eroakirkosta.fi

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Eikö jo tarpeeksi?

Viimeksi huomasin Länsi-Savon verkkolehden uutisissa jutun kuinka puheenjohtaja Jutta Urpilainen on työntämässä Paavo Lipposta virkaan jota vielä ei ole olemassakaan mutta joka tulee jos jo useamman kerran hylätty Lissabonin sopimus eli EU:n perustuslaki saadaan väkisin ajettua voimaan, EUn persidentiksi. Aikaisemmin asialla on ollut Heinäluomat ja muut.

Lipponen on kuulemma visionääri ja valtiomies. Lipposen visiot ovat viemässä meitä NATOon, militarisoimassa EUta j.n.e. Vain muutama vuosi sitten Lipponen oli mitä todennäköisimmin visioimassa meitä mukaan Irakin laittomaan sotaan. Onneksi hanke tyrehtyi vaikka Anneli Jäätteenmäki hoitikin homman äärimmäisen kömpelösti ja typerästi ohjaten keskustelun varsinaisesta aiheesta omaan hölmöilyynsä.

Demarit voisivat myös muistella kuinka nolosti kävi kun edellisen kerran yrittivät tunkea Lipposta EU-virkaan. Silloin tuolla läntisemmässä ja keskisessä Euroopassa kyselivät, että kuka Lipunen.

Mutta ihan oikeasti ja vakavasti puhuen koko vasemmiston viimeisin alamäki ja romahdusmaiset vaalitappiot voidaan laskea Lipposen johtaman politiikan seuraukseksi. Lipposen ja kumppanien talousliberaalin politiikan ja vaalipuheiden välinen ristiriita on suurimpana syynä vasemmiston nyt kokemaan luottamuspulaan. Sillä vedettiin myös Vasemmistoliitto samaan sotkuun. Hänen takiaan vasemmisto ei ole edes tässä talousromahdyksen oloissa uskottava vaihtoehto vaan ihmiset hädissään äänestävät ennemmin vaikka ääliöoikeistolaisia PerSuja. Urpelainen valittiin puheenjohtajaksi tekemään muutosta ja tekemään eroa entiseen mutta mitä hän tekee: julistaa Lipposta valtiomieheksi ja ajaa häntä vielä eläkeukkonakin uusiin korkeisiin virkoihin. Urpelainen on tässä lyömässä miltei viimeisiä nauloja vasemmiston arkkuun - tyhmyyttäänkö vai jonkun tilaauksesta?

Ei kommentteja: