidät samanlaiseen tilanteeseen.

Oma lukunsa Perussuomalaisten epäjohdonmukaisuudessa on, että aiemmin he profiloivat itseään EU:n vastustajina. "Missä EU, siellä ongelma" sanoi jo heidän oppi-isänsä Timo Soini.  Nyt he ajavat muka yhteistä turvallisuutta ja yhtenäisyyttä yrittämällä ajaa Espanjaa pois Schengen:n sopimuksesta.  Johdonmukaistahan heille olisi ajaa Suomen eroa siitä.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin, taas, tälläkin kertaa unohtuu asian ydin: miksi niin monet joutuvat jättämään kotinsa ja lähtemään etsimään turvaa ja ruokaa.  Mikä heidät ajaa liikkeelle.  Vastaus on hiemankin asiaan perehtymällä saatavissa selville.  Syynä on olosuhteet jotka aiheuttaa vanhanmallinen kolonialismi ja sen uusin versio neokolonialismi 3).  Ne ylläpitävät olosuhteita joissa ylikansalliset yhtiöt riistää luonnonvarat eivätkä jätä tilaa paikallisten kasvattaa ruokaa itselleen ja noiden nautintasuhteiden ylläpitämiseksi kapitaalien omistajien tarvitsemat sodat.  Lisäksi päällä on vielä ilmaston lämpeneminen joka tuhoaa maapallon lämpimimmiltä alueilta maataloudelle suotuisia ympäristöjä.  Kyse on siis yleisestä kapitalistisesta riistosta jonka seurauksia hoidetaan vain rajoja tiukentamalla ja väkivallalla eikä se aiheuta edes olkien kohauttelua nykyisessä yhteiskunnallisessa hegemoniassa4).

---

1) Maghreb on (arab. المغرب العربي‎, "al-Maġrib al-ʿArabī", suom. "länsi’) on alkuaan arabiankielinen nimitys Pohjois-Afrikan alueille Niilin länsipuolella ja Saharan pohjoispuolella.  Maghrebilla viitataan yleensä Marokkoon, Algeriaan ja Tunisiaan, mutta alueeseen kuuluu myös Libya ja Mauritania.

Maghrebin alkuperäistä väestöä ovat berberit, jotka polveutuvat alueen arabivalloitusta edeltäneistä asukkaista.  Arabit saapuivat seudulle 600–700-luvuilla ja toivat sinne islamin uskon ja arabian kielen.  Edelleen noin kuudesosa Maghrebin asukkaista puhuu jotakin berberikieltä, pääosin Algeriassa ja Marokossa. Arabien lisäksi aluetta ovat hallinneet puunilaiset, foinikialaiset, roomalaiset ja ranskalaiset.  Huom: arabian kielessä Marokon nimi on al-Maġrib (المغرب).

2) Herakleen pylväät (m.kreik. "ρακλέους στῆλαι", "Hērakleūs stēlai", lat. "Herculis columnae") on antiikin ajalta peräisin oleva nimitys nykyisen Gibraltarinsalmen molemmilla puolilla oleville korkeille kallioille, Gibraltarille ja Ceutalle. Kreikkalaisessa mytologiassa titaani Atlas määrättiin kannattelemaan taivasta ja sankari Herakles pelasti hänen ja rakensi tilalle pylväät. Atlaksen muistona Afrikan pohjoisella rannikolla (Maghreb) on edelleen Atlas-vuoret.

3) Kolonialismi (lat. "colonia", "siirtokunta", "asutus") on, että valtio tai ihmisryhmä valloittaa vieraan maan, käyttää sitä hyväkseen ja vaikuttaa sen politiikkaan ja kulttuuriin.  Kolonialismi tarkoittaa myös ideologiaa, joka oikeuttaa siirtomaapolitiikan.  Vanhakantaisesti sen muoto on ollut valloittaa ja pitää aluehallussa asellisin voimin, usein käyttäen jotain paikallista ihmisryhmää n.s. käytännön väkivallan ylläpitäjänä. Uudemmassa neokolonialismi:ssa varsinaista hallintovaltaa hoitaa paikallinen, näennäisesti itsenäinen hallinto yhdessä ylikansallisten yhtiöiden kanssa.  Vanhoilla siirtomaavaltojen valtioilla on vain neuvoa-antava ja tukeva rooli.

4) Hegemonia on viittaus Antonio Gramsci:n (1891-1837) hegemoniateoriaan jonka mukaan yhteiskunnassa hallitseva luokka hallitsee myös yhteiskunnallisen keskustelun aiheita: mistä puhutaan, miten puhutaan ja mihin johtopäätöksiin tullaan ("Quaderni del Carcere"; 1947; suom. "Vankilavihkot"; 1979).

Suomalaisen korruption olemuksesta

Viime aikoina on ollut puheenpärinää Kokoomuksen korruptiosotkujen ympärillä.  Ensin nousi otsikoihin Garden Helsinki -hankkeen saama 35 miljoonan avustus ohi kaikkien hakuprosessien ja ilman dokumentointia avustusperusteista ja päätösprosessista.  Seuraavaksi nousi esiin Suomen urheiluliiton (SUL) 10 miljoonan avustus vuoden 2030 yleisurheilun EM-kisoja varten.  Taustalla on "tunnin junat" sun muut.  Näiden tapausten nousu huomioarvossaan sai minutkin hieman pohtimaan tarkemmin suomalaista korruptiota laajempana ilmiönä.

Korruptio-sana tulee latinan sanasta "corrumpere" eli "turmella".  Se on määritelmällisesti vaikutusvallan väärinkäyttöä edun tavoittelemiseksi, joko itselle, kavereille tai lahjoman antajalle.  Se voi olla lainvastaista tai muuten epäeettistä toimintaa. Siihen voi syyllistyä niin yksityishenkilöt, virkamiehet, poliitikot kuin elinkeinoelämän palveluksessa toimivat.

Lahjontaa ja korruptiota tarkkaileva Transparency International (TI) jakaa korruption edelleen kahteen ryhmään:
a)”toimivallan mukainen” (according to rule) ja 

b)”toimivallan vastainen” (against the rule) korruptio.

Toimivallan mukaisella korruptiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa lahjuksen saaja hoitaa hänelle kuuluvaa työtehtävää ja ottaa lahjuksen vastaan esimerkiksi tarkoituksena hänen sen saatuaan järjestää asian käsittelyn helpommaksi tai nopeammaksi tai molemmiksi. Toimivallan vastaisella korruptiolla taas tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö lahjusta vastaan harjoittaa sellaista toimintaa mihin hänellä ei ole toimivaltuuksia, rikkoo virkavelvollisuuksiaan esimerkiksi sallimalla sellaista mitä ei saisi sallia.

Toisaalta on erotettava korruptio ja lahjonta.  Korruptio on käsitteenä laajempi, koostuen monenlaisisista väärinkäytöksistä ja lahjonta vain sen yksi muoto.  Lahjottaessa ostetaan palveluja, päätöksiä j.n.e. mutta korruptioksi voidaan katsoa myös monenlaiset avittamiset, esimerkiksi erilaiset hyväveli/-siskoverkostot joissa ei välttämättä osteta rahaa vastaan sopivia päätöksiä vaan kaverit toimivat vastavuoroisesti toistensa hyödyksi.  Samaan sarjaan voi liittää myös n.s. "ärilöinnin"1) eli toimimisen omien ideologisten päämäärien hyväksi puolueellisesti ja muita sorsien sekä vastoin yhteisön yhteistä etua.

Suomesta taatusti löytyy kaikenlaisia erilaisia korruption muotoja.  Esimerkiksi Garden Helsingissä näytetään suoraan toimitun puolueen suurrahoittajien hyväksi.  Hankehan on taloudellisesti kuralla ja jos se kaatuisi, Kokoomuksen suurrahoittaja SRV-yhtymän Ilpo Kokkila (s. 1947) menettäisi sijoituksiaan.  Puolueen ja sen poliitikkojen tukemisella on siis hintansa.  Ja hyvä velikin löytyy: Entinen ministeri, Helsingin pormestari ja presidenttityrkky Kokoomuksen Jan Vapaavuori (s. 1965) on ollut hankkeen puhemiehenä hallituksen suuntaan ja muutenkin.

Muita muotoja on esimerkiksi n.s. "kynnysrahat" eli tiettyjen esimerkiksi rakennushankkeiden edistäminen tukemalla sopivia poliittisia tahoja.  Tästä lie historiassa kuuluisin n.s. "Noppa-juttu".  tamperelaiset pankit olivat rahoittaneet asuntorakentamista ja vaikeuksissaan voitelivat m.m. keskustapuolueen kynnyksiä jotta hankkeet edistyisivät.  Hommassa ryvettyi myös SDP-läinen kaupunginjohtaja Pekka Paavola (1933-2023) tutkimuksia sähläsi SMP-läinen rikoskomisario Sulo Aittoniemi (1936-2016), myöhemmin kansanedustaja.  Aittoniemen osalta on syytä epäillä hänen toimineen tutkinnanjohtajana poliittisin aikomuksin osana Veikko Vennamon (1913-1997) "rötösherrajahtia" 2).

Kuuluisa on myös Keskustapuolueen (aik. Maalaisliitto) ex-puheenjohtajan ja kestovaikuttajan Johannes Virolaisen (1914-2000) Salora-televisio jonka hän tunnisti vastaanottaneensa mutta ei katsoneensa sitä vaan kantaneensa sen vintille.  Samassa sopassa ui myös moni muu ajan poliitikko ja vaikuttaja, Kalevi Sorsaa (1930-2004) ja Bror Wahlroosia (1928-2007) myöten.  Se liittyi Salora Oy:n televisiotehtaan ja Valco-kuvaputkitehtaan suhmurointeihin 70-luvulla jonka seurauksena firma kaatui pankkien syliin ja fuusioitiin Nokiaan.

Oman huvituksensa tarjosi myös SKDL:n (nyk Vasemmistoliiton edeltäjä) Pekka Saarnio (1945-2020) Helsingin apulaiskaupunginjohtajana.  Hän tunnusti ottaneensa vastaan lahjuksen n.s. Naurissaaren jutussa jossa lahjoja halusi edistää erästä kaavaa p.o. saaressa.  Hän kertoi olleensa "äimän käkenä" saadessaan kirjekuoren täynnä rahaa eikä osanneensa heti toimia.  Kun jälkikäteen tunnusti, hän sai lisänimen "Reilu-Pekka". Silti klassista ja puhdasta korruptiota lahjuksen muodossa.

Erityinen piirre on vallan kammareissa hiippailevien vielä kiinni jäämättömien hiljaisuus.  Normaalia poliittista käytöstä olisi kiivas irtisanoituminen moisista piireistä.  Kokoomuksen hallituskumppanit eivät kuitenkaan ole lähteneet niin tekemään.  Kyse voisi olla tietysti hallituskoalition kollegiaalinen "kaveria ei jätetä tai ei ainakaan puukoteta selkään" asenne.  Tällä elämänkokemuksella en kuitenkaan usko moiseen solidaarisuuteen.  Esimerkiksi Perussuomalaiset yleensä, ainakin vaalien lähestyessä pyrkivät oppositioksi hallituksen sisällä.  Nyt Riikka Purra (s. 1977) ja muut kellokkaat on hipi hiljaa, tai ainakin melkein.  Hän ei kiellä PS:n saaneen osansa mutta ei halua avata tarkemmin.  Hän on vain viitannut säästöihin ja talouden edistämiseen joiden luulisi olevan erityistä mannaa heidän äänestäjäkunnalleen.  Ilmeisesti "sulle-mulle korituksesta" onkin tulossa sopivia namuja myös heille eikä ruokkivaa kättä kannata purra.  Tai sitten liika ärhäkkyys kostautuisi uusina heitäkin koskevina paljastuksina.  Samaten Svenska folkspartiet ei ole nostanut ääntä, edes samaa vertaa kuin Wille Rydman:n (s. 1986) touhuista STEA-tukien ja sosiaalialan tutkimusrahoituksen leikkauksista.  Jotku hämärä kytkös siis heitäkin hillinnee.  Yleistähän on että meidän kaltaisessamme yhteiskunnassa keskustelunaiheita hallitsee valtaapitävä eliitti n.s. yhteiskunnallisen hegemonian 3) avulla.  Julkiseen keskusteluun tulevat korruptiotapauksetkin on sen piirissä ja niitä hallitaan sen keinoin.  Silloin jokainen poliitikko on eliitin kollegiaalista konsensusta uhatessaan vaarassa tulla häpäistyksi ja telotuksi mediassa.

Kansainvälisissä vertailuissa, m.m. Transparency International:n indeksoinnissa, Suomi todetaan usein vähiten korruptoituneiden joukkoon.  Se johtunee juurikin meidän korruptiomme erityispiirteistä.  Vaikka k.o. vertailujen tulokset kertovatkin enemmän korruption mittaamisen vaikeudesta sillä se on kaikkialla enemmän tai vähemmän piilotettua eikä havaittavissa näkyvänä.  Ei myöskään voi unohtaa kyseiset vertailut tehtävän länsimaissa, n.s. ensimmäisessä maailmassa 4), joten parhaimmistoon osuvat juuri siihen kuuluvat maat.

Perimmäinen ja laajin korruption muoto meillä täällä Suomessa on hyvien kaverien muodostamat verkostot joissa kaveri auttaa kaveria niin myötä ja vastamäissä.  Toki auttaminen on yleisempää myötäisissä kuin vastaisissa, sillä aina on myös kavereita jotka pyrkivät hyötymään selkään puukottamisesta tai haluavat verkottua vain voittajien kanssa.  Menestyksen imunhan toivotaan vievän mukanaan.  Silloin sovitaan pienissä puolue-, sauna-, golf- y.m. piireissä vaivihkaa ja huomaamattomasti.  Hyvässä verkostossa pienikin vihje riittää sillä vastavuoroisuus toimii eikä julkisuutta tarvitse häiritä tai jättää dokumentteja.  Niin kuvittelivat ilmeisesti kokkilat, vapaavuoret, orpot ja purrat hoitavansa puutarhaa Garden Helsinki:ssäkin.  Mutta ilmeisesti vielä isompi raha lie päättänyt ettei nykyiseen "Ratelikoalitioon"5) kannata ensi kevään vaaleissa enää satsata vaan kannattaa siivota nurkkiaan ja suhmurointi päästettiin julkisuuteen.

Mitä me tavikset voimme tehdä?

Vähintä mitä voimme tehdä on vaatia täyttä läpinäkyvyyttä ja demokratian toteuttamista hallintoon ja etenkin rahankäyttöön niin kunnallisella kuin valtiollisellakin tasolla.  Helppoa se ei tule olemaan mutta ensikeväänä on vaalit joista aloittaa.  Älkäämme olko enää vaalikarjaa ajettavissa porkkanapuheilla ja leikkauskepeillä ennalta asetettuihin aitauksiin vaan ajatellaan itse, vaaditaan selvyyttä ja rikotaan raja-aidat.  Mehän maksamme laskut ja lopulta pesemme ruumiit.

"Älä pelkää kysyä, toveri

Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää

Mitä itse et tiedä, sitä et tiedä

Tarkista lasku

Sinun täytyy se maksaa

Laske sormesi joka erälle ja kysy

"Miksi tämä on näin?"

Sinun täytyy astua johtoon"

(Bertold Brecht (1898-1956).n runon "Lob des Lernens" loppua; suom. Hannu-Pekka Lappalainen (s. 1950): "Oppimisen ylistys")

.

---

1) Ärilöidä tulee 70-luvun Espoon liikennepolitiikasta ja tarkoittaa poliittista toimimista oman organisaation etujen vastaisesti tavoitellen jotain muuta.  Tuolloin Espooseenkin kaavailtiin rakennettavaksi liikennelaitos.  Kokoomus suostui pitkin hampain hankkeeseen kun sai oman miehensä, Sakari Ärilän (1939-2006) kaupungille laitoksen siemeneksi ostetun Espoon auto -yhtiön toimitusjohtajaksi.  Hän jäi miltei heti kiinni lähetettyään kokoomuslaisille järjestöille kirjeitä joissa kielsi johtamansa yrityksen palvelujen ostamisen koska "meillä on yhteinen tavoite osoittaa ettei julkiset palvelut toimi".

2) Rötösherra oli Veikko Vennamon 1970-luvulla käyttämä iskusana jolla hän kuvaili vastustajikseen näkemiä poliitikkoja joiden hän syytti syyllistyneen korruptioon ja muihin väärinkäytöksiiin.  Se liittyi muihin vastaaviin käsitteisiin kuin "pelinpolitiikka", "kyllä kansa tietää", "unohdettu kansa" j.n.e. joita hän ja vaimonsa Sirkka Vennamo (1913-2005) kehittelivät SMP:n politiikan tueksi.

3) Yhteiskunnallinen hegemonia tässä tarkoittaa kussakin yhteiskunnassa vallitsevaa kulttuurista hegemoniaa Antonio Gramsci:n (1891-1937) hegemoniateoriassaan tarkoittamassa mielessä.  Siinä valtaapitävä yhteiskuntaluokka hallitsee yhteiskuntaa hallitsemalla kulttuurisia ja yhteiskunnallisia käsityksiä, selityksiä, arvoja ja normeja sekä tiedonvälitystä.  Vaihtoehtoisilla sanomilla on äärimmäisen vaikeaa päästä esiin ja yleiseen keskusteluun.

4) "Ensimmäinen maailma" tarkoittaa läntisiä kapitalistisia mailta erotuksena "toisesta maailmasta" jolla tarkoitettiin aiempaa n.s. sosialistista Neuvostoliiton johtamaa blokkia ja "kolmannesta maailmasta" eli kehittymättömistä tai alikehittyneista maista.  NL:n johtamaa maailmaa ei enää ole mutta länsi ja alikehittyneet (nyk. "kehittyvät maat") ovat paikallaan. Per viam: uudeksi toiseksi maailmaksi voi sukeutua Venäjän, Kiinan ja muiden n.s. BRICS-maiden joukko kehittyneitä ja edelleenkehittyvä maita.

5) Rateli eli mesimäyrä (Mellivora capensis) on on Afrikassa ja Länsi- ja Etelä-Aasiassa tavattava näätäeläin. Riikka Purra on tunnustanut ihanne- eli n.s. totemieläimekseen. Sehän ei välitä kimppuunsa käyvistä saalistajista tai puolustautujistä.  Mesimäyrä tunnetaan meemiksi muodostuneesta vuonna 2011 nettiin ladatusta YouTube-videosta ”The Crazy Nastyass Honey Badger”, jossa mesimäyrä touhuaa pienistä välittämättä ja juontajaääni toteaa ihastuneena "Honey Badger Don't Give a Shit" (Mesimäyrä ei välitä pa**aakaan). Eläimen sinnikkyys on liitetty eräisiin poliitikkoihin, jotka ovat ottaneet siitä oppia. Steve Bannon:n (s. 1953) Breitbart-uutissivusto käytti meemin lausahdusta mottonaan ja Bannon näki myös Donald Trump:ssa (s. 1946) mesimäyrän ennen heidän riitautumistaan.  Purrakin lie omaksunut sen noista kansainvälisistä Alt-Right -ympyröistä.