Yksityisautoilun alttarilla

Olen tässä kesälomani aluksi osallistunut uhrimenoihin yksityisautoilun alttarilla ja pyhän peltilehmän palvontariitteihin. Olen kierrättänyt autoani katsastajan kehotuksesta eri korjaamoissa ja etsinyt autohajottamoilta osia.

Sinällään katsastajat ovat ihan oikealla asialla ja heidän työnsä tarpeellista. Tosin autoilijan kustannusten ja toiminnan uskottavuuden kannalta olisi ollut katsastustoiminnan yksityistämisessäkin hyvä matkia ruotsalaisia. He jättivät yksityistämättä ja päättivät seurata miten Suomessa käy. Ja sivusta seuranneina päättivät olla olla seuraamatta perässä. Olisi kannattanut jättää yksityistämättä täälläkin.

Katsastus ei kuitenkaan pitänyt olla juttuni aihe vaan autojen suunnittelu ja tekniikka. Autotehtaiden kunnia-asiana näyttää olevan kehitellä sellaisia ratkaisuja jotka eivät missään tapauksessa sovi muihin autoihin. Esimerkkinä autoni takavalot, siis yksinkertainen ratkaisu jolla näytetään neljää valoa autosta taaksepäin: yleensä punainen varoitusvalo, keltainen suuntavilkku, punainen jarruvalo ja valkoinen peruutusvalo. Näistä autovalmistaja on pystynyt kehittämään kolme erilaista ja toisiinsa sopimatonta ratkaisua yhden automerkin yhden korimallin yhden mallisarjan sisälle. Puhumattakaan, että missään muunlaisessa autossa ei ole samanlaista. Lopputulos on valtava muovihärveli joka maksaa maltaita alkuperäisenä maahantuojan vara-osana. Eikä sitä pystytä antamaan asiakkaalle käteen varaosaliikkeestä vaan se on pienen menekin takia erikseen tilattava valmistajalta viikon toimitusajalla. Tämä sama politiikka koskee tietysti kaikkia muitakin autonosia. Eli tällä tehdään kaikenlainen järkevä kierrättäminen tai auton kehittäminen täysin mahdottomaksi. Vain romuttaminen ja uusien osien ostaminen on mahdollista ja vanhat käyttökelposet joutuvat roskiin.

Autoteollisuus ei tietenkään halua kaupallisista syistä, että autot olisivat modulaarisia ja standardoidut osat sopisivat kaikkiin autoihin. Koskahan me autoilijat pystyisimme ajattelemaan omaa machoiluamme ja peniksen jatkamista pidemmälle ja vaatisimme autoteollisuudelta aina vain tehokkaampien ja uudelleen muotoiltujen autojen asemesta edullisempia, kestävämpiä ja ja modulaarisempia autoja. Sellaisia joiden rakennetta voisi muuttaa vaivattomasti muuttuvien käyttötarpeiden mukaan. Sellaisia, joita voisi kohdella kuin kestokulutustavaroita konsanaan eli olettaa niiden kestävän 20 tai 30 vuotta. Ja sellaisia, joita voisi korjata kestävällä tavalla käytetyillä mutta ei vielä loppuunkulutetuilla standardeilla osilla.

Autossahan voisi olla standardoitu, isältä pojalle kestävä runko johon voisi kiinnittää standardoiduin rajapinnoin erilaisia voimanlähteitä, voimansiirtokoneistoja, korimuotoiluja, sisustuksia j.n.e. Nämä erilaiset standardoidut moduulit toisivat vaihtoehtoisia ratkaisuja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Ne myös mahdollistaisivat käyttötarkoituksen ja -tarpeiden vaihteluiden mukaisen muuntelun perusratkaisun pitkän elinkaaren aikana. Ne myös antaisivat mahdollisuuden siirtyä käyttämään uusia teknisiä keksintöjä siltä osin kuin ne kussakin käyttötarkoituksessa ovat tarpeen ilman, että koko muu toimiva rakenne olisi romutettava samalla. Näin saataisi yksityisautoiluakin pieni askel kohti kestävää kehitystä.