Whataboutismin puolustus

 Viime aikoina minua on alkanut ärsyttää kovinkin kärkäs n.s. whataboutismin haukkuminen.  Tai oikeastaan sen, siis haukkumisen käyttäminen argumenttina asioiden esittämiselle suhteissaan muuhun tapahtuneeseen tai tapahtuvaan.  Ikäänkuin se sinällään olisi aina argumentointivirhe.

Alunperin whataboutismi on tarkoittanut keskustelun viemistä aiheen sivuun ottamalla esiin muiden tekemisiä muualla.  Ensimmäiseksi sitä taidettiin käyttää pohjoisirlantilaista IRA:a puolustavista jotka vetosivat sen vastustajien vielä suurempiin julmuuksiin pitkin historiaa *).  Sen jälkeen se on nähty erityisesti tapana hyökätä muinaista Neuvostoliittoa vastaan kun he puolustautuivat kaksinaismoralistisia ja tekopyhiä propagandakampanjoita vastaan.  Tälläisiä oli esimerkiksi yritykset puolustautua NL-liittolaisen osapuolen tekemän rotusorron ja stalinismin rinnastusta vastaan.

Jotkut näkevät sen myös yhtenä muunnoksena klassisesta "Tū quoque" argumentointivirheestä.  Tosin virheellisenä sillä alkuperäisessä argumentoidaan opponenttia vastaan hänen omalla käytöksellään.  Whataboutismissa taas vedotaan siihen mitä muut muualla. 

Oikeastihan se ei ole sinällään huonoa tai hyvää argumentointia.  Parhaimmillaan ja oikein käytettynä se on keino jolla saatetaan esiinnostetut seikat oikeaan mittasuhteeseen muualla tapahtuvan tai tapahtuneen kanssa.  Siis parhaimmillaan se paljastaa juurikin tekopyhyyden syyttäjien puheissa.  Ja huonoimmillaan se pyrkii ohjaamaan keskustelun pois itse asiasta nostamalla esiin asioita jotka eivät olekaan vertailukelpoisia asianomaisen jutun kanssa.

Sama koskee oikeastaan "Tū quoque":takin.  Jos joku syyttää jotakuta jostakin pahasta jota syyttäjä itsekin tekee, on syytäkin nostaa nostaja "tikunnokkaan" (toki unohtamatta kohteenkaan tekemisiä).  Mutta väärin on nostaa esiin viestintuojan ihan muita asioita muka puolustuksena viestin kohteelle.

USA-lainen nuori kolumnisti Caroline Skoog on kirjoittanut lokakuussa 2019 aiheesta ihan hyvin The Minnesota Daily -lehdessä otsikolla "What about whataboutism’s advantages?".  Siinä hän vetää esimerkkejä m.m. Donald Trump:n puheista William Clinton:n tekoihin tuoden esille kuinka whataboutismi ei pelasta ei korjaa omia tekoja, ei edes Trump:n, mutta nostaa rinnalle tärkeitä asioita. Skoog:n sanoin: "If whataboutism intends to call out previous deviations from moral standards, it can be a valuable reckoning of context. How else are we to understand our current circumstances without understanding the moral failings in our history?". 

Whataboutismi-syytöksistä tuleekin mieleen vanhat suomalaiset sanonnat "itsestäänhän se paha pappi saarnan pitää" ja "älä tee niinkuin minä teen vaan niinkuin minä opetan".  Puhumattakaan uudemmasta Robert Cooper:n lanseeraamasta "uudesta liberaalista imperialismista" joka sallii n.s. läntiselle arvoyhteisölle imperialismin, väkivallan ja rikokset mutta ei sen vastustajille.**)  Sellainen ei siedä, että se rinnastetaan omiin tai samanhenkisten tekemisiin.  Tuota henkeä jalostaa n.s. "uusi sotilaallinen humanismi" jonka olemuksen Noam Chomsky on formuloinut m.m. kuvaillessaan Jugoslavian hajottamissotia.***)   

Meidän tulisikin osata nähdä asiat asioina mutta suhteessa muuhun. Siis laajemmassa katsannossa ja osana kokonaisuutta ja löytää siitä juurisyyt ja -syylliset heidän tekemisiään korjataksemme.   Meidän tulisi korostaa meidän lemppareidemme tekoja ihan samalla tavalla kuin teemme inhokkiemme tekemisille ja  kumpaankin suuntaan.  Ja jos arvostelemme viestintuojaa, meidän tulisi tehdä se vain ja ainoastaan silloin ja sellaisista asioista joista hän syyttää muita peitelläkseen omia tekemisiään.  Siis tasapuolisesti ja objektiivisesti ilman tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia.  Ja jos me sellaiseen syyllistymme, on oikein paljastaa meidät "Tū quoque".

---

*) Sean O'Conaill:n vuonna 1974 The Irish Times -lehdelle lähettämä kirje jossa hän kirjoitti m.m.: "the Whatabouts ... who answer every condemnation of the Provisional I.R.A. with an argument to prove the greater immorality of the "enemy"" (Lähde: englanninkielisen Wikipedia:n Whataboutism-artikkeli, viitattu 20/10 -20)

**) Robert Cooper on nykyisin EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaava pääjohtaja, aikaisemmin m.m. Tony Blair:n avusta.  Suora lainaus hänen esseestään vuodelta 2002: "The challenge to the postmodern world is to get used to the idea of double standards. Among ourselves, we operate on the basis of laws and open cooperative security. But when dealing with more old-fashioned kinds of states outside the postmodern continent of Europe, we need to revert to the rougher methods of an earlier era - force, pre-emptive attack, deception, whatever is necessary to deal with those who still live in the nineteenth century world of every state for itself." (lähde: Robert Cooper: The Post Modern State (essee); The Observer(paperiversio); 7.4.2002, netissä: The Guardian; Robert Cooper: The new liberal imperialism,; ipse dies).

***) Noam Chomsky; The New Military Humanism: Lessons from Kosovo, Monroe, ME: Common Courage Press, 1999